torstai 29. maaliskuuta 2007

Nolla persoona

Hätätilanteessa, tai sellaiseksi kuvitellussa, sitä toimii vähän miten sattuu, etenkin jos tilanne on jollain tavalla henkilökohtainen eikä ole auttajan ammattitaitoa. Parhaansa yrittää niillä eväillä, joita on. Soittaa ambulanssin, kun tajuaa, että on myöhäistä puhumalla saada tilannetta korjattua. Lähtee itse paikalle, vaikka tekisi mieli painua peiton alle mököttämään suunnilleen ikuisiksi ajoiksi. Kerää lääkkeet (ummetuslääkettä ja ravintolisiä lukuunottamatta), alkoholin ja avuttoman kotieläimen mukaansa. Rauhoittaa miten kuten sekä huolensa että etenkin kyllästymisen sekaisen raivonsa. Pysyy suurinpiirtein tyynenä eikä hakkaa päätään seinään vaikka kuinka tekisi mieli. Ei edes potkaise ovea.

Seuraavana päivänä kuuntelee vain kohtuullisesti hermostuen moninaiset moitteet toimistaan. Myöntää ettei tunne lääkkeitä eikä tiedä mitkä niistä ovat vaarallisia ja mitkä vähemmän vaarallisia (ummetuslääkettä ja ravintolisiä lukuunottamatta). Jättää sanomatta, että mitkään taloudesta löytyneet lääkkeet eivät olleet vaarallisia kyseisillä annostuksilla, mutta arvatenkin ainakin hyvin sairaaksi joku itsensä saisi, jos joku nakkaisi koko arsenaalin elimistöönsä. Ei mainitse tietävänsä, että joutui taas kerran loistavasti onnistuneen pompotuksen kohteeksi.

Boing-boing-boing. Hypähtää vielä kerran, jotta kaikki varmasti olisivat tyytyväisiä ja palauttaa lääkkeet, alkoholin ja avuttoman kotieläimen. Kehottaa ystävällisesti joskin liiemmälti hymyilemättä nyt ottamaan ne törkeästi takavarikoidut lääkkeet. Tukahduttaa turhana kehotuksen olla ihmisiksi.

Jättää myös huokaisten sovittelematta piikikästä marttyyrikruunua päähänsä. Ei tunne itseään kovin hyväksi ihmiseksi – jollaisia marttyyrit luonnollisesti ovat – mutta ei jaksa myöskään huolestua siitä isommin. Ei mieti, miten sitten olisi pitänyt toimia, ei pirulauta mieti vaikka joutuu sen vuoksi puremaan hammasta. (Joskus ajattelemattomuuskin sattuu vähän.)

Ajattelee etupäässä mukavia asioita, kohauttaa olkiaan ja kun kirjoittaa tapahtumaketjun ylös, käyttää sarkasmia, etäännyttäviä nollapersoonaisia lauseita ja ylipäätään sohii koko asiaa kuin tikulla pashaa. (Josta muistaa, että pääsiäinen on ihan kohta.) Suunnittelee vastedes laittavansa puhelimen illalla hyvissä ajoin kiinni. (Ja miettii, kylväisikö oikein rairuohon tänä vuonna, kun se on niin nättiä ja vihreää.)

* * *

Toivoo, että asia olisi omalta kohdalta tällä kuitattu, pudisteltu irti itsestä niin, ettei siitä tarvitsisi jäkättää määrättömästi läheisilleen. Toivoo, että ymmärtäisi ottaa opikseen ja itse lopettaa ajoissa. Toivoo, ettei katkeroituisi eikä muuttuisi happamaksi (vaikka ei toisaalta happamattomasta mämmistäkään välitä. Kärsimysnäytelmistä vielä vähemmän. Mutta tykkää kyllä tipuista ja pupuista. Ja varsinkin rairuohosta!)

* * *

Vaikka tajuaa, ettei juurikaan voi asiaan vaikuttaa, toivoo myös luonnollisesti, että joku jaksaisi pysyä hengissä.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2007

Missä taivas on? Missä jumala on?

