torstai 21. kesäkuuta 2007

Etä-äiskän haikeaa kaihoa

Olen pari viikkoa (tarkalleen ottaen kaksi viikkoa ja kaksi päivää) ollut etävanhempi. Tunnen, jälleen kerran, syvää myötätuntoa niitä kohtaan, jotka eivät voi viettää jatkuvaa arkea lastensa kanssa. Kevät teinien kanssa oli poikkeuksellisen rankka ja ensimmäinen viikko menikin ihanaisissa lomanomaisissa tunnelmissa. Tapelkoot nyt välillä isänsä kanssa! Mutta jo seuraava viikko alkoikin olla tuskaa. Kuinkahan ne pärjäävät siellä? Eikö niillä ole muka yhtään ikävä? NYYH! Miten täällä on näin kammottavan hiljaista?

Esikoisen kanssa olemme soitelleet usein. Kun kysyin yhden puhelun aikana: "No niin, olikos sulla vielä jotain asiaa vai joko lopetellaan?", tyttö vastasi: "Ei kun ei! Jutellaan nyt vielä! Mää haluan jutella sun kanssa!" Ooh. Lapseni haluaa jutella kanssani! Ihan vapaaehtoisesti ja niitä näitä. Minä, joka en juuri puhelimessa turhia lätise, pinnistäydyin – eikä se nyt loppujen lopuksi edes kovaa pinnistystä vaatinut – juttelemaan niitä näitä.

Kuopus on enemmän kaltaiseni luurinkäyttäjä. Asia puhutaan rönsyilemättä valmiiksi ja sitten lopetetaan, ja jos asiaa ei ole, ei soitella. Minusta ikävä on kuitenkin ihan asiallinen syy soitella, niinpä eräänä iltana pirautin hänelle ihan vain kysyäkseni mitä kuuluu. Kuopus teki hämmentyneenä selkoa mitä juuri sillä hetkellä söi (salaattia, perunaa, sinappisilliä), kertoi patistettuna, että uimavesi ei ole kylmää ja totesi, että hyvin menee, joten puhelun voi vaikka lopettaa. Hänen äänensä kuitenkin pehmeni jutellessa viileästä teinistä lämpimäksi lapseksi ja pienoinen pala kurkussa lopetin puhelun. Hänen äänensä kuuleminen auttoi ja ei auttanut ikävään.

He ovat varmasti kasvaneet taas kumpikin ainakin puoli metriä, kaikkiin mahdollisiin suuntiin.

* * *

Esikoisen rippileiri päättyi kohtalaisen kaoottisiin tunnelmiin. [IL 21.6. Poliisit paikalle – rippileiri keskeytyi]. Teinit ovat hankalia ja osaavat ajaa ihmisen nyrjähdyksiin, tiedetään, mutta tuo meni silti "vähän" liiallisuuksiin. Taustalla lienee jonkinlaista työkyvyttömyyttä. Kuka terve, täysissä voimissa oleva aikuinen käyttäytyy työpaikallaan, tai missään, tuolla tavoin?

Ajatus siitä, että lapseni on joutunut tosissaan pelkäämään aikuista miestä, suututtaa ja surettaa. Vaikka en kirkosta eronneena ateistina ollut mitenkään ihastuksissani Esikoisen rippihössötyksistä, olisin tietenkin suonut hänelle mukavan, muistoisan leirin. No, puolet meni hienosti, muistoisa se varmasti ainakin on.

* * *

Näemme teinien kanssa sunnuntaina. Pahus että onkin jo ikävä. Pahus!

12 kommenttia:

minh kirjoitti...

Helvetin hullu! Sitten tyypilliseen tapaan vähätellään papin käytöstä. Ei anteeksipyyntöä nuorille, ei mitään.

meidän kersa menee kuulemma protuleirille, mutta vasta ysin jälkeen, kun "haluaa relata" tänä kesänä.
Eilen selät-vastakkain-mittauksessa oli mennyt äidistään ohi, perskutti!
-minh-

Ohari kirjoitti...

Minh, pappi oli kuulemma tänään halunnut väkisin kätellä ja pyytää anteeksi nuorilta. Sekin tilanne oli ollut pelottava. Jos alan ajatella tuota khran vähättelyä tarkemmin, menen järjiltäni, niinpä en edes ala. Helevetti.

Kuopus on myös ensi vuonna (tällä tietoa) menossa ehkä protuleirille, ehkä ei mihinkään, mutta ei kuulemma ainakaan rippileirille. Ans kattoo, miten mieli muuttuu, kun "kaikki kaveritkin menee" :-)

Molemmat lapseni ovat minua pidempiä. Seikka, joka aiheuttaa jatkuvasti hämmennyshihityksen sekaista kipua. Kiva että ovat hujoppeja, ei siinä mitään, mutta että eihän ne hessuhopot edes näytä enää lapsilta.

Kaura kirjoitti...

No kiva pappi ja asiat vakavasti ottava kirkkoherra. *pihinää, puhinaa*

Mun poitsu muuten suostui lääkärillä pituusmittaukseen! Meni vain 7 vuotta toipua yhden törttislääkärin jäljiltä. 146 cm. Vielä saa vähän aikaa hengähtää.

Ohari kirjoitti...

Kaura, nii-in! Työnantajan tulisi vastata työntekijänsä mokista, mutta vastaamista ei minunkaan mielestäni ole tuommoinen "Jotain sanomista aina tulee puolin ja toisin." Tilanteeseen oli (teinien mukaan) liittynyt jopa käsiksikäyntiä, eikä se ole enää "sanomista". --- ARGH. Paree olla ehkä ajattelematta koko asiaa. Ratkeaa suoni päästä.

