torstai 20. maaliskuuta 2008

Nouse, riennä

"Onko töyssy-sana muka suomee?"
"No tajuatko sää, mitä se tarkottaa?"
"Juu, tietysti."
"On se sillon suomee."
"No mut eiks sen pitäis olla hidaste?"
"Ai miks? Mun mielestä töyssy on paljon suomalaisempi sana kun hidaste."

"Voiks suomeks sanoo 'Mitä vasten?' jos tarkotetaan 'Minkä vuoksi?'"
"Juu. Mun isä sanoo aina, että 'Jaa. Mitä vasten?' jos sille kertoo jotain juttuja."
"Niin niin mutta onks se oikeeta suomee?"
"Miten niin oikeeta? On se kuule ihan oikeeta, jos sillain sanotaan."

* * *

Aina silloin tällöin ihmiset tuskailevat tämän armaan äidinkielemme kanssa ja pohtivat, onko jokin sana tai ilmaus suomea lainkaan. Yleensä silloin on kyse siitä, onko ilmaus huoliteltua asiasuomea tai kirjakieltä.

On ihan tavallista, että maallikot¹ ajattelevat oikean suomen olevan sitä, mitä näkee painetussa tekstissä tai mitä virallisissa sekä hirmu vakavissa yhteyksissä puhutaan. Tavallista on sekin, että kun puhutaan kieliopista, ajatellaan preskriptiivistä kielioppia², sellaista joka normittaa kielen tiettyyn muotoon ja kertoo, miten mikäkin asia pitää ilmaista, kun halutaan olla tosi virallisia ja fiksuja. Toisaalta jos joku puhuu tavan arkielämässä yltiövirallisesti, häntä pidetään, jos ei nyt ihan outona, vähän erikoisena kuitenkin.

Niinpä Suomessa elää rinnakkain kaksi kieltä: arjessa puhuttu tavallinen kieli ja "virallinen", "oikea" kieli. "Oikea" kieli on useimmiten pyhäkieli, joka otetaan hyllystä vain tarvittaessa ja josta siitä syystä joutuu vähän pyyhkimään pölyjä ja tarkistamaan, onko siihen tullut käyttämättömyydestä johtuvaa karstoitusta. Läheiset kielisukulaisemme Virossa eivät kuulemma tee lainkaan näin jyrkkää eroa puhutun ja kirjoitetun kielen välille, vaan kirjakieli vetää itseensä hyvin nopeasti arkipuheessa tapahtuvat muutokset ja kaikki kieli on yhtä oikeaa. Ehkä suomessa kuitenkin murteiden runsaus ja keskinäinen erilaisuus vaikuttavat asiakielen normitiivisuuteen; ehkä seuraisi kaaos, jos joutuisimme lukemaan esimerkiksi ulkoministerin³ tiedotteita turuksi. "Miks varte mää taas tekstasisi? Enk mää koskaa opi?"

Toivoisin silti, suomen kielen opiskelijana ja kiihkeänä rakastajana, että ihmiset ottaisivat rohkeamman, omistavamman asenteen omaan kieleensä eivätkä epäilisi itseään kielitaidottomuudesta. Vaikka kieli on yhteinen, on se myös ihan ikioma ja sitä on lupa käyttää. Tai paremminkin: sen käyttämiseen ei tarvita lupaa.

Miksi minä tällaista itsestäänselvyyttä vaahtoan? No siksi, että kun ihminen alkaa epäillä omaa kielitaitoaan, se lähes poikkeuksetta valitsee ilmaisun, joka kuulostaa virallisemmalta, hienommalta. Virallisemmilta kuulostavat ne sanat ja ilmaisut, joita kukaan ei jaksa tavan arkena edes muistella ja jotka kurkoteltaan pölyiseltä ylähyllyltä kuin mummu paremmat kahvikuppinsa. Ja kas, näinpä meille syntyy kapulakieli, joka ei ole suomea eikä mitään kieltä vaan käsittämätöntä mongerrusta, joka kyllä koostuu äidinkielemme sanoista mutta jota ei kukaan ymmärrä.

* * *

Liikennemerkin TÖYSSY on metka, hymyilyttävä sana, kun taas HIDASTE tuntuu materialisoituneelta ikävyydeltä.