Miksi särkeminen on helpompaa kuin korjaaminen? Miksi pois on lyhyempi matka kuin takaisin? Miksei ole puhdasta pöytää? Miksi sama selkä, joka käden alla tuntuu lämpimältä, käännettynä loukkaa? Mistä aika tulee? Mihin se menee? Miksi kelloja käännetään? Miksei itsensä rajoja voi piirtää omalla tontilla seisten? Miksei toisen tontille muka saa paaluttaa? Kuinka maata voi omistaa? Kuka keksi rakkauden? Miten voi ymmärtää, vaikka ei voi hyväksyä? Miksei aina voi edes ymmärtää? Missä on perhosten hautausmaa? Miksi maapallo pyörii? Miksi lasista näkyy läpi? Kuinka vaihdelaatikko toimii? Onko hyeenoilla sielu?

Miten voi eksyä vaikka pysyy paikallaan?

* * *

Typeriä kysymyksiä, joihin ei ole kuin puolivillaisia vastauksia, tiedän. Tiedän.

perjantai 23. maaliskuuta 2007

Imurointituska part MMMCMXCIXn

Nostin imurin eteiseen ja päätin, että heti kun seuraava pasianssi on mennyt läpi, alan imuroida. No. Mitä tekee professionaali imuroinninvälttelijä, kun pasianssi sujuu kuin tanssi ja uhkaavasti näyttää ratkeavan? Alkaa tietenkin pelata sitä laistona. Ja kun pasianssi tämän tuloksena ei mene läpi, tuntee piston omassatunnossaan, sillä laistona pelattu läpimenemätön pasianssi on oikeastaan mennyt läpi. Voi tuskaa.

Imuroinnin suunnittelu, alkuvalmistelut kaikkine pasiansseineen, tupakkataukoineen, imurille irvistelyineen ja murisemisineen, huokailuineen ja imuria kohti tehtyine uhkaavine liikkeineen kesti jälleen noin neljä kertaa kauemmin kuin koko kodin imurointi ja vei energiaa vähintään tuplasti. Välttely alkaa lähetä pakkomiellettä, sen verran tajuan itsekin. Tälle on tehtävä jotain.

Onkohan imuroinnistakärsiville vertaistukiryhmiä? Voisiko tästä eheytyä hypnoosilla? Onko olemassa imuroinninvälttelynvälttelylaastareita? Purkkaa? Pillereitä? Jotain apua on saatava!

On epäreilua, että joka perjantai minulta menee ainakin kaksi tuntia tuskaiseen haahuiluun kodinkoneen ympärillä. Sehän on vain imuri, hyvä ihme sentään!

* * *

Enkä edes ala nyt siitä, miten pöyristyttävää on, että meillä tosiaan imuroidaan korkeintaan kerran viikossa. Tarvetta olisi ainak – ei kun en ala.

Viikon päästä sama tuska. Vasta.

tiistai 20. maaliskuuta 2007

Viisitoista vuotta pikakelauksena

Tasan viisitoista vuotta sitten makasin sairaalassa sängyssä ja katselin, kuinka ulkona leijaili suuria räntähiutaleita. Kasvoillani oli sävy, joka tunnetaan kansainvälisesti nimellä "the whiter shade of pale" tai kotimaisittain "ei erota lakanasta". Edellinen ilta ja yö olivat olleet rankkoja. Havahduin oven kolaukseen ja pyysin sisääntulleelta sairaanhoitajalta sakset. Horjahtelin jalkeille, leikkasin pitkät kynteni lyhyiksi ja ryhdyin äidiksi pienelle ruttuiselle tyttövauvalle.

Minulle oli kuvailtu äitiyttä rankkana mutta hankalana hommana. Kaikenlaista riesaa, tukaluutta ja vaivaa oli maalailtu runsaasti ja monin synkin värein. Onneksi kukaan ei juurikaan ollut kuvaillut, miten antoisaa ja mielettömän ihanaa äitiys on – tuskinpa olisin sellaista hehkutusta, joka sittemmin on osoittautunut silkaksi realismiksi, uskonutkaan.

Onneksi tästä tittelistä ei tarvitse luopua, vaikka lapset kasvavat ohi, monin tavoin suuremmiksi ja viisaammiksi kuin vanhempansa.

maanantai 19. maaliskuuta 2007

Rumia puheita

Voi porvarihallitus etten paremmin sano tuota säätä taas kerran. Kylläpä kiukutti niin porvarihallituksesti illalla, kun maisema heittäytyi porvarihallituksen valkoiseksi. Keksin kuitenkin, että porvarihallitus soikoon, jos teeskentelen, että on marraskuu, voin sanoa: "Onpa kivaa, kun tulee lunta. Tulee valoisampaa!" Hankalampaa oli keksiä hyvää lohduketta iltapäivällä, kun taivas paiskoi päin näköä niin porvarihallituksesti märkää lunta. Kauneudenhoidolliset näkökulmat virkistävät aina: kosteus tekee kuulemma porvarihallituksen hyvää iholle.

