maanantai 31. maaliskuuta 2008

Eternal sunshine of the spotless mind

Se on sitten kesä! Hurraa! Johan sitä odotettiinkin!

* * *

Oharin kesäaikakallupin tuloksia:
71 vastaajasta
• yhdeksän [12 %] pitää kesäaikaa järkevänä,
• kuusitoista [22 %] ei näe kellojen siirtelyssä järkeä,
• kuusi [8 %] ei tiedä, mistä on kyse ja peräti
• neljäkymmentä [56 %] ihmettelee, onko missään järkeä.

Tiede-lehden (3/2008) vastaavat tulokset näyttävät kesäajan kannattajia olevan vastustajia enemmän:
• kyllä, siitä on hyötyä 31 %
• ei, siitä on harmia 29 %
• ihan sama 40 %

Olin jo usuttamassa kansaa barrikadeille vastustamaan kesäaikaa ja aamuvirkkujen terroria, mutta olkoon nyt sitten, koska asia ei näytä yleisesti olevan kovin merkittävä. Vain ne sodat kannattanee aloittaa, jotka on edes teoreettisesti mahdollista voittaa.

Silti kesäajan kanssa puljaaminen ärsyttää, sillä kovin turhalta temppuilulta se tuntuu. Sitä puolustellaan ties millä, valoisilla illoilla ja energian säästöllä. Jo mainitun Tiede-lehden artikkelissa Onko kesäajassa järkeä? kirjoittaja Marko Hamilo kuitenkin toteaa, ettei kellojen kääntely säästä energiaa – siitä ei ole mitään näyttöä – ja arvelee, että koko kysymys kesäajasta on pohjimmiltaan moraalinen:

Auringon kanssa kilpaa heräävät, Benjamin Franklinin kaltaiset aamuvirkut katsovat edustavansa moraalista ryhtiä ja tuottavuutta, yökukkujat boheemia vastuuttomuutta.

Enpä muista koskaan kuulleeni ketään moitittavan aikaisesta ylösnoususta ja puuhakkuudesta aamuisin, sen sijaan ainakin oma aamu-unisuuteni on useinkin kirvoittanut happamahkoja kommentteja koko päivän makaamisesta ja laiskuudesta. Se, että puuhastelen vastaavasti illalla myöhään, ei tilannetta paikkaa. Kaiken yötä kukutaan! Tämä on jotenkin tuntunut aina epäreilulta. Jos kykenisin aamuisin pomppaamaan kukonlaulun aikaan ylös kuin vieteriukko ja säntäämään reippaasti päivän askareisiin ja sillä tavoin saisin yhteisön arvostuksen ja ihailun, miksi ihmeessä en tekisi niin? En minäkään nyt sentään niin vastarannan letkeä lahna ole, että ehdontahdoin kerjäisin ylenkatsetta.

Niinpä olikin lohdullista lukea Hamilon jutusta, että niin aamuvirkkuus kuin -unisuuskin on geneettinen ominaisuus.

Tuoreessa sveitsiläis-saksalaisessa tutkimuksessa koehenkilöiltä otettiin ihosoluja soluviljelmään. Itseään aamuvirkuiksi luonnehtineiden koehenkilöiden ihosolutkin elävät eri rytmiä kuin itseään illanvirkuiksi luonnehtineiden ihmisten solut.
Ihosolujen vuorokausirytmin selittää Surreyn yliopiston tutkijoiden löytämä mutaatio. Tämä poikkeama geenissä Period3 tekee joistakin ihmisistä aamuvirkkuja – ehkä myös kesäajan kannattajia.


Seuraavaa aamu-unisuudesta solvaavaa solvaankin ihan estotta takaisin senkin mutantiksi.

* * *

Minulla olisi tähän loppuun yksi pieni pyyntö. Kun me olemme yhteisellä sopimuksella päätyneet teeskentelemään, että kello on nyt jo 9.22 vaikka vielä toissapäivänä se oli samaan aikaan vasta 8.22 ja elämme sen kanssa ihan sujuvasti, niin emmekö, hei kaverit, voisi samantien teeskennellä, että oikeasti olenkin rikas, kaunis, fiksu ja hillittömän onnellinen sen sijaan, että olen kesäajan, kevään ja pääministerin ryydyttämä väsähtänyt (joskin yleisesti ottaen siitä huolimatta hillittömän onnellinen) keskiäkäinen akka? Teeskenneltäisiin nyt, jooko? Edes puoli vuotta?

