keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Kesäduuniblues

Raahustan pitkän työpäivän jälkeen grillin kautta hiljaiseen hotelliin. Käynti sisään omilla avaimilla, respaa ei ole, ja hetken on tunne, ettei talossa ole ketään muutakaan. Huone on siisti niin kuin aina, pyyhkeet ja lakanat ojennuksessa.

On hiljaista ja haikeus. Irrallinen olo niin kuin olisin elämän offlinessa. Tekisi mieleni soittaa Tolle, tyttärille, kavereille, mutta kello on paljon enkä halua herätellä ihmisiä ihan vain kuullakseni heidän äänensä. Paikallisessa varmaankin olisi tuttuja juttuseuraksi. Niitä, jotka ilahtuvat hillittömästi nähdessään minut pitkästä aikaa ja ovat kaivanneet kovasti, mutta eivät niin kovasti, että olisivat jaksaneet pitää yhteyttä. Selälletaputtelijoita ja kaljantarjoajia, ihan parhaita ystäviä puolenyön aikoihin. Vaan huomenna on edessä vielä rankempi työpäivä, joka vie mehut ilman minkäänlaista krapulaakin. Eikä paikallisessa ole enää tarjolla edes Kilkennyä, jota minä olen kaivannut kovasti (mutta en niin kovasti että olisin jaksanut pitää yhteÄH

Niinpä heitän farkut jalasta, rojahdan sänkyyn ja nautin ylivuotisten naistenlehtien kera grilliltä ostamani iltapalan, puoli litraa keltaista jaffaa ja kaksi tuplapatukkaa.

Lehtiä selatessani havahdun taas kerran siihen, että käytän liikaa turvottavia, rypistäviä ja väsyttäviä ja liian vähän terveellisiä, virkistäviä, heleyttäviä ja kiinteyttäviä aineita. Ahdistun miettiessäni millä kaikilla tavoilla olen pilannut parisuhteeni ja mitkä keinot ovat vielä kokeilematta. Olenko ollut elämässäni tarpeeksi rohkea, antanut tilaa itselleni ja muille, jättänyt murehtimatta, hoitanut sieluani, jumpannut, humpannut, pumpannut, veivannut ja vatkannut? Tuskinpa vain. Selluliittiakin on, ja mikä häpeällisintä, minulla ei ole pienintäkään aietta tehdä sille yhtään mitään, vaikka kaikenlaisia hemmotteluhoitoja* olisi olemassa.

Päätän, että naistenlehdet eivät ole haikeutuneelle, keskiäkäiselle, väsähtäneelle ja kaikin puolin puolustuskyvyttömälle naiselle sopivaa yölukemista. Eikä sitä ole mukaan tarttunut romaanikaan, Knut Faldbakkenin Paha poika, jossa keski-ikäinen miesminäkertoja tuntuu painivan samanlaisten ongelmien kanssa. Paitsi selluliitin. Miehillä ei ole selluliittiä eikä maailmassa oikeutta. Sammutan valot ja eksyn pimeässä murheellisiin uniin.

Aamulla varhain havahdun käytävältä kuuluviin miesääniin, käännän kylkeä ja juuri ennen uudelleennukahtamista ehdin miettiä, onkohan flunssa tulossa vai olenko nielaissut vahingossa takiaisen.

* * *

Aamupalan jälkeen ihmettelen, missä kumman varjomaassa yöllä olinkaan, mikä minut sai niin haikeaksi. Minkä takia kaipasin niin kovin, kovin kovasti omaa sänkyä ja järjen ääntä selkäni takaa Sää oot mun rakas? Arvelen, että en suinkaan ihan vielä ole tullut vanhaksi, vaan minussa kieppuu joko hormoni tai flunssavirus. Ehkä molemmat (vaikka kummastakaan ei ole minkäänlaisia todisteita, takiainenkin on painunut kurkusta alas).

Helpotus on silti, että reissutöitä on enää ensi viikolla. Töihin kävellessäni tällään eetteriin lämpimiä ajatuksia kaikille niille, jotka säännöllisesti keräävät leipänsä maailmalta, kaupparatsuille, artisteille, keikkatyöläisille. Ehkä reissutöistä joku osaa nauttiakin, ja hyvä niin, mutta arvelen silti, että lukuisten hiljaisten hotellien yllä leijuu etenkin öiseen aikaan haikeus kuin väsähtänyt matalapaine.