Näin se on taas, porvarihallituksen porvarihallitus, positiivisuus voittanut. Kyllä tästä vielä porvarihallituksen hyvä tulee. Vaikka kevät ehkä onkin peruttu ja lempeät tuulet kielletty (paitsi milloin ne puhaltavat lännestä), laitan selän vastatuuleen, suun mutruhuuleen ja kestän kyllä sen, porvarihallitus vieköön.

Ja lopetan kiroilun. Tällä kertaa ainakin.

lauantai 17. maaliskuuta 2007

If I was a bricklayer, I wouldn't build just anythin(g)

Sain viime yönä luetuksi loppuun Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin (1847). Kun laskin kirjan käsistäni, makasin pitkään sängyssä selälläni, silmät villisti kieppuen päässä – ja vieläkin odotan, milloin hellä sydämeni lakkaa väräjämästä. Oh, romantiikka! Kotiopettajattaren kansien välistä ryöppyää suuria tunteita, raastavaa rakkautta, synkeää epätoivoa, riehuvia luonnonvoimia, hekumaa ja hulluutta! Mukana on toki myös valistuksen perintönä suoraselkäistä siveyttä ja järjen viileyttä sekä vähäistä realismia ennakoivaa yhteiskuntakuvausta, muutenhan homma menisi ihan hulinaksi.

Jane Eyren, romaanin päähenkilön (ja minäkertojan), sanotaan olevan kirjallisuuden ensimmäinen nainen, jonka rakkautta on kuvattu suoraan ja kiihkeästi. Lienen paatunut lemmen palossa sihiseviin sankarittariin, koska Janen lempi ei niinkään tehnyt vaikutusta. Sen sijaan hänen raivoisa itserehellisyytensä ja tahto pitää oma tilansa hallinnassaan elämän (ja miesten) riepotuksessa on ihailtavaa tänäkin päivänä – saati omana aikanaan.

* * *

Rinnassani riehuvia tunteita tyynnyttääkseni otin illan elokuvan, jota en katsonut, inspiroimana käteeni Günter Grassin Peltirummun, jonka olen lukenut viimeksi (ja ainoan kerran) ~1994. En muistanutkaan, että se on niin hauska! Harmillista on, että se täytynee jättää kesken toistaiseksi. Länsimaisen kirjallisuuden tenttiin pitäisi lukea vielä yksi romaani 1500–1700-luvuilta.

Ehdokkaina ovat:
Cervantes: Don Quijote I-II
Defoe: Robinson Crusoe
Diderot: Jaakko Fatalisti ja hänen isäntänsä
Grimmelshausen: Seikkailukas Simplicissimus
Laclos: Vaarallisia suhteita
La Fayette: Clèvesin ruhtinatar
Voltaire: Candide
(Luettuina jo Fieldingin Tom Jones ja Rabelaisin Pantagruel)

Otan mieluusti suosituksia vastaan, vaikka luultavasti teenkin hepsankeikat ja valitsen ohuimman. No mitä?! Klassikko se on ohutkin klassikko.

* * *

Linkit Wikipedian artikkeleihin. Kotiopesta ei linkkiä, koska Wikipedia spoilaa sen loppuratkaisun. Epatto!

perjantai 16. maaliskuuta 2007

Eesti, Eesti, Eesti, kaipaan sinne p**********

Olen yrittänyt tehdä viron tehtäviä, mutta eihän siitä h******* tule h**** v***** kun en s****** tajua mitä p********* näillä v**** sekavilla s******* lauseilla haetaan takaa. ¤#%&%)!!!!

Moodusta laused: preesens jaatus
koeraga trepist alla esimene korrus tulema

koiran kanssa rapusta alla (alas, antautua, v****?) ensimmäinen kerros tulla

Mitä v*****?! Rapusta tulee koiran kanssa alas koko p******** ensimmäinen kerros?