Samantien voisimme teeskennellä kaikenlaista muutakin, kunkin henkilökohtaisten mieltymysten mukaan laillisuuden rajoissa. Ties vaikka siitä syntyisi energiansäästöä.

(No ei siitä. Kyllä minä tiedän, mitä te heti tietenkin ajattelitte, senkin pervot.)

* * *

Pidin kovasti otsikon elokuvasta, suomeksi Tahraton mieli, ja voin lämpimästi suositella sen katsomista niillekin, jotka tavallisesti eivät siedä Jim Carreyn naamanvääntelyä – ja kuka sitä sietää.

lauantai 29. maaliskuuta 2008

Mehumatti

Matti "Uuniperuna" Vanhanen, valtiotieteiden maisteri, vääpeli, Suomen Keskustan puheenjohtaja, pääministeri ja raittiushenkilö, siinä vasta on mielenkiintoinen ja eläväinen mies, jos missä! Tutkaillaanpa.

* * *

Kun Matti "Ikea" Vanhanen vähän vahingossa muistaa väärin tavanneensa tyttöystävänsä ruotsalaisen kalustejätin kassalla eikä hupsis internetin hämärillä kujilla, se on vain herttaista. Sattuuhan noita itse kullekin, muistikatkoksia. Kuka se nainen olikaan siellä kassalla, kuka netissä ja kuka käsipuolessa terveyskeskuksessa ja toisaalta julkkiskokkareilla, jaksaako niistä nyt niin lukua pitää? Missä olinkaan, kun kohtasin Hänet? Ja ketä edes kiinnostaa? Sen sijaan se, että Matti "Yksityisyyden Suoja" Vanhanen lähtee oikeusteitse hakemaan rajoja sananvapaudelle polttavassa uuniperuna-asiassa, alkaa olla kiinnostavaa. Saako kirjoittaa poliitikon reippaasta iltalenkistä? Saako kirjoittaa poliitikon kauniista vaimosta ja suloisista lapsista? Saako kirjoittaa avioerosta? Saako kirjoittaa siitä, että poliitikko haluaa seksiä ja – niin – uuniperunoita? Voiko kirjoittaa blondista (jos se on kansanedustaja) ja vessapaperirullasta ilman oikeustoimia? Meneekö raja vaimon ja uuniperunan tai iltalenkin ja seksin välillä? Olisi varmaan jo törkeää arvella, että raja menisi Matti "Kirjoitan Blogia Olen Saletisti Tavis" Vanhasen mielen ja intressien mukaan. Matti "Äijjä" Vanhasen sympatia Ikelle on ymmärrettävää. Onhan ihan luonnollista, että ministeritason henkilö hoitaa intiimejä suhteitaan tekstaritse, ja jos siitä nyt jotain joskus vähän vuotaa julkisuuteen, on se julkisuuden vika, ja tietenkin tirkistelynhaluisten kansalaisten. Hyi meitä, hävetäänpä porukalla!

Matti "Tietoyhteiskunta" Vanhasen puuhastelu naismaailmassa ja siitä syntynyt kohina mukavasti vaimensi keskustelun siitä, että hän solmi Microsoftin kanssa napakat naimakaupat. (Jutussa mainittu raju arvostelu on pysynyt aika laimeana verrattuna Ruusus-Merikukka-yms-jne-spekulointeihin.) Matti "Ilmainen Lounas" Vanhanen, mukavana miehenä, vastaanotti ilmeisen hyvää hyvyyttään suomalaiselle koululaitokselle täysin maksuttoman sovelluksen, joka ei tietenkään sido ketään mihinkään ja jossa ei tietenkään ole mitään kytkyjä. Kun Matti "Windows" Vanhasen ei voi ajatella olevan tyhmä mies, tulee mieleen se toinen, vielä inhottavampi vaihtoehto: Matti "Kättä Päälle" Vanhanen tiesi ihan tarkkaan, mitä teki.