* * *

*) Hemmotteluhoito on sellainen sana, että iholle nousee kihelmöiviä näppyjä, kun lasken sen näppäimistöltä maailmaan. Yök. YÖK!

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Resepti valjuille

Elämäänsä tympiintyneille suosittelen lämpimästi kevyttä kesäretkeä 3-vuotiaan kanssa. Jopa vain maailma näyttää taas ihmeelliseltä!

Nappasin kidin mukaan ja lähdimme bussilla kohti Sorsapuistoa. Viimeksi sain yhtä ystävällisen huvittuneita katseita osakseni silloin, kun unohdin varasukkahousut pilkottamaan housunpuntista. Matkalla kuulin muun muassa seuraavia totuuksia:

Mahtava moottoli on tossa lekassa! Penkki tälisee!
Ohi meni sorakuormassa oleva rekka. Penkki tosiaan tärisi. Kannattaa istahtaa tietyömaan liepeillä olevan bussipysäkin penkille ja heittää hellät hyvästit selluliittipyllylle.

Nyt se pussi tulee, nyt se pussi tulee, NYT SE PUSSI TULEE! HULLAA! JIPPII!
Bussi pysähtyy myös perinteisen käsi-sivulle-hillitysti-viittauksen lisäksi villisti ilmaan pomppimalla, huitomalla ja hihkumalla. Bussikuski näytti olevan jopa erittäin ilahtunut tällaisesta pysäytysmerkistä. Kannattaa kokeilla, jos apeat bussikuskit ahdistavat!

Täällä pussissa on mahtavan kivaa! Täältä näkyy joka paikkaan, täältä näkyy TAIVAS! Täällä katossa on kummallisia välejä kyllä. Mää en tykkää tosta välistä.
En minäkään pitänyt, nyt huomatessani, bussin katossa kulkevista kummallisen aniliinin-retuliinin-värisistä raidoista. Ihmeellinen suunnittelun kukkanen. Bussissa tuntui kyllä olevan kovasti kivaa kaikkien muidenkin kuin meidän mielestämme – ja taivasta tosiaan näkyy huomattavasti suurempi siivu kuin henkilöautolla matkustettaessa.

Onko tää Solsapuisto?
Ei ollut, olimme matkustaneet vasta viisisataa metriä. Tämä tieto näytti olevan vastoin oletusta iloinen asia.

Mää heilun tässä penkissä. Sää oot täti niin mahtavan painava, että sää et heilu yhtään.
Hmph. Tuon lausuman hauskuutta en ihan tajunnut, vaikka useampikin kanssamatkustaja turskahti sille.

Onko tää Solsapuisto?
Härmälässä.

Onko tää Solsapuisto?
Rantaperkiössä.

Onko tää Solsapuisto?
Hatanpäällä.

KATOTÄTIKATOTÄTI VETULI VETULI VETULI! Listovetuli! VETULI!
Ohhoh, napero bongasi hienon antiikkiveturin Hatanpäällä! Kaikki se vintiö huomaakin! Onkohan tuo tuossa kauankin ollut?

Nytkö jäälään pois? Höh. Pussissa oli MAHTAVAN KIVAA! Kato täti jonkun kenkä on unohtunut tohon, joku menee nyt valpaillaan. KIVAA! KATOTÄTIKATOTÄTI JUNIA JUNIA PIKAJUNIA TAVALAJUNIA VETULI VETULI! EI MENNÄ VIELÄ, KATOTAAN VETULI!
Juna on kiskoilla kulkeva joukkoliikenne- ja tavarankuljetusväline. Nykyajan junissa on sähkömoottorit. Juna on oikeastaan tosi hieno keksintö! Rautateissä ja asemissa on traveliaanista* hurmaa!

Onko tää Solsapuisto?
Tampere-talolla.

TÄÄ ON SOLSAPUISTO TÄÄ ON SOLSAPUISTO! JEE! JIPPII! MAHTAVAN KIVAA!
Saavuimme Sorsapuistoon, pölähdimme keskelle pululaumaa.

