perjantai 7. syyskuuta 2007

Opiskeluonni

On tämä kanssa yhtä, kun ei ehdi edes blogia päivittää. Jos tuo kuulosti marinalta, onnistuinpa hämäämään! Lukuvuosi alkoi eikä hetkeäkään liian aikaisin. On mukavaa taas hiippailla lipaston käytävillä, tutkailla kursseja, lounastaa kavereiden kanssa ja opiskella. Päivissä tuntuu olevan jopa välillä jonkinlainen järjenhäivähdys kesäisen hortoilun jälkeen.

Lukujärjestyksen ja kurssien sumpliminen on tietysti yhtä tuskaa, mutta toisaalta en varmaan koskaan, toivottavasti, lakkaa hämmästelemättä sitä ystävällisyyttä ja joustavuutta, mikä opettajista irtoaa ihan vain nätisti pyytämällä. Asiat sujuvat, kun niitä tarpeeksi järjestelee, tai ehkä siitä huolimatta.

Ensimmäinen periodi on niin piukkaan ängetty kursseja – survoin jopa kaksi päällekkäin – että hiukan hirvittää, mutta toisaalta nyt tuntuu siltäkin, että kylläpä kyllä niistä taas jotenkin selviää. Optimismi, tuo opiskelijan paras ja pahin apulainen. Itseni tuntien arvelen kuitenkin joulun tullessa olevani niin piipussa, että joulupukki joutuu tulemaan edelleenkin talouteen suomalaiskansallisesti ihan vain ovesta.

No, jouluun on vielä (muka) viljalti aikaa; sitä ennen suomen kieltä, kirjallisuutta ja kieliteknologiaa sekä hieman hei hulinaa.

Syksy on aina tarmoisan onnellista aikaa.

* * *

Muistuttaisin bloggaavaa kansaa, kommentoijia ja lukijoita vielä blogimiitingistä: kello 18.00 lauantaina 8.9. (kyllä! huomenna!) panimoravintola Plevnassa ta-vat-aan vimmaisasti! Sinä myös siellä, alahan järjestellä lapsenpiikaa, kyytiä, majoitusta, vaihda pois jo arkipaita ja jotain kiiltävää sä päälle laita. Tai no, arkipaitakin käy (jos se kiiltää). (Ei vais, ei tarvitse edes kiiltää.)

4 kommenttia:

--KATA-- kirjoitti...

No perskules, mä olen täällä ihan kiiltävänä, mutta jouduin just valitettavasti perumaan ryan airin pisnesluokkaisen lentoni Plevnaan, kun saappaasta katkesi korko ja sen semmoista, mutta hei... tsadadadaa! Jouluun ei tod. ole pitkä aika! JEE! Voin kyllä sitten pukeutua pukiksi ja käyttää teitsin ovea. Houhouhou, onko täällä äh

Ohari kirjoitti...

Saappaat! Korot! Huutomerkit! Nyyh! Ja silti tsadadadaa! Eipä ole, ei! Siis pitkä aika. Houhouhou luonnollisesti kumminkin oäh

Kaura kirjoitti...

Opiskelu on tietty parasta. Hauskaa iltaa teille ja kippistäkää myös meille kotijoukoille!

Ohari kirjoitti...

Kaura, opiskelu on! Ja absolutemente kippistellään, haikeasti tosin, mutta kippistellään kuitenkin.