Tehkää jykevämpiä kerroksia ja pitäkää pienempiä koiria siellä Eestissä, ettei täällä Suomessa üliõpilane tule aivan sekapäiseksi. Kiitos.

torstai 15. maaliskuuta 2007

Delfiinin kokemuksia suuresta pohjoismaisesta sisustusliikkeestä

Yritin sorvata tähän jonkinlaista kuivakkaa ja ironista aloitusta sisustuksesta, shoppailusta ja snobismista, mutta mikään venkoilu ei muuta sitä tosiasiaa, että kävin eilen Ikeassa. Mukanani oli pienempi teini ja oppaanani erinomaisen pitkämielinen, huumorintajuinen ja pätevä Elmis tytärtäydennyksellä. (NE ON IHQQQIIII!!!!!1!) Vaikka kuinka rutistaisin ostiskelureissun kuivaksi, on todettava, että oli erittäin kivaa.

Kauppa oli valtava, mutta pysyin järjissäni. Ainoastaan kerran kohosi otsalleni muutamia paniikin hikihelmiä, kun en löytänyt ulos (tarpeeksi nopeasti), vaikka tupakoinnin tarve oli huutava. Mukaan tarttui hurjasti tavaraa, mutta lasku oli häkellyttävän pieni. Tuossa eteisen lattialla samainen tavarapino odottaa, että se levitetään nätisti ympäri kotia, eikä mikään ostetuista vermeistä näytä näin päivänvalossa, sisustushumalan haihduttua, kovin kamalalta. Edes tuo musta-valkoinen kiekurakuvioinen matto.

Hämmästyksekseni joudun siis toteamaan, että ostiskelu voi olla mukavaa ja sisustusliikkeestä voi päästä ulos raivaritta.

* * *

Onneksi tein Zepan vinkkaaman snobitestin vasta tänään, sain nimittäin diagnoosiksi äärimmäisen yllättävän antisnobin. (Hoho!) Ehkä en olisi uskaltanut lähestyä Ikeaa lainkaan, jos olisin tuon tiennyt aiemmin. Tosin mainosmies oveluuksissaan kertoo, että "Olet vapaa sielu, maalla elävä delfiini. Veikkaamme, että tiedät missä lähin Ikea on ja osaat myös käyttää sitä." Kyllä kai niin, vaikka tuo delfiini-vertaus kieltämättä loukkaakin. (Delfiini: pieni pää, pienet silmät, suuri suu, olemattomat raajat, tuhti keskikohta, kimittää, on sulava vain uppeluksissa, hyppelehtii täysin kritiikittä sillin vuoksi.)

* * *

Ikeastahan tunnetusti vähävarainen yksinhuoltajaäiti voi saada elämäänsä sisältöä. Kenelle se on pääministeri, kenelle jalkalamppu nurkkaan pönöttämään ja pölyyntymään. Molempia voi tiettävästi tilata myös internetistä, mutta ehkä niitä kuitenkin on viisainta hypistellä hetki elävässä elämässä ennen kuin päästää kotiinsa. Ja joka tapauksessa, talouteensa kannattaa haalia vain sellaista irtainta, jolla on käyttöä. Tässä onnistuin eilen erinomaisesti enkä siksi kärsi nyt edes ostoskrapulasta. Tavaksi en aio kuitenkaan ottaa, niin totta kuin olen delfiini.

(Mitä se Susan oikein ajatteli?! Pääministeri?! Herrajjesta. Ennemmin vaikka samppanjavispilä, jos kerran turhakkeita on pakko nurkkiinsa kasata.)

perjantai 9. maaliskuuta 2007

Rakentavaa palautetta

Istun koneen ääressä ja näperrän pakastimen kuvaa, kun teini pyrähtää viereen. Hän ottaa pääni käsivarsiensa tiukkaan syleilyyn, silittää kovakouraisesti hiuksiani ja sanoo äärimmäisen hellästi:

"Voi äiti kun sää oot niin lutunen siinä, kun sää yrität tehdä töitä, vaikka ei niistä mitään tule, kun et sää kultapieni osaa mitään kumminkaan, mutta ei se mitään. Niin voi käydä joskus."

Tämän ilmoituksen jälkeen hän tanssahtelee takaisin eteiseen peilin ääreen keikistelemään.

