perjantai 17. elokuuta 2007

Hard Rock ja muut kunniamaininnat

Olen koonnut tähän kirjoitukseen matkan varrella blogikavereilta ja muualta saamiani tunnustuspalkintoja.

* * *
Varapygmi jo sellaisen mahdollisuutta väläytteli, mutta Tuuli lopulta sen minulle ojensi ylistävien arvosanojen kanssa. Mä olen niin råk, mä olen niin råk!
* * *

Kun nyt alan nähräämään sivupalkkiin kunniamerkkejä, tällään sinne saman tien myös Sun äidiltäs saamani Sun äitis suosittelee -merkin, mistä olen kovasti otettu.
Edit: Äiskän merkki onkin jonnekin kadonnu, mutta mainintaa en poista, en suostu!

* * *

Laveasti tulkiten ehdokkuuskin on kunniamaininta, ja minähän tunnetusti tulkitsen mitä laveimmin, niinpä lisään myös Kuuluttajan ojentaman Kultainen megafoni -ehdokkaaksiasetusmaininnan. (Tai mikä lienee virallisesti.)

Voittajasta käsittääkseni kisaillaan edelleen ja jännitys lienee tiivistynyt lähes sietämättömäksi.

* * *

Yritin työntää laajakaistaan myös vuonna 1980 hiihtokisoista voittamaani hopeista lusikkaa¹, mutta se juuttui modeemiin kiinni. Pahoittelen ja laitan lohdutukseksi kuvan kyseisestä kapineesta².
Tunnen itseni ihanan kunnialliseksi ja se on koko joukkueen ansiota. Kiitos!

* * *

Edit:
Lisää kunnioitusta pukkaa karvaisalta taholta. Musta ja Harmaa sujauttivat tahmaisiin näppeihini Työn Sankari -merkin. Työni häkeltyisi, jos se (tai mikä tahansa) olisi työlle ominainen tuntemus. Lähipiiri epäilee joko lahjontaa tai dopingia, mutta minä vaikenen kuin muuri ja sovittelen posket innosta hehkuen lisää merkkiä rinnukseen. Sankari, minä! Ehkä jopa Supersankari!
* * *

Edit 26.9.2007:
Sain jo ajat sitten Tiinalta kovasti ilahduttavan Schmooze-merkin.
Koska en kauheasti tuota ulkomaata ymmärrä itse, laitan tähän myös Allyn laatiman suomennoksen aiheesta:
"Nää palkitut eivät oo vaan niitten suosittujen pissisten kaa, vaan ottavat myös uuet lokit leikkiin mukkaan. Ne herättellee myöski järkevää keskustelua, vaikka kuka pistäis vastaan ja siltiki he saavat aikaan lähheisyyen ja ystävyyen tunnun."
Ja tästäpä iski hienoinen huono omatunto, sillä en ole juurikaan viime aikoina Blogistaniassa häärännyt, sen paremmin omassa kuin muittenkaan blogeissa. Mutta älkää vain luulkokaan, että minusta on päästy. Ehei! Sinnepäinkään!

* * *

Edit 14.1.2008:
Rappiotäti antoi minulle kukkia! Oi sentään! Suunnaton ilahdus pukkasi päähän!
Näitä pitäisi jakaa kymmenelle ilahduttavalle bloggaajalle, mutta kun mutta kun. Kaikki blogilistallani olevat ja hyvin moni sen ulkopuolinenkin ilahduttaa säännöllisesti, niin tuskaksi menee. En anna siis kenellekään, mikä on ehkä epäreiluinta mitä on, mutta onpa tasapuolisen epäreilua ainakin.
Edit: Kukkia on pukannut lisäksi ainakin Touhikselta ja Katalta. Lisäksi Sun Äitis ojensi hurmaavat konditionaalikukat. Olen punastuksellisen täpinäisen kukikkaasti ilahtunut! Kiitos!

* * *

Edit 25.2.2008
Tiina sanoo, että tämä blogi on Excellent. Pyörryinkö onnesta? No kyllä vain! Itte se on se joka toista ekaks siks sanoo, niin että ekselentti on sen oma blogi, ettäs tietää! Nih!
Ekselenttiys lankesi myös Lilithin taholta. Ooh! Ja samat sanat kuin yllä.


