torstai 29. maaliskuuta 2007

Nolla persoona

Hätätilanteessa, tai sellaiseksi kuvitellussa, sitä toimii vähän miten sattuu, etenkin jos tilanne on jollain tavalla henkilökohtainen eikä ole auttajan ammattitaitoa. Parhaansa yrittää niillä eväillä, joita on. Soittaa ambulanssin, kun tajuaa, että on myöhäistä puhumalla saada tilannetta korjattua. Lähtee itse paikalle, vaikka tekisi mieli painua peiton alle mököttämään suunnilleen ikuisiksi ajoiksi. Kerää lääkkeet (ummetuslääkettä ja ravintolisiä lukuunottamatta), alkoholin ja avuttoman kotieläimen mukaansa. Rauhoittaa miten kuten sekä huolensa että etenkin kyllästymisen sekaisen raivonsa. Pysyy suurinpiirtein tyynenä eikä hakkaa päätään seinään vaikka kuinka tekisi mieli. Ei edes potkaise ovea.

Seuraavana päivänä kuuntelee vain kohtuullisesti hermostuen moninaiset moitteet toimistaan. Myöntää ettei tunne lääkkeitä eikä tiedä mitkä niistä ovat vaarallisia ja mitkä vähemmän vaarallisia (ummetuslääkettä ja ravintolisiä lukuunottamatta). Jättää sanomatta, että mitkään taloudesta löytyneet lääkkeet eivät olleet vaarallisia kyseisillä annostuksilla, mutta arvatenkin ainakin hyvin sairaaksi joku itsensä saisi, jos joku nakkaisi koko arsenaalin elimistöönsä. Ei mainitse tietävänsä, että joutui taas kerran loistavasti onnistuneen pompotuksen kohteeksi.

Boing-boing-boing. Hypähtää vielä kerran, jotta kaikki varmasti olisivat tyytyväisiä ja palauttaa lääkkeet, alkoholin ja avuttoman kotieläimen. Kehottaa ystävällisesti joskin liiemmälti hymyilemättä nyt ottamaan ne törkeästi takavarikoidut lääkkeet. Tukahduttaa turhana kehotuksen olla ihmisiksi.

Jättää myös huokaisten sovittelematta piikikästä marttyyrikruunua päähänsä. Ei tunne itseään kovin hyväksi ihmiseksi – jollaisia marttyyrit luonnollisesti ovat – mutta ei jaksa myöskään huolestua siitä isommin. Ei mieti, miten sitten olisi pitänyt toimia, ei pirulauta mieti vaikka joutuu sen vuoksi puremaan hammasta. (Joskus ajattelemattomuuskin sattuu vähän.)

Ajattelee etupäässä mukavia asioita, kohauttaa olkiaan ja kun kirjoittaa tapahtumaketjun ylös, käyttää sarkasmia, etäännyttäviä nollapersoonaisia lauseita ja ylipäätään sohii koko asiaa kuin tikulla pashaa. (Josta muistaa, että pääsiäinen on ihan kohta.) Suunnittelee vastedes laittavansa puhelimen illalla hyvissä ajoin kiinni. (Ja miettii, kylväisikö oikein rairuohon tänä vuonna, kun se on niin nättiä ja vihreää.)

* * *

Toivoo, että asia olisi omalta kohdalta tällä kuitattu, pudisteltu irti itsestä niin, ettei siitä tarvitsisi jäkättää määrättömästi läheisilleen. Toivoo, että ymmärtäisi ottaa opikseen ja itse lopettaa ajoissa. Toivoo, ettei katkeroituisi eikä muuttuisi happamaksi (vaikka ei toisaalta happamattomasta mämmistäkään välitä. Kärsimysnäytelmistä vielä vähemmän. Mutta tykkää kyllä tipuista ja pupuista. Ja varsinkin rairuohosta!)

* * *

Vaikka tajuaa, ettei juurikaan voi asiaan vaikuttaa, toivoo myös luonnollisesti, että joku jaksaisi pysyä hengissä.

12 kommenttia:

Helen kirjoitti...

Hyvä oli nollapersoonan yritys etäännyttää koettu pelkästä omakohtaisesta yleisempään.

Voimaa kaikissa persoonallisissa ja persoonattomissa muodoissa.

ZePanda kirjoitti...

Pupuseni, taasko mentiin? Voi jeesuksen munat että mua vituttaa sun puolesta.

Varapygmi kirjoitti...

Asia kuulostaa raskaalta, mutta sopiiko sen vierestä mainita, että sana "nollapersoona" säväyttää.

Otin sen taannoin ihanteeksi, mihin pyrkiä: olla nollapersoona siinä mielessä, että koettaisi pysytellä siellä kolmiulotteisten akselien origossa. Että lähtisi asioissa aina nollasta ja heräisi aamulla aina nollana. Siis näin käy helposti joka tapauksessa, mutta että myös hyväksyisi sen.

kaura kirjoitti...