* * *

Ei tule hihitykselle loppua. Teinit!

torstai 8. maaliskuuta 2007

Lisää hippejä teiden varsiin

Uhhuh, pitikin mennä puhumaan politiikkaa. Nyt on huono olo ja suussa maistuu kakka. Ei ihme, että poliitikot ovat sellaisia hapannaamoja: heillehän tuo on arkipäivää ja ilmeisesti yhteiskunnallinen krapula vainoaa tämän tästä. Tosin he parantavat sitä puhumalla lisää politiikkaa, mihin minä en aio ihan heti sortua. Mitä nyt tässä vielä ihan vähän lievästi kieli (omassa) poskessa.

* * *

Tulin juuri viron kokeesta kotiin. Koe meni päin persauksia, mitäpä sitä kaunistelemaan. Taivutin "ilus tuba" -sanaparin erittäin luovasti mönkään. Fraaseihin säveltelin kauneimmat kukkaseni, mutta epäilen, että ne lakastuvat siinä samassa, kun õpetaja iskee niihin tuiman silmänsä. Harmitti koko tukala kieli ja typerä koe.

Kotimatkan varrella, Viinikankadulla jalkakäytävän ja ajoradan välisessä lumipenkassa seisoi pitkänhuiskea hauskannäköinen hippitukkainen mies pipa päässä, verkkatakkiin ja farkkuihin pukeutuneena. Hän tuki suurta vaalimainosta, jossa kehotettiin äänestämään Tampereen Rokkipappi eduskuntaan. Juippi vastasi hymyyni iloisesti virnistäen ja näytti kaiken sen epämääräisen sateen ja sohjon keskellä häkellyttävän aurinkoiselta. Uskonto ilmeisesti voi olla iloinen asia, tai ehkä eduskuntaan pyrkiminen, vaikka itsellä ne ovat hauskuutuslistalla vielä kaukana kulmakarvojen nyppimisen ja hajulukon avaamisen alapuolella.

Jos Rokkipappi lupaa järjestää lisää hippejä teiden varsiin ilahduttamaan milloin mistäkin myrtyneitä kansalaisia, saatan harkita ääneni antamista hänelle. Ääni se on ateistinkin ääni. (Ja nyt on myyjän markkinat, hoi eduskuntapyrkyrit. Tarjouksia vastaanotetaan.)

* * *

Perioditauko alkoi, eikä tarvitse yli viikkoon käydä Alma Materia morjenstamassa. Se on hyvä ja tietää myöhäisiä heräämisiä sekä yleistä vetelyyttä. Aah!

* * *

Edit:
Olen tietämättäni sortunut rikolliseen toimintaan. Korjaan heti. Hyvät naiset ja herrat! Saanko esitellä: hurmaava Just Sopivasti! Enää ei ananaksia aamuisin vaan nyt mirri kaulassa. Hot, hot, tssts!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2007

Vastakkainasettelun aika on ohi (ammuttu)

"Suomalaisen työn tulevaisuutta rakennetaan yhteistyöllä, ei vastakkainasettelulla"
(Varoitus: linkki johtaa Keskustan verkkolehden Apilan artikkeliin. Omalla vastuulla.)

Pomo: "Sovitaanko yhteistyössä niin, että teet enemmän töitä pienemmällä palkalla?"
Duunari: "Sovitaan vaan."
Pomo: "Sovitaanko yhteistyössä niin, että teet työsi puolella palkalla, niin saadaan yksi ihminen palkattua lisää?"
Duunari: "Sovitaan vaan."
Pomo: "Sovitaanko yhteistyössä niin, että teet työsi neljännespalkalla, niin saadaan kolme ihmistä palkattua lisää?"
Duunari: "Sovitaan vaan."
Pomo: "Sovitaanko yhteistyössä niin, että teet työsi palkatta, niin saadaan kaikille työtä?"
Duunari: "Totta mooses. Kaikille työtä! Työtä, työtä, työtä tehdään yhteistyössä, silkasta tekemisen ilosta!"

* * *

Sininen ja valkoinen Suomen lipussa tarkoittavat ilmeisesti yhteistyötä, ja sen värivalinta alleviivannee, keiden yhteistyöstä on kyse. Yhteistyö on mukava asia – on vähän kummallista miten se minusta tässä yhteydessä kuitenkin tuntuu kovin nihkeältä.

tiistai 6. maaliskuuta 2007

Poliisi on kiva ihminen


















Sain virkavallalta mopokortin! Tuo ei ehkä kelpaa tieliikenteeseen, vaan on se kaunis katsoa.