* * *

Edit 20.3.2008
Sun äitis ojensi tämän uljaan Kansalaisjournalisti-palkinnon käteeni. Olen ällikällä häkeltynyt, kiitän ja lasken tämän nyt nopeasti sivupalkkiin, jotta en vain sinne tänne kumarrellessani pudottaisi palkintoa. Oh! Hitsi! Mitä tässä nyt enää voi sanoa? Ehkä vain otan ja poxahdan ylpeydestä!







* * *

Edith Bunker 8.5.2008Minä en nuku kalojen kanssa vaan polkkaan nisäkkäiden keralla! Blogging with a porpoise -merkin ojensi Kukkis. Olen aivan otettu, siksikin että eldfiinit (kuten Esikoinen sanoi pienenä) ovat suosikkielukoitani heti kirahvien ja pingviinien jälkeen.
Jatkan tylypaskiainen-linjaa enkä jaa merkkiä eteenpäin. Pahoittelut siitä. En vaan kykene; onneksi muut kykenevät!

* * *
Edit 23.7.2008
Kriisi kehaisi mitä ihanimmin ja myönsi Brillante-merkin. Voi herrajjesta. Olenhan toki perso kehuille, mutta tästä heittelehdin jo volttia! Ainakin 12 V!
Samat selostukset kuin yllä pitävät edelleen paikkansa. Blogilistani pursuilee ihania blogeja ja lisäksi käyn häpeilemättä vieraissa. Kehu niistä nyt sitten jotakuta, kun rakastan kaikkia vaihtelevalla vimmalla mutta aina (ainakin melko) varmasti.

* * *

Zepa tuikkasi etupäässä Pertille tämän mahtikollimerkin, josta koko perhe riemuitsee. Kakkukahvit pöytään! Saanen vielä kehaista, että Pertti on saanut kunnian toimia merkin mannekissana. Kröhöm! Ylpeys! Suorastaan sietämätön leuhkuus!

* * *

Edit 30.7.2008
Kiiruna palkitsi valinnaisella prenikalla, ja valitsin Kesäblogi-lätkän, koska briljanttia on jo sivupalkissa ennestään. Olen aivan hurmiossa kiitoksista! INTOILEN! Kiiruna ei ole ensimmäinen, joka mainitsee minulla olevan asennetta. Itse en sitä oikein hahmota, mutta olen hurjan ylpeä tuosta nimenomaisesta kehusta. Oletan itsekeskeisesti nimittäin, että tuo asenne on semmoista hyvää sortimenttia (lievä hihitys tähän, no okei, ei niin lieväkään).

* * *

Edit 28.10.2008
Algerian kirjeenvaihtaja Sirokko sekä Tampereen likka Tiina palkitsivat minut jo ajat sitten ihanaisella I love your blog -merkillä, mistä olen hirmuisen iloinen, etenkin kun viime aikoina blogitauot ovat venähtäneet. Määkin teitä!




* * *

Kesäminkkikin tykkäilee Oharin horinoista! Kivaa! Kolmas ja vähän erinäköinen I love your blog -merkki kannustaa tietysti horisemaan lisää! Näitä pitäisi jakaa ~seitsemälle bloggaajalle, mutta jatkan nuivaa tyyliäni, enkä anna kenellekään, koska mitä on seitsemän, kymmenen, kaksikymmentäkään niiden lukuisain ihanain blogien määrässä, joita seurailen. Ei mitään ole ne.


* * *

Edit 30.11.2008
Ida ojensi Arte y pico -pystin ja perusteli seuraavasti:
1. Ko. blogilla ei ole ennestään ko. pystiä vaikka se sen ansaitsee.
2. Ko. blogi on kirjoitettu kauniilla suomen kielellä, siis äidinkielelläni jota rakastan ja jonka raiskaaminen raastaa sydäntäni - eli kirjoittaja kunnioittaa M. Agricolan, E. Lönnrotin ja J. V. Snellmanin elämäntyötä.
3. Ko. blogissa on moraalinen aspekti kerrottuihin asioihin: kirjoittajalla on herkkä omatunto.
4. Ko. blogi on hauska, älykäs, oivaltava ja innostava.
Voi sentään! Häkellys! Imarrus! Kiitos!

