lauantai 28. huhtikuuta 2007

MuNkit ja muut keNkät

Luennoin juuri teinille posket innosta hehkuen armaasta äidinkielestämme. Kerroin, että suomen kielessä periaatteessa sanat kirjoitetaan niin kuin ne lausutaan; jokaisella äänteellä on oma merkkinsä yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Kysyin häneltä, tietääkö hän tämän poikkeuksen. Vastaus oli: "Mmhh."

Pyysin häntä pohtimaan, kävimmekö äsken tosiaan muNkkikahvilla vai sittenkin muŋkkikahvilla. Eikö ole jännää*, että on yksi äänne, jota ei merkitä omalla merkillään vaan sen yksittäismerkkinä toimii milloin n, milloin g ja geminaattana ng. Ei sanota keNkä vaan keŋkä, ei muNkki vaan muŋkki, ei laNgon vaan laŋŋon, ei maGneetti vaan maŋneetti. Arvatkaa, mitä se riivatun nappula vastasi! Ei mitään.

SE VINTIÖ VÄÄNSI TELEVISION ISOMMALLE.

Kätevä lapsi ja järkeväkin vielä, osaa mitä ilmeisemmin suojella itseään kaikenmaailman hölynpölyltä.

* * *

*) PASILA tänään TV2 klo 22.05. Katsokaa ihmeessä, on se jännä.

14 kommenttia:

Kriisi kirjoitti...

Mitääh?! Eikö lapsi viihdyttänyt äitiään ainoallakaan näsäviisaudella? Voi tätä nykyajan nuorisoa....

ZePanda kirjoitti...

Teinit arvostaa suomen syvätulkinoja. Varmasti.

Pasilaa kannatamme äärimmisten! Sanoin ääneen yhelle työkaverille, että mulle tulee Kyösti Pöystistä heti mieleen hän, enkä oo vieläkään ihan varma, oliko viisasta tuoda tämä julki. Puheväleissä kuitenkin ollaan.

/mek kirjoitti...

Jos se olisi osoittanut kiinnostusta niin ainoa oikea vaihtoehto olisi ollut huostaanotto.

Ohari kirjoitti...

Kriisi, sano muuta! Mihin on maailma menossa... *pään pyörittelyä*

Zepa, teinit ja arvostaa on hankalasti sovitettavissa samaan lauseeseen. PASILA on niin påp, Kyösti on ihq, jotta työkaveri saisi olla iloinen vaan.

/mek, sama kävi mielessä. Olen pohtinut pitkään ja hartaasti, mitä ihmettä olen tehnyt väärin, kun esikoinen kuuntelee mielellään punkia ja Beatlesia (siis tosiaan!) ja kuopus tykkää Motörheadista - ja voisiko tuota itse korjata mitenkään, vai pitäisikö ottaa sosiaalitoimistoon yhteyttä. Tuska.

Sun äitis kirjoitti...

Mun teini innostui aikoinaan aiheesta kovin! Yhdessä olemme käyneet tuloksetonta ristiretkeä vääryyttä vastaan.

Nimittäin tuossa luettelemassasi sanasatsissa on yksi, jonka ei tulisi kuulua joukkoon, vaikka kielitoimisto niin väittää. Sanassa magneetti ei ole äng-äännettä, vaan siinä on gn, joka aivan virheellisesti kehotetaan lausumaan ängäksi. Sama pätee esim. minulle ammatin puolesta läheisiin sanoihin ligniini ja kognitio. Mutta ei ihan vastaavaasti kirjoitettuun sanaan diagnoosi. Tai gn-alkuisiin sanoihin kuten gnuu tai gneissi.

Minusta on vääääärin, että jos jollakulla ruotsalaisella on ollut lukihäiriö eikä hän ole osannut hahmottaa gn:n ja ng:n eroa miettiessään miten magneetti äännetään ja on siksi päätynyt virheelliseen ääntämiseen ja vakiinnuttanut vielä virheensä koko kieleen, niin siitä hyvästä myös suomessa magneetti opitaan lausumaan väärin ja minun pitää "yhteneväisyyden vuoksi", kuten kielitoimisto sanoo, ääntää kognitiokin pieleen.

Riuku kirjoitti...

Keuhkosin kaverilleni suurinpiirtein samasta aiheesta ja hänpä luetteli lisää hienoja esimerkkejä kirjoitusasun ja lausumisen eroista: kirjoitettu lause "Anteeksi, en kuullut, voisitko toistaa" lausutaan suomen kielessä että "TÄH?" :-D

minh kirjoitti...

Tuo on okeasti jännittävää. Meillä kyllä lausutaan se N oikein kuuluvasti sen ängän sijaan. Joskus myös yhteyksissä, joissa ei niin kuuluisi tehdä, kuten sanoissa "synpaattinen","hanpaan", jne. Mutta se onkin joku oma pakkomielle...
-minh-

Ohari kirjoitti...