Tietääkö Matti "Köyhät Kyykkyyn" Vanhanen, mitä hän tekee näillä lausumilla, joissa hän muun muassa toteaa: "Median tapa osoittaa jonkin ihmisryhmän huonovointisuus tilastoista vie huomion pois siitä seikasta, että tutkimusten mukaan ihmisten taloudellinen tilanne on yleisesti ottaen parantunut"? Arvelen, että tietääpä hyvinkin. Oikeistopolitiikkaa tekee siinä reippaasti äänestäjiensä valtuuttamana Matti "Keskusta" Vanhanen, juuri niin kuin hänen pestiinsä kuuluukin. Jotain lohdullista on, että kerrankin voi hermostua sellaisesta hänen toimestaan, joka on odotettavissa. Matti "Koko Kansan" Vanhanen on ennen muuta oikeistopoliitikko.

Oikeistoon ei enää – reilukerholainen kun olen – tee mieli kytkeä muita arvotuksia kuin taloudellisia. Silti mieleeni tulee, alkaakohan Matti "Tatun Poika" Vanhanen marginaalin turhaan marinaan ärtyneenä laukoa lausuntoja myös muista valtavirran syrjäpuroista. Ehkä Matti "Mainstream" Vanhanen kertoo meille, että väistämättömän evoluution seurauksena surkeat syntyvät surkeista ja ylipäätään kaikenmaailman epäkeskojen* vaivana on dominoivasti periytyvä tyhmyys. (Oi, nyt emme päästä aivoihimme ajatusta siitä, onko myös lähimmäisen riistäminen periytyvä, geeneihin koodattu välttämätön ominaisuus, kulkeeko Valkoisen miehen taakka suvussa.) Jännityksellä odotan joka tapauksessa, mitä mielenkiintoista hän seuraavaksi lausahtaa, sillä Matti "Ylläripylläri" Vanhanen näyttää osaavan ällikällä lyönnin taidon.

Matti "Pääministeri" Vanhanen on varmasti sanojensa mittainen mies. Kannattaa käyttää pitkiä sanoja, niin näyttää komeammalta ulospäin. 'Eiku' on tähän tarkoitukseen vähän liian lyhyt, eikä sen takanakaan seisominen ole kovin näyttävää.

* * *

*) Jotkut nyt vaan sattuvat syntymään köyhiin oloihin, jotkut vääränvärisinä, jotkut muuten vaan yleisesti ottaen vähän vinksalleen. Taf lak, vai mitä kaverit, ja kannattaako siitä nyt niin kovin vouhottaa, kun yleisesti ottaen elintaso nousee niin että korvissa kohisee? (Tässä vaiheessa voisi noutaa esiin a) normaaliuden mitan ja b) vakuutuksen siitä, että minä en ainakaan lipeä keskiverrosta reunamille, ikinä.)

torstai 27. maaliskuuta 2008

Elämme mielenkiintoisia oi niitä aikoja

Kun ajoin Bilteman pihaan, aurinko paistoi kuin hullu. (En tosin tiedä, kuinka hullut paistavat. Varmaan niin kuin muutkin: tavallisesti jossain keittoastiassa, mieluiten pikalevyllä ja yleensä kypsäksi asti, etenkin sianlihan koska siinä on se, se bakteeri tai jokin... ai niin. Asiaan.) Kävelin sisään, morjestin tuttua, kysyin myyjältä, missä heillä on tulppa-avaimet, hain sopivaksi katsomani avaimen hyllystä ja maksoin. Toimitus kesti noin 46 sekuntia. Kun astuin liikkeestä ulos, satoi kuin aika paljon. Kun pääsin kotipihaan noin 24 minuutin päästä, aurinko paistoi taas kuin hullu (ks. ed.) Kun havahduin 1,37 tunnin päästä viltin alta – ja älkää kysykö miten sinne päädyin, hupsista vaan – lunta satoi taas kuin aika paljon. Nyt juuri ei sada, ja kohta varmaan taas paistaa. Kyllä maailma on ihmeellinen.

Kannan säästä täyden vastuun; minun vikanihan se on. Koska minulla on Nisuun uudet tulpat, tulpanjohdot, virranjakajan kansi ja hieno uutuuttaan kiiltelevä tulppa-avain, mutta en saa aikaiseksi konepellin avaamista, ilmankosteus pysyttelee vakaassa 347 prosentissa. Autoa joutuu sahaamaan käyntiin painavan märän ilmamassan alla ja kun se lopulta käy, käy se miten sattuu. Tiedän, että heti kun osat on vaihdettu, aurinko alkaa paistaa, kukat kukkia ja linnut laulaa – ja Nisu käydä kehrätä kuin kastraattikissa, mitä se tekisi muutenkin, jos sää olisi valmiiksi kaunis. (Nyt sataa.) Tätä kutsutaan myös Oharin vakioksi, ja se toimii ihan samalla epäkeskoperiaatteella kuin sateenvarjon mukana kantaminen. Vai kuinka usein teillä muka on ollut sateenvarjo mukana silloin, kun sataa? No nii-in!

