perjantai 28. marraskuuta 2008

Ylitsevuotavat maljat loiskuvat holtittomasti

"Lukiolaisille opetetaan nykyään ihan liian paljon, ja asialle tarttis tehdä jotain", sanoi eilen illalla lukion äidinkielenopettaja Päivi Aro erinomaisessa puheenvuorossaan Nykysuomen seuran syysteemapäivässä Näkökulmia kieleen.

Tulipa raflaava sekä monipolvinen alku, mutta olkoon siinä nyt.

Aron ehdotus asiain korjaamiseksi oli, että vähennetään kaikkien aineiden opetusmäärää. Onko hurja ajatus? Mitä ne kakarat sitten koulussa oppivat, jos niille ei opeteta tärkeitä perusasioita? Jaksaako ja oppiiko nuorena mitä vaan?

Minulla on lukiosta sekä omakohtaista kokemusta (kirjoitin vasta vuonna 2004!) että lapsikohtaista kokemusta (perheen kaksi teiniä), ja tällä kokemuksella en voi muuta kuin sanoa, että Aro on täsmälleen oikeassa: Lukiossa opetetaan liian paljon liian lyhyessä ajassa. Opetusmääriä pitäisi vähentää.

Opetuksen ylikuormituksesta nimittäin seuraa se, että lukiolaiset työntävät kiivaalla vauhdilla nippelitietoa päähänsä, oksentavat kokeessa tietonsa paperille, tyhjentävät päänsä ja työntävät kiivaalla vauhdilla seuraavan kurssin nippelitietoa päähänsä, oksentavat kokee... Lopputulemana päässä on viimeisen kurssin tiedot, soveltamistaidot olemattomat ja oma ajattelu puuttuu pahimmissa tapauksissa kokonaan. Kuka tästä hyötyy?

Minusta on harvinaisen epäreilua, että ihmiset tekevät valtavan työn eivätkä saa siitä juuri mitään. Näin käy nykyisellä opetustahdilla: jatkuvasta pänttäämisestä huolimatta lukiolaisten taidot esimerkiksi äidinkielessä ovat huonontuneet jatkuvasti ja – edelleen Aron mukaan – ovat jopa surkeat.

* * *

Ehkä näkökulmani on hitusen puolueellinen, mutta en silti vähentäisi äidinkielen opetusta, pikimminkin lisäisin. Kieli on kuitenkin se väline, jolla muut asiat opitaan. Äidinkielen opetukseen pitäisi mielestäni liittää tiedonhaun opetusta ja erityisesti nyt, kun tietoa tulvii ovista ja ikkunoista hallitsemattomia määriä, lähdekritiikkiä. Miksei äidinkielen opetukseen voisi liittää myös muiden aineiden opetusta, tai paremminkin tehdä ainerajat ylittävää yhteistyötä? Reaaliaineiden aiheista monet soveltuisivat erinomaisesti vaikkapa kirjoitusharjoituksiksi: Vertaile evoluutioteorioita, Jeesuksen viimeiset kärsimykset, Saddam Hussein persoonallisuuspsykologian silmin, Marie 1890, ja niin edelleen.

Minusta vuosilukujen tietämistä tärkeämpää on tietää noin suunnilleen milloin mitäkin tapahtui ja miksi ja mistä tiedon voi tarvittaessa täsmentää. MAOL-taulukkokirjasta voi tarkistaa fysiikan, kemian ja matematiikan kaavat, kunhan tietää mitä hakee mihinkäkin tarkoitukseen ja osaa soveltaa. Sama pätee kaikkiin aineisiin: hakuteoksia on ja niitä kannattaa käyttää.

Rauhallinen oppimistahti ja asioiden harjoittelu tukevat omaa ajattelua. Kukaan ei voi oppia kaikkea tarvittavaa ulkoa, siksi valmius ratkaista ongelmia erilaisin keinoin ja apuvälinein on nippelitietoa tärkeämpää. Tieto on raaka-aine, taidon materiaali – taito on opeteltava, tiedon voi poimia.

Sanoohan tämän järkikin, hyvä ihme.

