lauantai 19. huhtikuuta 2008

Kevään merkit

Vaikka kuinka ajattelisin, että ei tänä vuonna, eihän, ei. Vaikka kuinka ilahtuisin lumen häipymisestä ja valon lisääntymisestä. Vaikka asiat olisivat periaatteessa ihan hyvin. Joka huhtikuu se kuitenkin iskee varoittamatta ja hämmästyttävän lujaa. Yleensä ensin tulee raju fyysinen uupumus. Tuntuu, että en jaksa kättä nostaa tai edes hengittää, silmät puutuvat päähän ja ajatukset jumiutuvat kipeään kehään: kömpelö–tyhmä–ruma–kömpelö–tyhmä–ruma–köm

Haluan vetäytyä peiton alle pimeään säälimään itseäni. En halua nähdä ihmisiä, koska olen kömpelö–tyh

Mitä tarmokkaammin kiellän itseltäni myötätunnon ja väitän sitä tylsämieliseksi itsesääliksi ja turhan ruikutukseksi, mitä pidemmälle lykkään tosiasioiden tunnustamisen, mitä kauemmin jaksan vakuuttaa itselleni, että en suinkaan ole apea vaan vähän väsynyt vain, sitä lujempaa uupumus putoaa harteille. Mitä valoisampaa on pään ulkopuolella, sitä pimeämpää sisäpuolella. Kaikenvoittava raskaus käy niveliin eivätkä jalat kanna. V-ä-s-y-m-y-s.

Inhoan itseäni tällaisena, enkä ymmärrä kuinka kukaan voisi pitääkään.

* * *

Tiedän hyvin, että apeuden hoitaminen alkoholilla on yhtä fiksua kuin pakkasella housuun pissaaminen. Siitä huolimatta aion korkata rommipullon ja hautoa synkkiä ajatuksiani, kunnes ne alkavat naurattaa. Ja alkavat ne, ennemmin kuin myöhemmin. Pimeästä huumorintajusta on joskus hyötyä(kin).

En väitä itsellenikään, että asiani olisivat jotenkin erityisen huonosti. En luulottele, että tämä on maailmanloppu. Tämä on vain jokakeväinen huhtikuu, joka loppuu kyllä. Sitten helpottaa. En minä tähän nujerru nytkään, kunhan vain henkäisen hetken. Ja ihan vähän itkeä niiskutan, ihan vähän säälin itseä. Ja päälle hihitän, tapani mukaan.

* * *

Tämä sitkeä kaveri kakkat nakkaa, vaikka sillä ei ole muuta kuin pieni rako asvaltissa ja lämmin seinä takana. Se työntää hilpeänä keltaiset terälehtensä aurinkoon ja houkuttelee kärpäsenkin kanssaan hengailemaan kaikessa rauhassa keskelle kaupungin hulinaa.

Onko reilua kadehtia voikukkaa?

16 kommenttia:

Lilith kirjoitti...

Hear, hear!
Vaikka kevätmasennus ei kuulu kärsimysrepertuaariini, vuodenaikojen mukaan toistuviin ilmiöihin samaistun ja vahvasti (kuten tympiintynyt blogimerkintäni osoittaa).
Mieli on matalalla, tosi matalalla. Ehkä se onkin kevätväsymys mullakin eikä yleisvire niin kuin just ny tuntuu.

Sun äitis kirjoitti...

Niin tuttua! mulla tosin alkaa jo maaliskuulla ja jatkuu kesäkuun toiselle viikolle, jos vanhat merkit paikkansa pitää. Ei siihen ikinä totu, vaikka sen nykyään jo tietää.

Pitäisköhän järjestää siihen kesäkuulle jokin pimeydestä valoon -festari ja virittää aamukampa kuntoon laskemaan päiviä vapahdukseen!

t. myötäeläen, Sä

Zepander kirjoitti...

Voi pupu :-(( Oon aina yhtä järkyttynyt tuosta vaiks ite oon talvimasentuja. Tai siis, ehkä just siksi. Kun ite vaan odottaa kevättä syyskuusta lähtien...
Tsemiä ja jaksupaituleita...

kiiruna kirjoitti...

Jotenkin voisi kuvitella, että kun vuodenajat eivät ole mikään uusi keksintö, ihminen olis paremmin suunniteltu kestämään niitä. Mutta ei, kun joutuu kärsimään...

kukkis kirjoitti...

Huhtikuu on perseestä. Ei sille mitään mahda. Tulikohan tänään edes lottovoitto, pääsisi jonnekin pois täältä. Vaikka marsiin, siellä ei ole huhtikuu. Ja huom! tämä siitä huolimatta että likkakavereiden mielestä leijun puoli metriä maan pinnan yläpuolella älytön virne kasvoillani.

Ohari kirjoitti...

Tyypit, en tiedä mitä sanoisin, joten lähinnä vollotan. Kiitos on kumminkin paikallaan nyt, ja varmaan se ihanainen ajatus, että en ole yksin ja että parkumus on ihan kohtuullinen reaktio. Osasitte kukin valita just ne sanat, jotka tuntuu hyvältä. Hittojaks tässä rypöö, mutta kun ei muutakaan voi niin tätä sitten :-) (varovainen)

/mek kirjoitti...

Täytyy tunnustaa, että olen lähes yhtä järkyttynyt kuin siitä rivi... (ei pysty kirjoittamaan), no siitä.

Kun aina olisi huhtikuu eikä koskaan lokakuu!

Mutta toisaalta voikukan ei tarvitse maksaa laskuja eikä käydä duunissa, joten sen kateuskohdan tajuan!

ulkopuolinen kirjoitti...