Kevät ei koskaan petä siinä, että se pettää aina. Kevät saa minut vuosi toisensa jälkeen yhtä happamaksi kuin pihlajamarjat. Voisin tietysti oloani kohentaakseni syödä hyvin, ulkoilla raittiissa ilmassa ja levätä riittävästi, mutta en viitsi. Marisen mieluummin, tulee vähemmän hiki. Maksimoidakseni kurjuuden tartun nyt viimein ja jälleen kerran Yleisradion historiaan. Aion tenttiä kirjan toukokuussa, tuli mitä tuli.

Joka vuosihan muistaakseni on toukokuu siitäkin huolimatta, että kevät olisikin peruttu. Ja joka vuosihan se joka tapauksessa perutaan muutamaan kertaan, ei vaiska.

torstai 20. maaliskuuta 2008

Nouse, riennä

"Onko töyssy-sana muka suomee?"
"No tajuatko sää, mitä se tarkottaa?"
"Juu, tietysti."
"On se sillon suomee."
"No mut eiks sen pitäis olla hidaste?"
"Ai miks? Mun mielestä töyssy on paljon suomalaisempi sana kun hidaste."

"Voiks suomeks sanoo 'Mitä vasten?' jos tarkotetaan 'Minkä vuoksi?'"
"Juu. Mun isä sanoo aina, että 'Jaa. Mitä vasten?' jos sille kertoo jotain juttuja."
"Niin niin mutta onks se oikeeta suomee?"
"Miten niin oikeeta? On se kuule ihan oikeeta, jos sillain sanotaan."

* * *

Aina silloin tällöin ihmiset tuskailevat tämän armaan äidinkielemme kanssa ja pohtivat, onko jokin sana tai ilmaus suomea lainkaan. Yleensä silloin on kyse siitä, onko ilmaus huoliteltua asiasuomea tai kirjakieltä.

On ihan tavallista, että maallikot¹ ajattelevat oikean suomen olevan sitä, mitä näkee painetussa tekstissä tai mitä virallisissa sekä hirmu vakavissa yhteyksissä puhutaan. Tavallista on sekin, että kun puhutaan kieliopista, ajatellaan preskriptiivistä kielioppia², sellaista joka normittaa kielen tiettyyn muotoon ja kertoo, miten mikäkin asia pitää ilmaista, kun halutaan olla tosi virallisia ja fiksuja. Toisaalta jos joku puhuu tavan arkielämässä yltiövirallisesti, häntä pidetään, jos ei nyt ihan outona, vähän erikoisena kuitenkin.

Niinpä Suomessa elää rinnakkain kaksi kieltä: arjessa puhuttu tavallinen kieli ja "virallinen", "oikea" kieli. "Oikea" kieli on useimmiten pyhäkieli, joka otetaan hyllystä vain tarvittaessa ja josta siitä syystä joutuu vähän pyyhkimään pölyjä ja tarkistamaan, onko siihen tullut käyttämättömyydestä johtuvaa karstoitusta. Läheiset kielisukulaisemme Virossa eivät kuulemma tee lainkaan näin jyrkkää eroa puhutun ja kirjoitetun kielen välille, vaan kirjakieli vetää itseensä hyvin nopeasti arkipuheessa tapahtuvat muutokset ja kaikki kieli on yhtä oikeaa. Ehkä suomessa kuitenkin murteiden runsaus ja keskinäinen erilaisuus vaikuttavat asiakielen normitiivisuuteen; ehkä seuraisi kaaos, jos joutuisimme lukemaan esimerkiksi ulkoministerin³ tiedotteita turuksi. "Miks varte mää taas tekstasisi? Enk mää koskaa opi?"

Toivoisin silti, suomen kielen opiskelijana ja kiihkeänä rakastajana, että ihmiset ottaisivat rohkeamman, omistavamman asenteen omaan kieleensä eivätkä epäilisi itseään kielitaidottomuudesta. Vaikka kieli on yhteinen, on se myös ihan ikioma ja sitä on lupa käyttää. Tai paremminkin: sen käyttämiseen ei tarvita lupaa.