* * *

Ikävä kyllä, sama meno jatkuu yliopistossa. Olen juuri ennen tenttiä väsännyt muistisääntöjä, joiden avulla olen suoltanut paperiin vaadittuja vuosilukuja ja muuta tauhkaa. Niiden osaaminen kuuluu ammattitaitoon, minulle on kerrottu. Tosiasia kuitenkin on, että tentin jälkeen tiedot haihtuivat samantien. En silti ole tästä huolissani enkä tunne itseäni ammattitaidottomaksi, sillä hyllyssäni on kirja, josta voin varsin pienellä vaivalla tarkistaa, mikä olikaan se vuosi, jona [tapahtui hyvin tärkeitä juttuja].

Tällä kerralla en ala mellastaa siitä, mitä varten tenttejä ja kokeita ylipäätään tehdään. Mitä niillä muka voi mitata, paitsi ehkä taitoa suoriutua tenteistä ja kokeista?

Niin kuin sanoin, en ala.

23 kommenttia:

Holle kirjoitti...

Itse jaoin tuon lukion työtaakan usemmalle vuodelle.Toinen vuosi samalla luokalla oli jo leppoisampaa, opetus tuntui jotenkin jo tutulta.

Polga kirjoitti...

Minä taas kirjoitin iltakoulusta - sopivan leppeä tahti ja vain pakolliset kurssit ja aineet ,D

/mek kirjoitti...

Mutta miksi sitten opiskellaan tuolla tavalla? Siksi kun opettajat eivät osaa muuta; vuosilukuja ja yksityiskohtia kysymällä pääsee opettajakin helpommalla.

Väitteeni onkin, että opetusmääriä vähentämällä päästään vain siihen, että aikaisempaa pienempi määrä tietoa päntätään päähän, oksennetaan kokeeseen jne jne.

Saoka kirjoitti...

Olen ihan samaa mieltä noista vuosiluvuista. Riittäisi monen asian suhteen ihan hienosti, jos osaisi vain summittaisesti sanoa, tapahtuiko joku tärkeä asia suunnilleen ennen vai jälkeen ajanlaskumme alun, millä vuosisadalla tai -sadoilla tai millä vuosikymmenellä, jos asia ei nyt noin suoranaisesti tentattavaa koske. Esimerkiksi toinen maailmansota oli joskus 1930- ja 40-lukujen vaihteessa, se riittäköön siitä. Ensimmäinen oli sitä ennen, kuitenkin 1900-luvulla. Mutta mitä ihmeen tekoa on tietää jotain vuosilukuja, vieläpä tarkkoja sellaisia jonkin muun kuin historian suhteen?

Muistan jonkin lukioaikaisen (1998-2001, nämä tarkat vuosiluvut muistan, kun ne koskevat minua itseäni) psykologian kokeen, jonka jälkeen myönsin opettajallekin, että minulla oli käytännössä apunani muutama hattu. Yhdestä hatusta vedin jonkin teorian, toisesta hatusta sille henkilöitymän ja kolmannesta hatusta vuoden, jolloin se henkilöitymä keksi sen teorian. Sain kuitenkin jonkun seiskan siitä kokeesta, joten ei se ihan reisille mennyt.

Ohari kirjoitti...

Holle, tuo on hyvä ratkaisu, ja nykyäänhän lukion voi jakaa neljälle vuodelle (tuplaamattakin :-). Siitä huolimatta tehokkuuden vaatimukset jyräävät teiniparan, ja aikuisenkin milloin on niin hullu, että alkaa vanhoilla päivillään opiskella, kuten toi yks mää.

Polga, sama juttu. Silti töitä oli riittämiin ja etenkin turhanaikaiselta tuntuvan tiedon pänttäämistä.

/mek, käsittääkseni opettajien kädet ovat sidotut opetushallituksen määräyksin. Tietyt asiat pitää opettaa piste fi ja vallitsevaksi tilaksi jää silloin luonnollisesti, että se mikä on opetettu on opittu. Varmaan hitaampi, pohtivampi ja sillä tavoin työläämpi opiskelu aiheuttaisi myös opettajille työläämmän työn, mutta olisikohan se heistä pelkästään huono asia. Onko opettajia kuulolla? Mitä olette mieltä? Oletteko työtyytyväisiä? Uskotteko te siihen, että koska te muistatte vuosiluvut (tahi muut nippelit) niitä vuosikausia opiskelijoille jauhettuanne, nekin muistavat vuosiluvut (tahi muut nippelit) yhden kurssin, yhden esiintymän jälkeen loppuelämänsä tai ainakin tenttiin asti?