* * *
Edit: 26.5.2011
Zepa, joka kirjoittaa hurmaavaa joskin suorasukaista (hetkinen, nämähän eivät suljekaan toisiaan pois. Kaivakee jostain ystävät rakkaat kumi ja vaihtakaa joskin-sana ja-sanaan) blogia Kantapöytä, tyrkkäsi mulle tämmöisen ihanan palkinnon. Mää olen niin uljas! Mitään ei kuitenkaan saa ihminen maailmassa ilmatteeks, vaan kylkiäisenä tuli komento: “Vastaa viiteen blogiin liittyvään kysymykseen ja jaa palkinto viidelle, jotka sen ansaitsevat.” Otanpa oikein hyvän tanan ja sitten:

Milloin aloitit blogisi?
Jaa, ensimmäinen Ohiammuttu taisi syntyä vuonna 2005. Sitten se kumminkin nimestään huolimatta sai osuman ja katosi blogien taivaaseen. Tämä toinen tuleminen on aloitettu näköjään 1. maaliskuuta 2007, jolloin olin ehtinyt pitää blogipääni kiinni melkein kaksi kuukautta.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Ihan kaikkea horisen. Yritän pitää kuitenkin tekstin semmoisena, ettei siitä läheiset kovasti loukkaantuisi, närkästyisi tai tulisi intimiteetiltään paljastetuiksi. Vielä olen puheissa suuren osan kanssa, ja jos mitä hiljaisuutta mihin suuntaan onkin, blogiriepu on siihen viaton.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Se on mun! Minun! Aina ennen kun aloitin kirjoittamista, soittelin päässäni Kollaa kestään Kirjoituksia kellarista. Tiedättehän? Minä kirjoitan omaa kirjaa mun omasta elämästä, kertomusta erään näytelmän pääosan esittäjästä (tai jotain). Täytyykin ottaa vanha tapa käyttöön taas, siitähän tulee kauhean hyvälle tuulelle!

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Tykkään kirjaimista ja erityisesti niistä rakennetuista sanoista niin paljon, että haluan itsekin niitä askarrella.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Se saisi päivittyä säännöllisemmin, sisältää koherentimpaa tekstiä ja olla kaikin puolin siistimpi paketti. Mutta toisaalta, sitten se ei olisi mun, eli ehkä on parempi pitää se tämmöisenä kuin se on. Joskus pohdin myös, että olisi kiva, jos kirjoittaisin rohkeammin, mutta sitten mietin aina noita muita. Itsestään on kovin vaikeaa puhua ilman, että siihen puheeseen tulee sotkettua ihmisiä, jotka eivät tahdo asioitaan myllättävän edes tämmöisen julkisuuden määrässä. Että tällä mennään, mihinkään ei kosketa niin kauan kuin mikään ei ole varsinaisesti rikki.
Hähä, vaikka mitään ei saa ilmaiseksi, meinaan tämän(kin) prenikan nykäistä puoli-ilmaiseksi kuitenkin, eli hillitön tunnustussikailuni ei kun jatkuu, eli tähän taas tyssäsi komennon tottelu ja tämän palkinnon eteenpäin jako. Sori, hei!

* * *
¹) Olin äärimmäisen tiukassa, neljän osanottajan perinteisen tyylin hiihtokilpailussa uskomattoman hienosti neljäs! Olisin ehkä ollut peräti kolmas ja näin ollen pronssilla, jollen olisi uskonut Aulia, joka kaatuessaan parkaisi: "Ohari! Odota!"
²) No niin. Tarkkanäköisimmät jo hoksasivatkin, ettei tuo ole mitään hopeaa vaan ruostumatonta terästä. Ei se ole sama lusikka, myönnän. Sitä ei löytynyt mistään. Vielä tarkkanäköisemmät (tarkkanäköisimpiäkin tarkkanäköisemmät näkevät toisiin ulottuvuuksiin, se on sitä kvanttifysiikkaa kuulemma) huomasivat, ettei tuo ole lusikka ensinkään. Myönnän. Kaikki lusikat olivat tiskissä. Ei kai se haittaa?

12 kommenttia:

kukkis kirjoitti...

Suosittelu ja haarukka minullakin on, ja olen niistä äärest tohkeissani. Mutta rokkinamikasta olen KADE!