Miksi minä tällaista itsestäänselvyyttä vaahtoan? No siksi, että kun ihminen alkaa epäillä omaa kielitaitoaan, se lähes poikkeuksetta valitsee ilmaisun, joka kuulostaa virallisemmalta, hienommalta. Virallisemmilta kuulostavat ne sanat ja ilmaisut, joita kukaan ei jaksa tavan arkena edes muistella ja jotka kurkoteltaan pölyiseltä ylähyllyltä kuin mummu paremmat kahvikuppinsa. Ja kas, näinpä meille syntyy kapulakieli, joka ei ole suomea eikä mitään kieltä vaan käsittämätöntä mongerrusta, joka kyllä koostuu äidinkielemme sanoista mutta jota ei kukaan ymmärrä.

* * *

Liikennemerkin TÖYSSY on metka, hymyilyttävä sana, kun taas HIDASTE tuntuu materialisoituneelta ikävyydeltä.

* * *
¹) Maallikko tässä yhteydessä tarkoittaa muita kuin kielen asiantuntijoita. Koko sanan käyttö äidinkielen yhteydessä on vähän typerää, sillä jokainen on oman äidinkielensä intuitiivinen asiantuntija ja sisimmässään tietää ihan varmasti, miten minkäkin asian voi sanoa niin, että tulee vähintään sanatasolla ymmäretyksi.
²) On myös muun muassa deskriptiivinen kielioppi, joka pyrkii kuvaamaan kielen sellaisena kuin se oikeasti, käytännössä on ja intuitiivinen kielioppi, jonka jokainen äidinkielinen osaa automaattisesti, mutta jonka säännöt saattavat olla vaikeita ilmaista. Miksi sanon ladossa mutta en audossa, miksi kanoissa mutta en munoissa tai munissa mutta en kanissa?
³) Hykerryttävä linkki Tuulin kautta Emilialta, katso ihmeessä myös pääministeri. Suomi-neidon persus on kouraistu hyviin käsiin.

tiistai 18. maaliskuuta 2008

Kalluppi ja muuta blogistiikkaa

Lisäsin tuohon sivupalkkiin äänestyksen. Nyt jännittää ihan älyttömästi, että kuinka siinä käy! Kai minä kehtaan kehottaa teitä kaikkia rakkaat lukijat ynnä satunnaiset harhailijat sanomaan painava sananne kesäajasta? Kylläpä vaan kehtaan!

Sanokaa painava sananne kesäajasta, olkaa niin ystävälliset.

* * *

Jotain lämpimästi liikuttavaa on siinä, että blogiin tullaan jatkuvasti google-hauilla "Ohari ratsastaa" ja "Oharin paluu". En ihan tarkalleen tiedä, miksi se liikuttaa. Varmaankin siksi, että joku siellä intternetin toisella reunalla – tai ehkä ihan jopa lähinaapurissa, mistäs minä tiedän – näkee oikein vaivaa päätyäkseen tänne. Olen ilahtunut!

Koska kuitenkin olen venkoilevaa ihmissortimenttia ja silloin tällöin saatan ihan hetken mielijohteesta ja sen paremmin miettimättä¹ kekkasta blogille uuden järjettömän (hienon) nimen ja vaihtaa sen suit sait, nuo haut eräänä kauniina päivänä eivät enää johda minnekään. Voi mikä menetys! Varmaankin pieni ihmiskunnalle mutta jättiläistappio minulle. Siksipä, sekä narsistisesta itsekorostuksen tarpeesta², lisäsin reunaan myös aiempia nimiä keräävän roinalaatikon.

Ehkä se täyttyy, ehkä se jää kumisemaan tyhjyyttään. Jännittää vielä lisää!

* * *

¹) Olen myös suuri toiston, jankutuksen ja pleonasmien ystävä, ainakin silloin kun saan itse olla äänessä. Toiset voivat mieluusti kyllä tiivistää sanomansa ytimekkääksi.
²) Olen myös äärimmäisen yltiörehellinen, minä, ja muutenkin hyvä ihminen.

maanantai 17. maaliskuuta 2008

Purkkikassi

[eli avoin kirje makeistuottajille]

Mistä johtuu, että karkkipussissa lempikarkkeja on aina vähiten ja kaikkein pahimpia eniten? Minkä takia pahoja karkkeja ylipäätään pitää valmistaa ja tunkea makeispakkaukseen ihmisten riesaksi? Makuasioita on tietysti moniaita, mutta älkää nyt sentään kuulkaa karkkitehtailijat ihan totta tulko väittämään, että joku muka tykkää esimerkiksi sitkeistä mauttomista lakuista tai hysteerisen väriseksi värjätyistä kuminpaloista. En usko, enkä usko että kukaan uskoo. Ilkeitä haluatte vain olla, tai sitten teillä on rekkalasteittain jätekumia, joka nyt vaan pitää tunkea hyväuskoisen kuluttajan kiusaksi. Hävetkää (joka tapauksessa)!