Hyvä juttu tuo mittaus, tosi hyvä, ja poitsuhan on kumminkin melkoinen hujoppi jo myös! Hengähdä nyt, sillä ei mene kuin hetki, niin saat ihailla lapsosesi nenänreikiä alhaalta päin :-D

--KATA-- kirjoitti...

Juu loisto pappi todellakin!

Minun ongelmani ovat kovin pieniä ja kun ei noita lapsiakaan ole, mutta...mutta tuun silti tänne teidän äitien sekaan valittamaan. Kai sopii? Hyvä kiitän. Kun mun mies on jo ollut sunnuntaista asti poissa. Me nähdään vasta 1. heinäkuuta ja mulla on ihan kauhea ikävä. Viimeiset 4 päivää ovat olleet ihania, mutta tämä on nyt liikaa! Yöllä etin sitä olkkarista ja ties missä hortoilin ja huhuilin ja sitten taas käsitin, ettei se ole täällä.
niih. sniif. jos mulla olisi lapsi niin ikävöisin sitä varmasti ihan kauheasti, mutta nyt ei ole kuin tuo yksi kaksimetrinen hujoppi.
öh juu.

Ohari kirjoitti...

Voi Kata, niisks! Ikävä on just niin semmoista. Kaamean haikeaa. Tavallaan kyllä tajuaa, että on hienoa kun ikävöi, koska silloin ihan tosissaan tykkää järjettömän paljon, mutta se tukaluus! Ja hortoilu! Että ei toi nyt mikään niin kauhean pieni ongelma ole, enkä oikein hoksaa että olisi erilaisempikaan kuin minun lapsi-ikäväni. Niisks. Nyyh. Mutta onneksi aika kuluu ja sitten on jälleennäkeminen riemuisa. Arvaan kyllä, että mies antaa silloin huomattavasti helpommin halata kuin teinit :-D

Kaura kirjoitti...

Suonet, nuo päidemme rajalliset luonnonvarat! Onkin kamalaa, kun joutuu niitä sieraimia tuijottelemaan, koska sitten voi toudella helposti vahingossa kompastua niihin helkkarillisiin kanootteihin, joita lojuu joka paikassa käryämässä hiljaa murkkupojan jalalle.

Holle kirjoitti...

Mielenkiintoinen Kirkkoherran kommentti:" Joskus poliisi vaan joudutaan kutsumaan paikalle."
No onhantutkittu juttu että seurakunnissa työpaikkakiusaaminen on yleisintä.
Joskus vaan pitää hulluna riehua , huutaa ja uhkailla.

Ohari kirjoitti...

Kaura, olen kuullut huhua, että Toijalan päävarastolta voisi saada varasuonia, jos omat ratkeavat. Huhua kuitenkin, niin en ihan uskalla luottaa vaan varjelen näitä jo olevia. Koska kuulemma murkkupojat ovat helpompia kuin murkkutytöt, niin universumi on ilmeisesti ihan tasapuolisuuden vuoksi tällännyt niiden hikeen erityistä entzyymiä, joka nappaa varomattomalta tajun. (Tajujakin saanee lisää Toijalasta, jos niikseen tulee.) Murkkutyttöjen hikihän haisoo pääasiassa ruusuvedelle ja liljoille.

Holle, nii-in. Että ihan normaaliahan se on, jotta poliisi osallistuu lasten uskonnolliseen kasvatukseen. Sopivassa suhteessa pamppua, putkaa ja öylättiä, niin hyvä tulee ja Jeesuskin tykkää.

minh kirjoitti...

Mulla on ihan kauhea kriisi nyt. Laps ja A. molemmat vuorotellen osoittelevat ja huutelevat "pygmiheimolainen!" aina ohikulkiessaan. Missä on äidin ja tyttöystävän arvovalta ja auktoriteetti, kysyn vaan!?

Katalle kerron lohdutukseksi, että olen kymmeniä kertoja melkein viidentoista vuoden aikana hortoillut öisin Lapsen sängylle ja järkyttyneenä todennut hänen olevan poissa. Isänsä luona, sovitusti. Öisin se jotenkin aina katoaa päästä, kun tulee valloilleen se vanhempiin rakennettu lihasmuisti, joka vie lapsen sängyn viereen tarkistamaan, että se unipulla siinä vielä tuhisee. Shokkihoito, joka kerta.
-minh-

Varapygmi kirjoitti...

Tervens etä-äiskä! Saako pygmiheimolainen tervehtää täältä alaviistosta ja käyttää tätä väylää kiittääkseen onnitteluista? Ruusu oli kaunis, merkkijonoksi, ja virkisti mieltä. En vain ollut vastailuvireessä moneen päivään.

Ohari kirjoitti...

Hei, täällähän on pygmiheimon kokoontumisajot, hienoa!

Minh, äidin ja tyttöystävän arvovalta on onneksi siitä metka vempele, että se ei tarvitse juurikaan fyysisiä ulottuvuuksia. Pelkkä tuima katse, arvelen että teilläkin, riittää usein vaimentamaan sinnikkäimmänkin huutelijan. Murahdus on loppusilaus, jos semmoista enää kaivataan.

Tervens Pygmi! Kiva että virkisti, kun semmoinen oli vähän niinku meininkikin. Vastaukset tuommoisiin ei ole odotuksena, joten eipä haittaa lainkaan.