Aikas homma sulla peepo. Pakko pitää etäisyyttä, mut yhtä kova pakko vissiin hoitaa joku perusinhimillinen homma himppeen. Ja sit pakko ottaa siitä hyvästä skeidulaa niskaan. Höh. Meillä olis lainaan semmosia jyhkeitä asfalttiliituja, joilla voi piirtää rajoja, jos haluut vaihtelua työkaluihin!

Saara kirjoitti...

Voi itku, Ohari.

Ohari kirjoitti...

Helen, yrittänyttä ei laiteta (ihmetyttää silti edelleen, että mihin). Kiitos!

Zepanda, sitä tekee ovelan mutta ah niin trendikkään harhautusliikkeen ja ulkoistaa vitutuksen? Ehei. Älä ala. Ei aleta kukaan. Ei pompita enempää :-)

Pygmi, minäkin yritän nollapersoonaisuutta silloin tällöin, mutta joskus se johtaa siihen, että tunnen itseni nolla persoonaksi. Tämä lienee siis yhtä tarkkaa hommaa kuin pärekaton kulotus tai krapulan parantaminen ryypyllä. Ehkä hän joskus voisi kokeilla myös reilusti kolmatta persoonaa. Persoonallisuudessa on puolensa ja puolensa. Hmm. Taas tuli aivomyrsky.

Kaura, rajojen piirtely ei meinaa toimia. Vaikka kuinka vetää rajaa, joku kävelee surutta yli vaan! Höh! Ehkä pitäisi pystyttää Berliinin muuri tai kaivaa vallihauta. Hmm. Myrsky repii puita...

Saara, joo. Ei. No vähän. Kiukku myös.

Wilhelmiina kirjoitti...

Understatement-linjalla aattelin todeta että:

Ei toi oo kivaa hei. Sano jollekin että lopettaa tommosen. Vedät ne rajat sähköaitausnauhalla ja sanot että "päästele tohon". Ni.

Tai edes että oot tavoitettavissa vain virka-aikoina.

minh kirjoitti...

Pahinta tietty on se jostain sisältä kimittävä velvollisuudentunne-ääni, joka estää kokonaan pystyttämästä loppuelämän lasikupua itsensä ja sen jonkun välille. Että sitä menee ja tekee ne asiat taas uudestaan ja skeidulaa vaan tursuaa. Ja tietää, että se on taas joskus edessä.

Hitto, otan kyllä osan vitutuksesta mielelläni tännepäin, nyt on muutenkin valunut kaikki muu aivoista pois, vitutusta piisaa ja näköjään vielä mahtuu.

-minh-

Kaura kirjoitti...

Joo, se ykshän tallailee, missä tykkää eikä o rajjoo. Itteä voi kumminkin helpottaa se rajan piirtäminen. Siitä eteenpäin vain leikkii välinpitämätöntä, vislailee ja kattoo kattoon, panee teflonia ja noin. Niinhän sää vissiin teetkin.

Ohari kirjoitti...

Wilis, joo :-) Oon tietty sanonutkin, mutta... toi sähköaitahommeli kyllä kiehtoo kieltämättä :-D Virka-aikaisuus on myös hyvä idea.

Minh, just noin. Kyllä kai meillä kullakin on omat riesamme ja piinamme, joista ei pääse ihan kokonaan eroon koskaan. Niiden kanssa sitten keplottelee ja yrittää pitää itsensä iloisena ja tyytyväisenä (vaikka siitäkin saa kuulla kunniansa :-) Laittaisin sulle tulemaan mieluiten jotain kivaa päähän, esim. täysin holtitonta ja railakasta kikattelua pikkuasioista. Käviskö semmoinen?

Kaura, jotakuinkin juu. Ja se teflonviheltely saattaa tietty joskus vahingossa ja etenkin ehkä harjoittelemalla jopa toimia. Elän toivossa ainakin.

kukkis kirjoitti...

Auh. Olen nyt hetken aivan sanaton. Sehän on selvää, että jokainen on kokki, psykologi, tiedottaja ja salapoliisi, mutta terveydenhuollon ammattilaisena on ihan pirun vaikea olla, jos ei sitä ole. Etäännytä ihan niin paljon kuin lystää, jospa se vaikka helpottaisi.

Ohari kirjoitti...

Kukkis, näinpä se on. Olisi hienoa olla kauhean vahva ja viisas, jotta voisi hoivata lähimmäisensä, mutta kun ei ole ja rikkoo siinä puuhassa itsensäkin, lienee parempi pysytellä poissa jaloista. Terv. nimim. Pelastakaa edes Oharit ry.