SÄ, eikö ole jännää?! Minä olen intoutuneempi deskriptiivisestä (eli kuvaavasta) kieliopista ja tässäkin oikeastaan vaan ilmaisen, miten sanotaan, enkä miten pitäisi sanoa. Toisaalta ajattelen myös niin, että kieli on eläväinen otus, jota käyttäjä taivuttelee itselleen sopivaksi eikä toisinpäin. Niin en kauheasti sure suomesta kadonneita äänteitä, kuten dentaalispiranttia [δ] tai palataalispiranttia [γ], vaikka olisivathan ne aika vänkiä :-) (toivottavasti osui oikeat merkit) Tietenkin kielenhuolto on silloin hyvinkin paikallaan ja asiaa, kun mennään ihan medzään ja etenkin kun tehdään asioista hankalia. Kapulakieltä inhoan!

Riuku, näitä on tosiaan paljon :-) Esimerkiksi Oho! eli anteeksi ja vanha kunnon PA-PA-PA-pa eli älä laita sitä siihen.

Minh, haa, sama pakkomielle riivaa meillä joskus. En tiedä, mikä tuossakin on niin vitsikästä, mutta aina vaan hihityttää :-)

Piilomajan emäntä kirjoitti...

Sain hiljattain SUomi-koulussa opettaessani samaa asiaa (äng-äännettä) koko luokan katsomaan tyhjälle, kiinnostavalle pihalle paremman puutteessa...
Ei ollut heistä kovin jännää.

Toinen juttu muuten kans joka ei äänny ihan kuten kirjoitetaan on
sanat kuten hernekeitto, kaidepuu jne.
Sanohan täsmälleen kuin kirjoitetaan, niin johan tulee sellainen vanhan SUomi-elokuvan tunnelma. Kyllä se pikemminkin on
hernekkeitto ja kaideppuu.

Ja Suomi-filmeistä tuli mieleen miten joskus huvitellaan yhden samanmielisen SUomi-neidon kanssa puhumalla sellaisella vanhan kansakoulunopettajan nuotilla
"mithä the thäällä theette??"..osaatko kuvitella sellaisen kireän äänen ja "hienosti" lausumisen?

Ohari kirjoitti...

Piilis, tuolle hernekkeitto-ilmiölle on nimikin: rajageminaatio (myös loppu- tai alkukahdennus), ja se toteutuu nimensä mukaan juurikin sanan rajalla. (Noh, kuka siellä haukottelee taas?) Sanoja, jotka voivat osallistua rajageminaatioon, kutsutaan jäännöslopukkeelliksiksi ja tähän muotoryhmään kuuluvat: suurin osa e-loppuisista nomineista (kuten mainitsemasi herne ja kaide), allatiivit (meille), komitatiivit ilman possessiivisuffiksia (uusine), 3. pers. possessiivisuffiksiset muodot (kissansa), 1. infinitiivin lyhyempi muoto (tulla), imperatiivin yks. 2. pers. muodot (mene), akt. ja pass. indikatiivin, imperatiivin ja potentiaalin kielteiset preesensmuodot (en mene, älä mene, ei menne), muutamat adverbit (-sti ja -nne, kuten kauniisti ja tänne). Lisäksi puheessa esiintyy muitakin muotoja, jotka johtuvat esim. loppukonsonantin kadosta.

Kas näin! Tulipa kerrattua siinä vähän äänne- ja muoto-oppia :-) (No okei, lunttasin vähän muistiinpanoista.)

Vanhojen kotimaisten elokuvien yksi viehättävin piirre on juuri tuo ihanaisen touhukkaan henkäilevä ja hönkäilevä puhetyyli! Sekä tietenkin hurmaavat vetyperoksoidut piukassa laineessa huiskeessa ja tuiskeessa pysyvät hiuslaitteet.

Venni kirjoitti...

Ohari, kerrothan vielä, mistä loppukahdennus juontaa juurensa e-sanoissa?

Joko sut on vihitty "kahvi tuli laihaa" -salaseuraan?

Ohari kirjoitti...

Venni, itseasiassa en tiedä muuta kuin että niissä on ilmeisesti joskus ollut konsonantti lopussa (esim. pereh + metateettinen h > perhe) – sen tarkempaa tietoa en yhtäkkiä netistäkään löytänyt. Jännää on silti :-)

Ei ole vihitty mihinkään salaseuraan! Vääryys! Oletko sinä siinä? Voisitko suositella jäseneksi? Sen sentään tiedän, että "Moniste tuli huono."

Venni kirjoitti...

No juuri näin!

Mut vihittiin siihen salaseuraan jollain perskurssilla, kun luennoitsija silmät kirkkaana väitti, että "moniste tuli huono" on ihan oikea lause, ja että meidän tulee nyt hyväksyä tämä mukisematta.

Olen sittemmin bongaillut vastaavia mm. Väinö Linnan tuotannosta. Ehkä se on jotenkin vanhahtava lausetyyppi eikä siksi istu korvaan?

Ohari kirjoitti...

Venni, minä en ole huomannut tuommoisia käytössä kai koskaan, pitänee laittaa oikein bongauslistalle ja ottaa Väne ihan sitä varten (no okei, muutenkin) kesälukemiseksi. Jotenkin kuitenkin ajatus, että joku [moniste] tulee joku [huono] on kummallinen suomeksi. Että jos joku tulee joksikin, sen pitää lähteä jostain, pitää olla lähtökohta ja siitä erkautumistahan nätisti elatiivi sitten kuvaa.

Ei istu korvaan elatiivitta muutos ja tulee ahdistus :-)