Ah, kohtalotovereita. Olen aina ollut sitä mieltä että maailmassa olisi asiat paljon paremmin jos kevään voisi skipata kokonaan :P Tänä keväänä on tosin pää ollut niin syvällä gradun uumenissa että pahimmilta kevät-angsteilta on pystynyt välttymään ehkä. Tosin tilalla on ollut ihan karmea gradu-ahistus että tiedä nyt sitten onko se yhtään sen parempi vaihtoehto. :/ (ei se kyllä todellakaan ole)

Ohari kirjoitti...

/mek, yhtä järkyttävää tämä onkin kuin rivitÄH. Syksyllä on jotenkin hyväksyttävämpää apeutua, mutta silloinhan minä olen tavallisesti tarmoa täynnä. Voi pöhköys :-)

Ulkopuolinen, joskus kyllä minäkin, kun on ollut jotain (muuta) hässäkkää (kuten esim. avioero :-) keväällä, oon onnistunut unohtamaan koko kevätahdistuksen. Tokihan tämä on pienempi paha kuin se, että olisi jonkin oikea syy apeutua. Jaksuhalipaitulit gradulle!

Tänään on ihan toisenlainen olo kuin lauantaina. Osaan järkeillä apeuden määrää pienemmäksi aina milloin oikein otan hyvän asennon ja vakavasti. Se, että Toi tykkää minusta kovasti, asettaa jonkinlaiset raamit sille, miten lujaa kehtaan itseä ruoskia. Olisihan se nyt kohtalaisen noloa käydä solvaamaan miehelle, että rakkaasi on kömpelö-tyhÄH. Myös se, että te kaverit ootte tommoisia ihkumussukoita, pitää päätä pinnan yläpuolella. Menee imeläksi *niisk* niin että päätän täältä tähÄH

DorianK kirjoitti...

Tiedän hyvin, että apeuden hoitaminen alkoholilla on yhtä fiksua kuin pakkasella housuun pissaaminen. Siitä huolimatta aion korkata rommipullon ja hautoa synkkiä ajatuksiani, kunnes ne alkavat naurattaa.

"How sweet life can be when the misery of one's existence is blurred by slight intoxication." [lähde]

Minä olen kai alitajuisesti valinnut tänään kommunikoinnin vain nettilinkkejä tarjoamalla.

Minun olisi vaikea käsittää kevätahdistusta, jos en olisi juuri viikonloppuna kokenut jonkinlaisia (täysin kummallisia ja perusteettomia) aallonpohjia itse(kin). Vaan eipä niillä syillä niin väliä olekaan; yhtä rasittavia moiset pohjat ovat ihan syistä riippumatta.

--KATA-- kirjoitti...

Oho, täällähän saa vertaistukea. Mäkin olen ihan tyhmä, huono, väsynyt ja kipeä. Nyt kun tarkemmin muistelen niin olin sitä viime vuonnakin samaan aikaan, vaikka silloin olikin 30 astetta kuuma, nyt vaan 13.
Kai tämä tästä, pian!

Puspus.

Ohari kirjoitti...

DorianK, hieno linkki, hieno! Kai se olo voi olla yhtä tukala, oli syytä apeuteen eli ei, mutta tosiasiahan kumminkin on, että apeuden lisäksi ei tarvitse surra mitään konkreettista. Voi hitto, miten mää nyt ton selitän niin, että siitä tajuaa jotain? Tarkoitus ei ole väheksyä kenenkään huonoja oloja tai masennuksia kuitenkaÄH

Kata, tämä tästä kyllä, sekin siitä ihan just. Puspus.

Kari kirjoitti...

Kyky nauraa itselleen on paras tapa selvitä masennuksesta. Minä en olisi tätä kirjoittamassa, jos en osaisi, vaikka sitten viinan voimalla, katsoa itseäni ulkoapäin ja yleensä silloin naurattaa.

Ohari kirjoitti...

Kari, olen aika nihkeä kohdallani puhumaan masennuksesta, koska se lienee huomattavasti vakavampi tila, jolle ei (välttämättä!) naureskelullakaan mitään mahda – mutta muuten juuri noin nimenomaan. Kun aikani synkistelen otsa rypyssä ja ryvöskelen happamissa ajatuksissa, alkaa päässäni soida: "Voi voi voi pientä prinsessaa, kun on pari hernettä patjan alla..." Ehkäpä pakkasella housuun pissaaminenkin herättäisi hilpeyttä (mieluummin kuitenkin sitä alkoholia, ja vain lääkkeeksi, köh :-)

Satu kirjoitti...

April is the cruellest month, sanovat, mutta ennen tätä blogientryä en ollut tajunnut miksi, kun omat sirkannuaaliset rytmini lyövät pikemminkin samassa tahdissa Zepan ja mek:in kanssa. Eiköhän se suurinpiirtein yhtä läyhäiseltä tunnu mihin aikaan vuodesta vaan; sympatiat!

Ohari kirjoitti...

Satu, kiitos sympatiasta, tarpeeseen tulee. Vähän vaikeaa on selittää, miksi aurinkoiset, kauniit päivät ahdistavat, mikä äkillisessä kirkkaassa valossa mättää, kun ei sitä ihan tarkkaan itsekään tajua. Huhtikuun raakuuden kiteymä on kuitenkin minulle paljaat valkeat (luurankomaiset) puunrungot vasten räikeän sinistä taivasta, eikä varjoa missään. Kuva tuntuu mielessä miltei fyysisenä kipuna.

Mutta! Kohta on toukokuu ja puut näyttävät jo nyt pörheämmiltä ja pehmeämmiltä. Mainosta lainatakseni: kyllä kesä on kiva.