Lataan kaiken toivoni "rokeimpien kuusivuotiaiden mutsit" -prenikkaan. Kunhan joku nyt ensin kehittelee sen.

Ohari kirjoitti...

Kukkis, kulti, olin ihan varma, että råk-merkki on resunnut ympäri Blogistaniaa jo tuhansiin kertoihin itse kullekin, siksi en lähtenyt sitä eteenpäin jakelemaan. Tietysti sinä olet sen råkannut, olepa hyvä ja nappaa tästä mukaasi!

Zepander kirjoitti...

No äh, nyt se laitto ne merkit kun just viime yönä ajattelin, että pitää lisätä kokoElmaa ...

Meinaan mullahan on vielä "Sisäpiiri suosittelee" ja Olan "Tuu sääki juopottelee"! Koitanpa löytää ne niin pääsen lisäämään tonne
http://miumau.wordpress.com/prenikat-ja-latkat/

Ja tää ei oo sit matkimista koska ajattelin ite! Sä vaan toimit ensin.

--KATA-- kirjoitti...

Onnee ny vaa sit ihan kauheesti kaiken johdosta!

Haarukka on ihan ykkönen!

Ohari kirjoitti...

Zepa, ei ole matkimista tietenkään ja jos olisi – jos jotakuta nyt sattuisi matkiminen huvittamaan esimerkiksi – on se täysin sallittua ja jopa suotavaa.

Kata, kiitos! Luulin kylläkin, että kakkonen on ykkönen.

Elma kirjoitti...

Siis apua, tyrsk! Tulin just lounaalta ja nyt mulla on joku pahemman luokan suoli-aksiooma kun sain niin valtaisan naurukohtauksen taas sun kanssas.

Muuten! Ollaan Elma-miehen kanssa oltu samalla ala-asteella. Meillä on samis-lusikat hiihtokisoista. E-miehen aika oli jotain 3 min. Mun aika samalta pellonkiertämältä oli yli 12 min. Oon niin sairaan nopee !

Ohari kirjoitti...

Elma, ittes kanssa! Muistitko laskea kilpailussa varmasti kierrokset? Pitikö kukaan kirjaa?

Sun äitis kirjoitti...

Koska matkiminen on luvallista, niin mun kans pitää askarrella tuo Kultainen Megafoni -ehdokkuuslätkä marginaaliin! Vaikka se keikkuu tuossa kommenttikuvanani, en ole ollenkaan tullut ajatelleeksi, että nythän mulla on blogi, johon sen voisin liimata (jos joku ei tiedä, niin ehdokkuuden saadessani olin silkka kommentaattori, jolle Kuulis antoi blogin puutteessa luvan tatuoida merkki parhaaksi katsomaani paikkaan. Ja minä tatuoin sen profiiliini).

Ohari kirjoitti...

Äitis, ehdottomasti merkki blogiin! Minusta tuo on sen luokan maininta, että siitä voi olla reilusti ylpeä. Kilpailun ratkeamisella ei siis ole mikään, toistan mikään kiire. Vaikka jäisi noin, kelpaa minulle.

kukkis kirjoitti...

Siis! Olen keikkunut mökillä koko viikonlopun autuaan tietämättömänä siitä, että olen råk-merkin haltija! KIITS! Liimaan sen palkkiin hetikohta ellen just.

Sun äitis kirjoitti...

Moro,
havaitsin kukkakimpun taustoja selvitellessäni, että sun Megafonimerkkisi on rikki. Sitten havaitsin, että kuva on rikki alkuperäisellä sivullakin! Tulipa tehtyä kulttuurihistoriallinen teko, kun esimerkkisi innoittamana liimasin merkin aikoinaan omaan marginaaliini ja samalla tallensin itselleni! Eli. jollet ole aidon perään, vaan kelpuutat kopion, niin kopsi ihmeessä minulta!

Ohari kirjoitti...

Kopio kelpaa oikein hyvin, kiitos Äitis! Ja missä se Kuuliskin oikein luuraa? Merkit on mäsänä ja kaikki ja tyyppi vaan remuaa ties missä. Kun ei nyt vaan olisi saanut ties millaisia vaikutteita siitä ties mikä viina olet -testistä!