* * *
¹) Maallikko tässä yhteydessä tarkoittaa muita kuin kielen asiantuntijoita. Koko sanan käyttö äidinkielen yhteydessä on vähän typerää, sillä jokainen on oman äidinkielensä intuitiivinen asiantuntija ja sisimmässään tietää ihan varmasti, miten minkäkin asian voi sanoa niin, että tulee vähintään sanatasolla ymmäretyksi.
²) On myös muun muassa deskriptiivinen kielioppi, joka pyrkii kuvaamaan kielen sellaisena kuin se oikeasti, käytännössä on ja intuitiivinen kielioppi, jonka jokainen äidinkielinen osaa automaattisesti, mutta jonka säännöt saattavat olla vaikeita ilmaista. Miksi sanon ladossa mutta en audossa, miksi kanoissa mutta en munoissa tai munissa mutta en kanissa?
³) Hykerryttävä linkki Tuulin kautta Emilialta, katso ihmeessä myös pääministeri. Suomi-neidon persus on kouraistu hyviin käsiin.

21 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Mä olen joskus miettinyt sitä, että miten vaikeata suomenkieli oikein onkaan ulkomaalaisille. Kun niille opetetaan kuitenkin vissiin sitä kirjakieltä ja sitten kun ne lähtee tuonne kadulle, niin eihän täällä KUKAAN puhu sillä tavalla!
Kuullun ymmärtäminen lienee himpsasen vaikeeta ensi alkuun?

Ohari kirjoitti...

Tiina, koska tämä on täyden palvelun blogi, kysäisin tuota opiskelukaverilta, joka on sekä S2-opettaja että -oppija. Jänskättää, jotta mitähän hän vastaa (jos kiireiltään ennättää mitään). Luulisi tosiaan, että tuossa voipi olla hiukan sulattelemista.

/mek kirjoitti...

Yksi kotonani asuva ihminen opiskeli omassa maassaan kandin tutkinnon verran suomea ja paukahti sen jälkeen ekaa kertaa Suomeen tai siis lähelle eli Raumaan. Itku tuli kuulemma jo toisena päivänä kun ei edes sen iltaan mennessä ollut ymmärtänyt kunnolla yhtään suomalaisen puhumaa lausetta...

Varapygmi kirjoitti...

Miälenkiintoista. Tekisi mieli väittää, että sorvi meni suuhun myös, kun yritti saada tolokkua oikeiden lontoolaisten puheesta ensi kertaa, vaikka lukiossa englanti muka sujui hienosti, kirjoja pystyi lukemaan ja sikäläisiä tv-ohjelmiakin oli seuraillut.

Jos vielä lisäisi, että kynnys oli olemassa myös lukioruotsista ja tukholmalaisten puheen ymmärtämiseen. Sitä en tiedä, josko korkkarisaksa vastaisi jokseenkin teutonien puhekieltä.

veepygmi kirjoitti...

Anteek, "lukioruotsin" jälkeen tuli turha "ja".

Tuuli kirjoitti...

Mulle on jotenkin päässyt muodostumaan sellainen kuva, että puhuttu suomi olisi keskimääräistä kauempana kirjakielestä. Onkohan tuo totta lainkaan? Kun edes sellainen perussana kuin MINÄ ei ole paljon missään minä, vaan mä mää miä mie.

Johanna kirjoitti...

Tiina, oikeassa oot. Puhekieltä on hyvä opiskella alusta alkaen. Mutta jos ulkomailla lukee suomea, harvemmin kuulee kieltä puhuttuna ja mistä sitten muuten oppis sitä?
Suomessa on eri tilanne. Voisi olettaa, että se ulkomaalainen itsekin pyörii muiden mukana, kuulee puhetta ja katsoo teeveetä.
Luulen, että opettajan ongelma on siinä, mitä puhekieltä opettaisi. Siis tarkoitan murteita (mä-mää-mie), eri-ikäisten kieltä (bileet vai juhlat), slangia?
Ettei niille sitten tule noloja tilanteita...

Ohari kirjoitti...

/mek, näinhän se on, että edes äidinkieliset eivät aina ymmärrä toisiaan eikä raumalaisia ymmärrä kukaan. (Sori vaan raumalaiset, teidän kielenne on äärimmäisen hieno, mutta mutkaisa kaikkineen.) Eipä ihme, että keklu heilahtaa turhauman vuoksi silloin tällöin ja heilahtaisi ehkä vielä useammin, jos ei normitettua yleiskieltä olisi.

Pygmi, varmasti on niin, että kaikissa niissä kielissä, joissa on olemassa kirjakieli, on puheen ja kirjoituksen välillä eroja, joskus aika isojakin. Mille kohdalle suomi osuu erojen jatkumoa? Tekisi mieli arvella kuten Tuuli, että suomessa erot ovat kohtalaisen suuria, mutta varmaa tietoa mulla ei tästä ole ja tietty voi miettiä sitäkin, miten subjektiivista eron näkeminen on. Kaipa kielellisesti lahjakkaammat tai harjaantuneemmat osaavat käyttää kontekstia paremmin apuna kuin ne, jotka vasta alkuharjoittelevat tai eivät muuten ole kielellisesti valtaisan virittyneitä. (Ah, huomannette kiertelyn, mutten osaa nyt paremminkaan ilmaista :-)

Johanna, kiitos vastauksesta! Sen verran tässä nyt tahdon laverrella, että Johanna juurikin on mainio esimerkki siitä, että suomi, vaikka ehkä työläs, ei ole mahdoton oppia :-)

Ohari kirjoitti...