Katselepa tuota ja haaveile leppoisasta tuulenvireestä kuumalla asfaltilla, itsesi ajamassa tukka hulmuten... tunne kuinka maailma on sinun. Mukanasi täydelliset leiriytymisvälineet, jotta voit pysähtyä onnellisin, vapain mielin katsomaan auringonlaskua... (ja TV:tä)

Haaveita pitää elämässä olla.

Seuraavaksi alan ehkä muodostaa mielipidettä neonväreistä.

(Viittaus: allaoleva kilometrimeemi ja etenkin sen kommenttiosio)

sunnuntai 4. maaliskuuta 2007

Kootut tekonäppäryydet

Iskenpä tässä pyhäpäivän ratoksi näppini järkyttävän pitkään ja paksuun meemiin, joka tarttui mukaan Osmo Poliitilta. Itkekää toki kanssani!

1. Mitä on yöpöydälläsi?
Pöytälamppu, Pertti ja Kotiopettajattaren romaani. Voi äiti, katso lastasi nyt! Ei sentään Pipliaa.
2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
Kannattaako tunnustaa mitään, mitä häpeää? Tietenkin! Sakari Kuosmasen Pieni sydän (tai vastaava). Ihan vaan teinien pelotukseksi, tietenkin.
3. Käytkö öisin jääkaapilla?
Jos suinkin muistan. Valoa pitää käydä tarkistamassa aika ajoin.
4. Elokuva, jonka aikana itkit?
Mr ja Mrs Smith. Oli se niin kamalan huono.
5. Mitä pelkäät?
Pirteitä ihmisiä.
6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi?
Seison päälläni ja pörisen.
7. Tunnetko ketään julkkista?
Tunnen ketään niskasta, mutta mikä ihme on julkki? En ehkä halua tietää.
8. Kuvaile sänkyäsi.
Nelijalkainen, selkärangaton.
9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen?
Äh.
10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi?
Koska itse saa päättää, niin Uma Thurman tietenkin.
11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
Älyttömiä kysymyksiä. Olen.
12. Mitä kannat aina mukanasi?
Masuasukkia. ÄHÄHÄ! Vitsi, vitsi. Kaikeist raxuimmat terqt Elmaliiniläiselle!
13. Mitä kaipaat lapsuudessasi eniten?
Kauppa-autoja.
14. Oletko tyytyväinen nimeesi?
Kyllä.
15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
Uu bläk beti baamalama, uu bläk beti baamalama!
16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
Muistelen esittäneeni joskus kärpässientä.
17. Pidätkö itsestäsi?
Äh.
18. Oletko tehnyt mitään laitonta?
Kyllä. Koska poliisisetä tiettävästi tarkkailee blogiani, en kerro mitä. Tui tui, terkkuja sinnekin vaan!
19. Pidätkö itseäsi söpönä?
Äh.
20. Epämiellyttävin kotiaskare?
Pölynimurin liikuttelu. Karmaisevaa tuskaa ja kidutusta.
21. Syötkö roskaruokaa?
Juu. Olen kaikkiruokainen. Paitsi jos roskaruoaksi lasketaan talkkuna ja viili, en syö. Tai tilliliha. En koske myöskään mämmiin. Enkä aladobiin. Enkä...
22. Viilaatko kynsiäsi?
Taukoamatta.
23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi?
Pidän sitä valossa, kastelen huolellisesti ja leikkaan kuivat pois.
24. Oletko koskaan laulanut karaokea?
Kuinkas sen sanat taas menivätkään?
25. Mitä sanaa toistat paljon?
Äh.
26. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia?
En. Joskus kyllä tuntuu, että ne seuraavat minua.
27. Oletko koskaan halunnut malliksi?
En. Eikä kukaan muukaan ole halunnut minua malliksi. Katkeruuteni alkaa kuitenkin jo pikkuhiljaa hellittää.
28. Seuraatko naapureidesi elämää?
Onko niillä muka sellainen? Minulla on kiiltävämpi ainakin.
29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
Kyllä. Haluatteko myös kuulla ummetuksesta?
30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä?
Riippuu siitä, montako ja mitä muita kirjaimia saisi.
31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä? Paljonko se maksoi?
Bussilipun, 5.80. (Tuon keksin kyllä omasta päästäni, sori vaan.)
32. Odotatko jo kesää?
En, olen muuten vaan vähän lihonut.
33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla?
En toki! Ylöspäin on elävän mieli.
34. Turhin juhla?
Menen mykäksi. Turhin?
35. Mitä kieliä osaat puhua?
Mitä vaan. On muiden ongelma, jos eivät ymmärrä.
36. Edellinen matikan numerosi?
10. (Kannattaa uskoa.) (Hei! Ihan totta.)
37. Onko sinulla lävistyksiä?
Korvissa on, mutta teinit sanoivat juuri, että niitä ei lasketa edes bleidellä (mikä ihme sitten lieneekin). Epäreilua!
38. Jos tulisit (/kumppanisi tulisi) nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
Eipä siinä olisi juuri muuta tehtävissä kuin varautua Jeesuksen toiseen tulemiseen.
39. Onko sinulla hyvä itsetunto?
Onko koolla väliä tässä yhteydessä?
40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
Äh.
41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa? Miksi?
Kauan, kauan sitten. Ks. kysymys 29.
42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
Lapsityövoiman kieltäminen ei ratkaise ongelmaa. APUA! Nyt meni asialliseksi, täytyy korjata seuraavaan.
43. Onko sinulla nälkä?
Nälkä meillä on aina vieraanamme.
44. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?
Äh.
45. Oletko sitä mieltä, että neonvärit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa?
En (ole hoksannut muodostaa asiasta mielipidettä. Anteeksi taas.)
46. Ripari vai protuleiri?
Olen käynyt riparin ja selvinnyt siitä uskoani menettämättä.
47. Teetkö kotitöitä?
Kyllä. Myös tihu-, käsi- ja ylitöitä tulee tehtyä.
48. Pidätkö linnunlaulusta?
En.
49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran?
Jos farmari-Volvosta voidaan neuvotella niin harkitsen vakavasti.
50. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi?
Äh.
51. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit?
Selvännäkökykyni.
52. Mikä sinusta tulee isona?
Oraakkeliksi olen tähdännyt.
53. Mitä aiot nyt tehdä?
Katua, että iskin näppini tähän kilometrikyselyyn.
54. Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa?
En. Wherever he laid his hat was his home. Kotiaan ei pääse karkuun.
55. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
Ulkopuoli.
56. Kuinka monta levyä omistat?
En tiedä. En tiedä edes mitä suurin osa niistä sisältää.
57. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi?
Pitänyt suuni kiinni.
58. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
No joo, joo.
59. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
Kyllä.
60. Janottaako sinua tällä hetkellä?
Ei.
61. Mitä tahtoisit juoda?
Nyt alkaa kuulkaa ärsyttää tosiaan tämä jankutus! Ei janota!
62. Miten vietät viikonloppusi?
Ulkoilen ja rentoudun hyvän kirjan parissa. (RUAAHAHHAHAHAH) (snort)