Saoka, opettajasi varmaan arvosti nimenomaan ajattelukykyä, mikä on tietysti hyvä asia.

Vuosiluvut ovat tässä oivana esimerkkinä, mutta vain esimerkkinä, sillä muutakin nippelitietoa vaaditaan muistettavan. Opettaessa toki on järkevää kertoakin näistä, enhän mie sillä, mutta missä määrin ne odotetaan hallittavan ja mihin keskitytään, on ihan toinen juttu.

Mikko kirjoitti...

Yliopistossa pänttäämisen määrä toki vaihtelee aineittain. Muistaakseni ainakin useimmissa matematiikan tenteissä asiat oli vain oivallettava, eikä päähän paukuttamisesta ollut juurikaan hyötyä.

Mikähän kurssi oli se, jossa piti osoittaa, että 1 > 0 ja että on olemassa vain yksi nolla? Jotkut kävivät samaa kurssia kerta toisensa jälkeen, kun erehtyivät kai ajattelemaan liikaa tavallisia arkielämän ykkösiä ja nollia.

Ohari kirjoitti...

Mikko, onneksi tuo on totta humanistisissakin aineissa ainakin silloin tällöin. Itselleni hedelmällisimpiä, vaikka tietysti samalla työläämpiä, oppimismenetelmiä ovat kaikenlaiset kirjoitushommat, joissa joutuu pohtimaan. Referaatit aiheuttavat kylläkin silkkaa tuskaa, paitsi milloin niitä saa kommentoida :-)

Tietenkin oppiminen on silloin verkkaisampaa, mutta ainakin vielä yliopistossa siihen on (lukiota enemmän) löysääkin. Kuinkahan käy, kun yliopistoaikakin pingotetaan äärimmilleen? Hirvittää oikein se papukaijojen määrä, mikä kouluista ryöpsähtää.

Touhis kirjoitti...

Muotoilitpa asian harvinaisen hyvin! Mulla on kotona kaksi potentiaalista tulevaa lukiolaista ja kauhulla olen sivusta seurannut, millaisia määriä nykylukiossa joutuu pänttäämään. Uutta asiaa on tullut varmaan rekka-autolastillinen sen jälkeen kun itse kirjoitin (-87, kehtaako tuota edes myöntää ;) mutta _yhdestäkään_ vanhasta turhasta nippelitiedon murusesta ei ole luovuttu. Opet voisivat kyllä varmaan himppasen enenmmän tehdä yhteistyötäkin, juuri kuten kuvailit tuon äidinkielen ja muiden aineiden suhteen.

Olen kyllä viestitellyt lapsilleni myös sitä, että lukio ei suinkaan ole ainoa mahdollisuus ja autuaaksi tekevä jutska. Muitakin polkuja on olemassa. Itse en kokenut oppineeni lukiossa oikeastaan mitään.

Ohari kirjoitti...

Touhis, kiitos. Joskus vähän sureksin aikuisena lukiota käydessäni, että saavatkohan nuoret siitä mitään irti, osaavatko ja jaksavatko hormonipöllyissään ihastella ja ihmetellä mitä kaikkea on ja osaavatko nauttia opiskelusta sen jumalattoman pänttäämisen lisäksi, tai vuoksi. Mietin, että oikeastaan lukioon ei pitäisi päästää alle kolmikymppisiä ollenkaan :-) Lapsistani nuorempi on ilmoittanut, ettei mene lukioon (vaikka järkeä piisaisi kyllä tai ehkä juuri siksi), ja minusta se on varsin hyvä ratkaisu.

Olen tänään näköjään vallan villiintynyt käyttämään kursiivia. Se on kyllä niin nättiä. Ja sopii hyvin perjantaihin, jolloin ollaan muutenkin usein vähän etukenossa.

Zepa kirjoitti...

Tenttien pitäisi olla soveltavia. Aineistot saisi olla esillä. Kysymykset pitäisi olla sellaisia, että saadaan selville, onko tyypiö tajunnut opiskelemastaan kurssista yhtään mitään ja varsinkin siitä, miten kys. tietoa voi maailmassa käyttää.

Mutta epäilen, että tällaisten tenttien laatiminen ja tulosten arvosteleminen kävisi opettajille liian raskaaksi.

Tiina kirjoitti...