ARGH! Aina jotain unohtuu, kun häslää:

/mekille virtuaalinen viskipullo, pannaan samantien vaikka neljä litraa kun ruvetaan, kiitokseksi turku-konsultaatiosta!

/mek kirjoitti...

No mää jo ehtisinki ihmetellä miks varte mun pää on nii pirun kipee.

violet kirjoitti...

"Toivoisin silti, suomen kielen opiskelijana ja kiihkeänä rakastajana, että ihmiset ottaisivat rohkeamman, omistavamman asenteen omaan kieleensä eivätkä epäilisi itseään kielitaidottomuudesta. Vaikka kieli on yhteinen, on se myös ihan ikioma ja sitä on lupa käyttää. Tai paremminkin: sen käyttämiseen ei tarvita lupaa."

Minä myös - tosin jo entisenä suomen kielen opiskelijana - olen kuule aika usein miettinyt ja toivonut kuten sinä.

Sellaistakin olen huomannut että monen mielestä kirjakielen puhuminen (tai ihan vaikka vain sanojen "sinä" ja "minä" käyttäminen) on jotakin hienostelua ja pokkurointia. "Päivää" on nyt tietysti ihan pois laskuista, ainakin Tampereella;-)

Mutta joo. Heti ollaan soittamassa Kielitoimistoon että antaako täti sanoa niin ja näin. Ollaan minusta liian arkoja luomaan uusia sanoja (paitsi tyhmiä kuten "salarakas" ja ne kaikki muut) ja miettikääs kuinka monta sellaista tunnette, jotka joka välissä sanovat "en minä osaa kirjoittaa".....

Eivät jotenkin tunne kieltä omakseen vai mitä?

-w- kirjoitti...

Tjoo, ja tästäpä juolahti mieleeni sivistyssanojen väärinkäyttäjät. Kun ollaan niin asiantuntijaa, niin asiantuntijaa, että asemaa on pönkitettävä liudalla ufojen puheelta kuulostavia vieraskielisiä sanoja. Omassa työssäni törmään turhankin usein ko. ilmiöön. Tyhmänä sitten kirjoittelen niitä sanoja paperinkulmaan tarkastaakseni joskus omassa kolossani, että mitä hyö oikke sanosiva!

Muutoinhan suomenkieli itsessään on suorastaan herkullista - mikäli tällainen ilmaisu tässä yhteydessä sallitaan. :o)

Ohari kirjoitti...

/mek, virtuaaliviina lienee vielä ilmaista viinaakin katalampaa!

Violet, pitäisi varmaan löytää sellainen hyvä kauhun tasapaino, miten yhtäältä opettaa normatiivista kielioppia ja toisaalta kannustaa ilmaisuun. Mielestäni kielioppia tärkeämpää on se, että saa sanottavansa sanottua, mutta tosiasia kyllä on sekin, että huonosti paketoitua tekstiä on hankalaa seurata eikä sanottava mene perille. Oma kieli on aika herkkä asia, mokat pelottavat ja moni valitseekin hiljaisuuden, "kun ei osaa".

-w-, haha ja näin juuri. Nenäverenvuotoa seuraa minullekin tukalista vierassanoista. Ymmärrän kyllä, että joskus asia on täsmällisempää ilmaista sivistyssanalla ja joitain ammattitermejä ei edes ole käännetty tavan suomeksi, mutta eiköhän jokaisella ole tuttavapiirissä joku, joka viljelee näitä ihan vaan silkkaa snobiuttaan. Hoho semmoisille!

hdcanis kirjoitti...

Eikös se kielijako mennyt juurikin sen ymmärtämisen mukaan, eli jos sen kummemmin varautumaton suomea puhuva henkilö tajuaa mitä sillä "töyssy" tai "mitä vasten?" tarkoitetaan niin kai se suomea silloin on.

Tuosta puhekielestä, lueskelin joku kerta kiinnostuksesta jotain "suomea ulkomaalaisille" oppikirjaa ja kyllä siellä aika paljon käytettiin sekä kirjakieltä että puhekieltä. Että oppinevat että jos sanoo "mä" niin se tarkoittaa "minä".
Rauman murteeseen tutustuttaminen on kuitenkin julmaa.