Tällä viehättävällä kyselyllä olisi ollut hyvä tarkistaa elämänsä tila ja sen suunta, mutta turhautumiseksi meni. Mopokortti on vielä hankkimatta ja se syö naista. Ja mitä vikaa on muka neonväreissä?

perjantai 2. maaliskuuta 2007

Klassikoita onko noita

Klassikko on pelottava sana. Klassikon kansien välissä on piukkaan pakattua puuduttavaa jaaritusta, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu loputtomiin, mutta jonka tavaaminen on välttämätöntä, koska se nyt vaan on äärimmäisen hienoa. Klassikon lukemisesta saa irtopisteitä universumilta. Klassikon lukeminen on viileää. Klassikkoa ei kuka tahansa pinnallinen hepsankeikka selätäkään vaan klassikon nurjertamiseksi vaaditaan älyä. Paljon älyä ja runsaasti sivistystä.

Hohhoijaa. Yhtäkkiä ajatus kirjaroviosta ei enää tunnukaan kauhean pahalta. Näin äärimmäiseen toimeen ei kuitenkaan kannata ryhtyä, sillä klassikon voi nujertaa ihan silkalla ylenkatseella ja jättää lukematta! Mullistava ajatus, mutta näin kuulkaa on. Minä olen kokeillut muutaman kerran, eikä se ensimmäisen jälkeen kirpaise kovasti¹.