Tuo on niin totta. Yliopiston tenteissä jotkut proffat kyselevät jopa ihan suoraan että mikä on tämän ja tämän ihmisen mielipide tästä asiasta. Mitä ihmeen väliä sillä on asioiden osaamisen kannalta, mitä joku vanha patu on sanonut kirjan sivulla 137...

Ammattikorkeassa (ainakin siinä mitä minä kävin) homma oli onneksi paljon enemmän käytännön tasoista eikä tentteihin tarvinut opetella ulkoa epäolennaisia asioita.

Olen aina ollut ymmärtämisen enkä ulkoa opettelun kannalla.

Oblomov jr. kirjoitti...

Kaiken tämän whinetyksen jälkeen on paikallaan loppukevennykseksi lainaus "Salakuunneltua"-blogista. Opetuslapset keskustelevat bussissa eri oppiaineiden käytännön merkityksestä: "Sit toi äikkäkin, mitä hyötyä siitä muka on käytännön elämässä?"

/mek kirjoitti...

Mikko: se on ekalla kurssilla, joskus viime vuosituhannella nimenä oli Analyysi I.

Ja todellakin vaikeimmat ja parhaimmat tentit olivat yleensä ne joissa sai ottaa mukaansa kaiken haluamansa materiaalin.

Oman arvaukseni mukaan tuollaisen kokeen tarkastamiseen menee ainakin tupla-aika normaaliin verrattuna ja nyt ku kaikista suomalaisista pitää tehdä maistereita voipi olla entistäkin vaikeampaa tuollaisia pitää.

Ohari kirjoitti...

Zepa, /mek, eikö tuohon opettajien työn raskauteen (jos asioihin paneuduttaisiin eri tavalla) juurikin auttaisi Aron ehdotus? Eli se, että opetettavaa määrää vähennettäisiin niin, että voitaisiin paremmin keskittyä oppimaan ja opettamaan olennaisia asioita kunnolla sen sijaan, että nyt yritetään opettaa maailmasta kaikki mahdollinen lopputulemana se, ettei mitään opita (kunnolla)?

Tiina, kylläpä vain oli ammattikoulussakin hienoa opiskella juuri tuosta syystä! Intoa piisasi vaikka muille jakaa, kun kaikki asiat tuntuivat järjellisiltä ja tarpeellisilta.

Oblo, niin! Lapsukaiset eivät aina hoksaa itse, että opittuja asioita voi soveltaa ihan tavan arkipäivään. Siksipä olisi hyvä, jos opetukseen otettaisiin tavan arkea mukaan soveltavasti. Esimerkiksi matematiikassa voitaisiin laskea, miten 1,68 litran taikinaohjeesta saadaan kätevästi 3,54 litrainen tai montako silmukkaa pitää luoda, jos 10 cm:n mallitilkussa onkin 34 silmukkaa ohjeen 28 sijaan. Ehei, sen sijaan lasketaan edelleen otsa rypyssä äksiä, joiden arvoitus ei monelle selviä ikinä. Zetistä ja yistä nyt puhumattakaan.

hdcanis kirjoitti...

Hee, MAOL-kaytantoja suosittelisin monelle muullekin aineelle, etta ulkoa ei piin likiarvoa tarvitse opetella mutta pitaisi tietaa etta mika se oikein on...

Ja tuo on kylla asia jota kaipaisin enemman, etta eri aineet tekisivat enemman yhteistyota. Tuosta oli joskus joidenkin tuttujen kanssa juttua etta milla tavalla pikku koululaiset voisivat millaan tavalla olla kiinnostuneita vaikka metallien kemiasta...itse ehdotin niiden ilmioiden linkittamista vaikkapa historian kehitykseen, etta miksi kulta on niin hieno asia ja milla konstein heetit jyrasi egyptilaisia...vastaavia linkityksia pitaisi olla enemmankin, nyt ne tiedonpalat jaavat irtonaisiksi eika niiden relevanssia huomaa kuin vasta myohemmin (jos silloinkaan).

Ohari kirjoitti...

Hd, näin juuri! Ja erityisesti historian opetuksessa minua ärsyttää, että sen näkökulma on aina, mitä sotia on käyty ja millaisia valtioita niiden jälkeen on muodostunut, kun taas ihmisen arkielämästä ei välitetä kertoa juuri mitään. Kerran marisinkin tästä eräälle historianopettajalle, mutta hän totesi, että tuollainen triviaalihistoria ei ole tärkeää eikä yleisesti kiinnostavaa. HAH! Minusta vasta silloin voi tajuta historiaa, kun näkee miten suuret tapahtumat ovat vaikuttaneet jokapäiväiseen elämään ja voi (edes yrittää) eläytyä aikalaisten arkeen.