Terv. nimim. Vain 3 (kolme!) vaahtissalmiakkia ajatelkaa nyt hyvä ihme itsekin

maanantai 10. maaliskuuta 2008

Paniv vähär ruakaa

Ohjeet:
– silppua sipuli ja inkivääri
– laita pannuun öljyä ja mustapippuria kuumenemaan
– heitä sipuli ja inkivääri öljyyn, suolaa perään
– kuori ja paloittele porkkanat
– nakkaa porkkanat kattilaan ja perään vähän vettä (vähän!)
– hetken päästä heitä sinne vielä valkosipulia ja kermajäljitelmää
– hauduta kypsäksi

Toteutus:
Inkiväärin kuoriminel lusikalla on kyllä aika kiva keksintö – jaa mutta mää laitankin nyt ton öljyn jo kuumiaan, niin on sitten kuumaa, kun tää ov valmis. Onpas inkiväärissä kuori tiukalla! Aah, ihana haisu [tarmokasta nuuhkintaa]. Kauheen tikkusta tää kyllä on, veistäkin saa oikein kunnolla heilauttaa ennenkun katkeaa. No, ei kai se niin tarkkaa oo. Ja sitten sipuli. Eikun ton inkiväärin saakin jo heittää öljyyn. HUU! Sehän kuumaa oli! Äkkiä sipuli, äkkiäää... Miten tää kuori on tämmöinen hiton nahka. IRTOA NY HELVETISSÄ! Enkä kerää nyn noita lenteleviä sipuleita, täällä nääkkäm mitään kuv vesi lentää silmistä. Eikun kattilaan vaan sipulitkin. Oho. Kuuluikohan ton inkiväärin ruskistua? No, sama se. Ja sittem porkkanat. Näissä on ituja! Hihii! Ihan kun oransseja hattivatteja! Söpöjä! Jos vaikka neljä kuoris. Jaa, mutta nys saa laittaa riisiveden kiehuun. Mikähän siinä on, että porkkanan kuoret lentelee ihan ittekseen ties minne? Kauhee sihinä tua kattilassa. Kuuluikohan ton sipulinkin ruskistua? Onpa järjettömän kovia porkkanoita! NYT SITTEN PALASIKSI TÄSSÄ OO KOKO PÄIVÄÄ AIKAA ja kolme saa kyllä riittää.

Trallalaa, nyt on kaikki kattilassa. Riisivesikin kiehuu, eikun nakkaan häneen jyvät. Onpas hella tänään nopee, hitto, hyvä ettei silmille tullu noikin. Jos kävis tässä välissä vaikka kurkkaamassa työmeilit. Jaa, katos, tanskalaiset o heränny viimein. Hyvät hajut tulee keittiöstä, vaikka vähän kyllä arveluttaa ne ruskistuneet inkiväärit. Ei kai ne oo ollu ruskeita kun Toi ol laittanur ruokaa? Em muista ainakaan. Enempi semmosta vaaleen kellertävää ruokaa toi porkkanahyvä ov vissiin ollu. Kai.

ÄH! Se vesi! Ja vaav vähä. NO ei ny noiv vähä, otetaas oikeen isompi mitta. Oho. No kyllä se haihtuu varmaan. Valkosipuli pitäis kai silputa ny. Kiinalainen on sittev viksu, tämmöset ykskyntiset on näppäriä! - - - Paitti miten tämmösem pallon nym muka järkevästi silppuaa?! [Otsa kurtussa muistelua millaisia palasia Toi niistä on tavallisesti leikannut.] Ja joukkoon huiskis. Hups. Sormet tuppaa kärventyä sipuleita hellalta koukkiessa, niin että olkoon ny toistaseks. Kerään sitten myöhemmin. Kissa ehkä tykkää valkosipulista ja syö noi lattialle lentäneet.