1. Tolkien: Taru sormusten herrasta
2. Dostojevski: Riivaajat

Klassikon määrittely on vähän niin kuin heittelisi tikkoja tauluun silmät kiinni. Jonkinlainen suunta on tiedossa, välineet kädessä ja kohdekin luultavasti olemassa, mutta osumisen kanssa on niin ja näin². Onko esimerkiksi

3. Brink: Tuokio tuulessa

klassikko? Tuskinpa vain, vaikka siihen sopivatkin klassikon tuntomerkit (puuduttavaa jaaritusta). Varma antiklassikko lienee kuitenkin

4. King: Hohto,

joka väsytti parikymmentä vuotta sitten niin lujasti, että ajatus hohtelusta alkaa vieläkin haukottaa. Elokuvaa en saa katsottua viittätoista minuuttia kauempaa, kun ajatus alkaa Nicholsonin naamanvääntelystä huolimatta harhailla.

5. Sterne: Tristram Shandy: elämä ja mielipiteet

jäi kesken, koska se pitäisi lukea kirjallisuustenttiin. Liikaa hölinää, vaikka noin huvittelumielessä varmaan olisi ollutkin mukavaa luettavaa. Ehkä palaan siihen vielä. Tosin se lienee varma klassikko, joten... Ei tämä kuulkaa niin helppoa aina olekaan.

Sitten on iso liuma klassikoiksi luettavia opuksia, joita en ole edes aloittanut lukea, ja niiden listaamiseksi riittänee lyhyesti

6.–347. Jaabajaabablaablaa

Iso liuma on myös klassikoita, jotka vielä joskus aion lukea, ensimmäisenä Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa. Jos älyäisin hävetä jotain, tuon lukemattomuutta häpeäisin.

* * *

Klassikoiden ärsyttävin puoli lienee, että kaikesta vastarintaa aiheuttavasta etukäteishehkutuksesta huolimatta jotkut niistä osoittautuvatkin kaikkea muuta kuin puuduttaviksi ja lisäksi todella hyviksi. Se on äärimmäisen kiusallista, mutta minkäs teet, kun kirja on luettu ja innon puna poskilla. Blogistaniaa kiertävästä meemistä olen bongannut tällaisia salakavalia kirjapenteleitä ainakin: Süskind: Parfyymi, Linna: Täällä Pohjantähden alla, Waltari: Sinuhe egyptiläinen, Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan ja García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys.

Klassikoiden kanssa tulee siis olla tarkkana. Ojennat klassikolle siveästi pikkurillin ja seuraavaksi jäät naama punaisena kiinni kyynärpäitä myöten Peltirummussa Kellopeliappelsiini suussa tissiliivit ihan vinossa³. Oi häpeän määrää.

* * *

¹) Postauksen neitsytporno-osuus.
²) Blogin teemaosuus.
³) postauksen (.)(.)osuus.

torstai 1. maaliskuuta 2007

Ohi ammuttu

Okei, sanoo Amerikan poika. Kestin melkein kaksi kuukautta lavertelematta asioistani julkisuuteen, mutta täälläpä olen nyt taas, näppäimistö ojossa, sormet verryteltynä ja innokkaan hikisinä tuuppaamaan merkkijonoa maailmaan.

Miksikö? Ilmeisesti siksi, että lienen Kuronen, Nykänen ja Sievinen samassa persoonassa. Paljastan kukkaroni (sielläkin on matti), esitän upeimmat rähmälaskuni ja näytän tissini, herrrvottomasta itsetunnostani puhumattakaan (sille pitää ehkä rakentaa blogiin lisäsiipi). Tässä blogissa tulee siis aiemman tapaan olemaan hurjasti pornoa, lisäksi askartelen mukaan massiivisia mutta hataria juonirakennelmia ja äärijyrkkiä mielipiteitä kimuranteista ja kivuliaista lauseista ((luonnollisesti) lukemista hankaloittavine (sisäkkäisine) (multi-)sulkeineen). Takin käännän kokemuksella sujuvasti lennossa, myös muita vaatekappaleita – kuten pipoa, sukkia ja slipovereja – pyörittelen kaikin kaksin käsin. Ammun vieläkin korkealta ja kovaa, ja edelleenkin aivan saatanallisen sulokkaasti ohi.

Paetkaa, kun vielä voitte. Tai olkaa ainakin varoitetut. I'm back, pentele soikoon, omaksikin hämmästyksekseni.