Suomalaisen puhekielen ja kirjakielen eroista, on kuitenkin todettava että lähes kaikki suomalaiset pystyvät halutessaan puhumaan ja kirjoittamaan myös sellaista kirjakieltä jota lähes kaikki suomalaiset ymmärtävät.

Ruotsalaiset kyllä myös piruilevat tuolle "muminsvenskalle" jota suomalaiset puhuvat (myös ne suomenruotsalaiset). Ja saksassakin on eroja (erityisesti sveitsinsaksa on sellaista jota ei normaalisaksalainenkaan tajua). Saati sitten englanti...

Ohari kirjoitti...

Hdcanis, juu, tuo on yksi tapa määrittää kieli. Onhan tietysti sanoja, jotka ovat hetken lapsia, syntyvät tiettyyn tarkoitukseen, ymmärretään asiayhteydessä ja unohdetaan sitten (esim. onomatopoeettiset sanat tai muuten vaan tilanteeseen värkätyt usein hauskat ja värikkäät ilmaisut) ja voi tietysti miettiä, miten "kieltä" ne ovat, mutta ehkä emme nyt lähde siihen :-)

Useimmat pystyvät kyllä ymmärrettävään kirjakieliseen ilmaisuun, mutta miten lienee tuo hommeli usein vaikeinta korkeimmin koulutetuilla, vaikkapa nyt tavan direktiivivirkamiehillä, jotka osaavat kyllä suoltaa semmoista tuubaa, mitä ei kertalukemalla tajua... (ja tähän sekä närkästynyt tuhahdus että hihitys että hämmennys)

hdcanis kirjoitti...

Se on se koetteleva eksaktiuden vaatimus, yleensä kuitenkin puheessa ainakin osavastuu on kuulijalla mutta mm. lakitekstissä, direktiiveissä ja osassa tieteellistä kirjoittamista se vastuu on kokonaan kirjoittajalla/puhujalla (joitain hyvinkin perinpohjaisia niilityksiä olen kuullut asioiden tiimoilta ja joskus niihin jopa osallistunutkin..."käytetty lauserakenne mahdollistaa tällaisen väärintulkinnan eikä se ota huomioon tätä ja tuota asiaa joka pitäisi myös mainita".
Murphyn laki: jos antaa ihmisille mahdollisuuden tehdä jotain väärin niin aina löytyy se joku joka tekee väärin.

Taito toki tuokin, että miten voi kirjoittaa eksaktia mutta silti ymmärrettävää ja luettavaa tekstiä.

Mutta töykä oli kovin haminen tänään.

Ohari kirjoitti...

Hdcanis, on näinkin, näin, kyllä. Jos jonkin asian vain mitenkään voi tulkita väärin, aina löytyy joku, joka niin tekee. Olen varmaan nylppä jankutin, mutta silti kitisen, että tukalien lauseenvastikkeiden ja julman pitkien virkkeiden sijaan pitäisi käyttää finiittiverbejä ja pätkiä pitkät jutinat pisteillä. Tällä keinoin teksti tietysti pitenee, mutta haitanneeko tuo sitten niin kauheasti. Sellaisesta tekstistä, jota ei voi tulkita mitenkään, ei kuitenkaan paljon ole iloa siitäkään :-)

Kiva lause! Tarkoittaako se jotain? :-D

hdcanis kirjoitti...

Juuh, paljon on kehittämistä tuossa eksaktissa kielessä, aina silloin tällöin tulee vastaan hyviä kirjoittajia mutta aika moni tarvitsisi myös sitä treeniä.

Ja ei tarkoita mitään, kunhan heitin lauseen joka kuulostaa suoemlta mutta joka ei minulle ja luultavasti ei kuulijallekaan mitän tarkoita...niin sitten voi pohtia että onko se lause suomea vai ei.

Ohari kirjoitti...

Näin arvelinkin ja samantapaisia esimerkkejä on tietty tullut luennoilla vastaan moniaita. Onhan murteissakin sanoja, jotka toisen murteen puhujille eivät tarkoita mitään - ovatko ne suomea sitten :-) Kai siinä jonkinlainen kohtuullisen yleisömäärän ymmärtämisen vaade täytyy mukana olla, kun kieltä määritetään. Liukas, nopea ja pirun ovela kapines on kieli!

[...ja kuinkahan monta likaista mielikuvaa ja yllättävää pronokuuklausta tuosta viimeisestä voinee irti ihminen repiä?]

Anonyymi kirjoitti...

Ike kyl melkke sanois "kui varte mä taas tekstasi"

terkui turust t.V.

Ohari kirjoitti...

Kiitos Turku-terkuista! Kilpailevia ilmaisuja vastaanotetaan mieluusti, ja forum on muutenkin avoin esim. turkulaisten vapaapainille tämän aiheen tiimoilta :-)