[Hajanainen ajatus siitä, että hella pitäisi vetää irti seinästä ja siivota sen tausta. Lisäksi mielessä häilähtää epätietoisuus siitä, paljonko kello oli silloin, kun riisit alkoivat kiehua. Epätietoisuuden puuskassa heitän kermajäljitelmänkin kattilaan ja poistun paikalta hetkeksi, ikään kuin rauhoittumaan.]

Tässä ehtii vähän nyl latoo ennenkur ruoka ov valmista. Jos ny vaikka viis minuuttia ja sitten kävis kattomassa, joko ne riisit olis kypsiä.

[Havahdus joidenkin minuuttien päästä, vaikea sanoa tarkalleen monenko, koska unohdin katsoa kelloa, jälleen.]

Oho! Kylläpä aika rientää, kun om mukavaa ja vaikkei niin oliskaan. Ups, nappaspas riisit lujaa kattilanpohjasta kiinni. Noo, mutta onpa ainakin kypsää eikä turpoo enääv vattassa. Onneks joku teineistä on näköjään sammuttanu soosikattilal levyn, justiinkin aldente om porkkanat.

Koemaisto:
Uhhuh, onpas piukkaa soosia, oikein hiki pukkaa nenämpielestä. Suolaa sais kai siltikin olla vähän enemmän, vaikka eihän se niin terveellistä ole. El lisää siis. Ei tää kyllä maistu yhtä hyvältä kun Ton tekemä. Jotenkir rouskahtaa väärin suussa. Höh. Syön hänet pois kumminkin kuleksimasta. Vaikka paniv vaan kolme porkkanaa, saan syödä häntä kuleksimasta huomenna ja ylihuomennakiv vielä, ja sittenkin saattaa vielä kuleksia. Ei ehkä hetkeen tee mieli porkkanamukavaa täj jälkeen.

* * *

Sitä mää en kumminkaal lakkaa ihmettelemästä, että kuinka näinkim muuten kätevä ihminen onnistuu joka ikisen kerran sohlaar ruuan jotenkiv vähäj jossei ny iham pilalle mutta omituiseks kumminkin.

Taito se on tietty sekin.

perjantai 7. maaliskuuta 2008

IDOOTTI!

Kävin tänään humanististen tieteiden tiedekunnan kansliassa kuulemassa, että hakemukseni pääaineen vaihtamiseksi on neljä päivää myöhässä, eikä asialle nyt voi voi sentään ja valitettavasti mahda enää yhtään mitään.

En osannut päättää, pyörtyisinkö vai purskahtaisinko hillittömään itkuun, niinpä hortoilin tympeässä, kuvottavassa hiljaisuudessa autolle ja karautin kotiin. Harmittaa niin paljon, että on paras kieputella itse tiukasti jeesusteipin sisään kuin muinoinen marsu* ikään, jotta en räjähdä aivan atomeiksi.

Kuinka kukaan, kukaan, voi olla niin ei vaan näin tyhmä, ettei tarkista, tuplatarkista, triplatarkista, kiljoonatarkista tuollaista asiaa vaan luottaa muistikuvaansa, joskin kirkkaaseen, siitä, että anomuksen viimeinen sisäänjättöpäivä on maaliskuun lopussa?

Olin asennoitunut niin, että ensi vuonna olen humanististen tieteiden kandidaatti, ja sen ajatuksen muuttaminen on vaikeaa. Nytpä sitten paininen koko kukkean kevään itseni kanssa, vaihtaako pääaine pääsykokeiden kautta ja sillä tavalla tärvellä jonkun toisen opiskelupaikka ja yliopiston vähäiset varat vai tehdäkö surutta niin kuin moni muukin ja kakkat nakata moisista.

Molskilla on odotettavissa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Mahdollisesti myös saksalaista iskelmähumppaa – ja lujaa.

* * *

Otsikko on teinin lanseeraama solvaus, joka kuvaa oivallisesti solvaajan omaa kelpoisuutta arvioida solvattavan järjellistä kapasiteettia.

Inhoan lanseerata-sanaa, inhoan. Mikä olisi parempi?

* * *

*) Jos et jo ole törmännyt tähän internet-legendaan, en suosittele sen esiin kaivamista, on se sillä tavalla äklöisä. Jos olet, voi sentään ja pahoittelut ikävien mielikuvien tunkemisesta päähän.