("Ei ole tärkeää", vieläkin ärsyttää!)

hdcanis kirjoitti...

Jesh, samat linjat, itsekin historiassa kiinnosti/kiinnostaa enemman se mita ne ihmiset ajattelivat, tiesivat, tunsivat, uskoivat jne. ja silta pohjalta sitten kasittaa se mita tapahtui.

Ne mm. Suomen rauhojen nimet, vuodet ja mihin suuntaan ne rajat milloinkin menivat ovat menneet ihan unohdushamaran peittoon, ei mitaan hajua oliko Stolbovan rauha ennen vai jalkeen Tayssinan rauhaa saati sitten miten nuo liittyivat mihin.

Sen sijaan myohemmin olen lukenut innolla mm. Veijo Meren kirjoja Suomen historiasta jossa on aika maanlaheinen ote, ja samoin sekalaisia folkloristeja...kiinnostuin myos mm. esihistoriasta (vuosiluvut summittaisia! Sodilla ja rauhoilla ei ollut nimia! Painotus normaalissa elamassa ja sen muutoksissa!) ja muista hivenen omituisemmista aihepiireista...

Ohari kirjoitti...

Hd, samat sanat: fiktiosta olen minäkin historiakäsitykseni muodostanut. Romaania lukiessa on sitten tullut tarkistettua, että mitenkäs tämä menikään valtiotasolla ja mitä muuta maailmassa samaan aikaan tapahtui. Näinpäin yleiset tapahtumatkin alkavat kiinnostaa ihan eri tavalla.

Hanne kirjoitti...

Historiassa tietyt vuosiluvut ovat tärkeitä, jotta voi ankkuroida tapahtumia ja kehityskulkuja. Olen yläkoulussa tavannut sanoa, että on osattava seuraavat vuosiluvut: Suomen itsenäistyminen, ensimmäinen maailmansota ja toinen maailmansota. Niiden avulla pystyy ankkuroimaan tärkeimmät asiat paikoilleen (tyyliin: jos puhutaan 1920-luvun Saksan taloudesta, tietää, että se tapahtui maailmansotien välillä). Mutta en minä niitä vuosilukuja kokeessa kysy. Enkä tiedä yhtään kollegaa joka kysyisi.

Lukion pakollisista historian kursseista ensimmäinen käsittelee talous- ja sosiaalihistoriaa, toinen kulttuurihistoriaa. Kolmas on sitä "perinteistä" politiikkaa (Kansainväliset suhteet), neljäs Suomen (poliittista) historiaa autonomian ajasta nykypäivään. Siis puolet pakollisista kursseista on muuta kuin sotia ja politiikkaa. (Ja Suomen historian kurssissa sivutaan myös taidetta ja sosiaalihistoriaa.)

Sekä lukiossa että yläkoulussa opettajaa velvoittavat opetussuunnitelman perusteet, joita on noudatettava. Lukiossa vielä yo-kirjoitukset tuovat oman lisänsä: et voi kovin sooloilla, jos pyrit antamaan historiaa kirjoittaville samat mahdollisuudet menestyä kuin muuallakin maassa.

Opettajana pyrin korostamaan, että historiassa kiinnostavat asiat ovat usein pieniä juttuja, anekdootteja ja nippelitietoa, mutta tärkeintä kuitenkin ovat suuret linjat. Syyt, seuraukset, kehityskulut. Valitettavasti vielä lukioikäisenkin näyttää olevan hyvin vaikeaa sisäistää tätä, mikä näkyy esim. esseevastauksissa.

En tiedä millaisia teidän historianopettajanne ovat olleet, mutta nykypäivänä historiaa opiskelemaan ei pääse, jos luulee nippelitiedon ratkaisevan. Vai mitä sanotte tästä legendaarisesta historian laitoksen pääsykoekysymyksestä: "Islamin ja kristinuskon merkitys maailmanhistoriassa". Tämä oli yksi kolmesta kysymyksestä, joihin piti vastata. Kolmen tunnin aikana. :-D!

Ohari kirjoitti...

Hanne, kyse ei olekaan siitä, että yksittäisen opettajan pitäisi (tai että edes voisi) muuttaa opetustansa, vaan siitä että koko opetussuunnitelma tarvitsisi säätöä – ja nimenomaan karsimista.

Samat opettajat, jotka opettivat minua viisi vuotta sitten, ovat vielä virassa (pitkään), ja esikoista opettaakin osin samat ihmiset kuin äitiään :-) Lukiossa käymäni historiankurssit olivat juurikin nuo luettelemasi. Minulla on ollut sekä niuhoja että epäniuhoja historianopeja, samoin on ollut kaikissa aineissa. Jotkut opettajat nyt vaan ilmeisesti ovat niin lähellä ja kiinni omassa aineessaan, että sen merkitys paisuu yli äyräidensä, ja siksi oppilaidenkin on hallittava siitä jokainen pilkku ja piste. Ehkä suurimmalla osalla on suhteellisuudentaju, mutta niin kuin aina, negatiiviset tapaukset jäävät helpoiten mieleen ja tulevat esille keskusteluissa. Pahoittelut siitä. Tarkoitus ei mitenkään ollut mollata sen paremmin historian- kuin muitakaan opettajia, vaan ottaa kantaa nimenomaan opetussuunnitelmaan.

Mukava kuulla kuitenkin, että seuraava polvi ainakaan historianopettajia ei intoile nippelitiedoista :-)

Hanne kirjoitti...

Itse asiassa historiassa taidan intoilla nippelitiedosta, mutta en kuulustele sitä oppilailta :) Vai kenellä muka ei kiinnosta kuulla, että Ruotsillakin oli oma kaupunki Pohjois-Saksassa, mutta joutuivat rahapulassa panttaamaan(!) sen, eivätkä koskaan saaneet lunastettua takaisin... :-D! Tätä tarkoitin, kun sanoin että hauskat jutut löytyvät yksityiskohdista, tärkeät puolestaan suurista linjoista.

Vakavasti puhuen en osaa ajatella, että lukiolaisille opetettaisiin liikaa asiaa. Suuria linjoja ei edes voi vetää, jos ei ole tarpeeksi aineistoa takana. Sekä opettajien että opiskelijoiden pitäisi kuitenkin ymmärtää, että kursseja käydään asian ymmärtämistä varten, ei ulkoa opettelua varten.

Kun itse teetän lukiolaisilla historian tunnilla ymmärtämistä kehittäviä /vaativia tehtäviä, suurin osa istuu kyllästyneen näköisenä tekemättä mitään. Kun tehtäviä tarkistetaan, he kirjoittavat oikeat vastaukset vihkoon. Koko aikana he eivät ole suostuneet käyttämään omaa aivokapasiteettiaan.

Ohari kirjoitti...

Hanne, olen aina ollut historiafani, johtuen juuri näistä hauskoista tarinoista kaikenmaailman (hitsin!) buurisotien ja pörssiromahdusten lomassa. Milloin kohdalle on osunut kuivakka ja nuiva opettaja, joka ei ole jaksanut tarinoita kerroskella, on historiakin puuduttanut.

Lukiolaisten opetusmäärästä meillä on kertakaikkinen näkemysero, mikä johtunee näkökulmapisteistämme. Minä huutelen kirjapinon, sinä opettajanpöydän takaa :-) Erimielisyydestämme huolimatta on hienoa, että ilmaiset painavan mielipiteesi; on hyvä kuulla eri näkemyksiä.

hdcanis kirjoitti...

Hanne kuulostaa sellaiselta historianopettajalta josta olisi saanut paremmin irti...ja tosiaan tietyt vuosiluvut on hyva osata ainakin silta pohjalta etta tietaa suunnilleen missa jarjestyksessa tapahtui mitakin, tai mita suunnilleen samoihin aikoihin (joskin aika tuntuu olevan maantieteellisesti suhteutuva ilmio, jos katsoo vaikkapa keskiaikaa eri Euroopan osissa...)
Mutta niita nuivempiakin opettajia oli, erityisesti yla-asteella...

Mutta trainankerronnasta pidan, ja se on oman luonnontieteellisen alanikin plussa etta meidan erikoisalalla on parhaat anekdootit :) (radioaktiivisten aineiden tutkimus on suhteellisen nuorta, joten ihan sen perustutkimuksenkin vaiheet ovat aika hyvin tiedossa, ja paljon tietoa on myos saatu siita kun asiat ovat menneet pieleen ja pahasti...)