PULU PULU HÄN EI OLE AFLIKKALAINEN! Pulu ei tykkää laulusta. PULU PULU HÄN EI OLE AFLIKKALAINEN! Toikaan pulu ei tykkää laulusta! Pulut ei tykkää laulusta.
Urbaanitkaan kyyhkyt eivät ilmeisesti juurikaan välitä ihmislaulusta vaan kujertelevat mieluiten keskenään. Noh, niiden tappio. Minulle saa mielin määrin lauleskella kyllä tädin kultamussÄÄÄHHHHH

Paluumatka tapahtui käänteisessä järjestyksessä. Lisäksi bongasimme ketunnäköisen kissan ja hevoskastanjan. Kyllä! Nappula tunnisti hevoskastanjan! Meitsun sukua selvästi! Poxahdin ylpeydesÄH

* * *

Tiedän, että on äklötahmaista hymistellä, miten maailma näyttää uskomattoman hienolta ja runsaalta lapsen silmin – tai läheltä-piti-ettei-henki-mennyt-kokemuksen jälkeen. Onko tämä nyt muka niin hienoa? Viikkotolkulla vesisadetta, auton helmassa ruostetta, roskia, mainoksia, vähän väsyneitä setiä reikäisissä verkkareissa, apeita remonttia itkeviä talorähjiä, sepeliä, kauppaliikkeitä, tietyömaita, ärtyneitä ihmisiä, törkyä, törkyä, törkyä.

Kun kysytään kolmivuotiaalta, niin kylläpä vain onkin! Kolmivuotiailta pitäisi mielestäni kysellä paljon enemmän ja useammin, etenkin jos vaihtoehtona on läheltä-piti-ettei-henki-mennyt.

Henkensähän voi menettää paitsi esimerkiksi kirveeseen törmäämällä myös lakkaamalla hengittämästä. Vaikka vielä maallinen tomumaja jaksaisikin ilmaa sisäänsä kiskoa – ja sehän on kai melko automaattistakin nykyään (siis hengittäminen) – sielu, tai miksi sisintään kukakin haluaa kutsua, parka voi kyllä lakata hengittelemästä maailman tuulia ja vaellella zombiena näkemättömin silmin ja kuulemattomin korvin. Hui semmoista.

* * *

Jasså, ja menipä korkealentoiseksi ja tulipa oikein harras olo, pahoittelen. Nyt aamukakaltoimiin. Sen jälkeen lähdenkin hammaslääkärin, minkä jälkeen lie edessä taas yksi hurmaantunut KYÄ ON HIANOO MAAILMASSA -kokemus.

(Eli kolmivuotiaiden kanssa liikuskelun lisäksi kannattaa silloin tällöin pistäytyä hammaslääkärissä, jo vain pysyy maailma ihmeellisenä ja hienona paikkana. Ikävä kyllä, toista ei voi korvata toisella, vaikka mieluummin morjestelisin kolmivuotiasta kuin hammaslääkäriä. Ainakin jos se on sukua ja kiva. Kaikki kolmivuotiaat eivät ole, ihme juttu sinänsä. Hammaslääkäreissä sama juttÄH

* * *

*) Traveliaaninen = jatkumo joka johtaa paikasta toiseen, voi olla esimerkiksi tie, raide, vesi tai ajatus; lähtö- ja tulopisteen välinen hieman todellisuudesta irrallaan oleva odotuksensekainen mentaalitila; matkatavaraa, aikatauluja, lähtemistä, menemistä, liikkumista koskeva.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Jo matkaan muuttohoukka käy, kiikkikii kiikkikii

No niin rakkaat kullanmurut. Palanette halusta saada kuulla miten muutto sujui. Ettekö? Ymmärrän teitä hyvin, sillä yritän itsekin unohtaa tuon tuskallisen kokemuksen. Vähän vaikeaa se on, koska huushålli pursuaa edelleen erilaisia laatikoita, joissa on mitä ihmeellisimpiä tavaroita. Mihin olen esimerkiksi ikinä tarvinnut metritolkulla valkoista muovinarua, jonka sisällä kulkee kaksi ohutta metallilankaa? Verhonipsuistahan on aina pulaa, vaan ei meillä. Noin neljässätoista purkissa on kaikkia mahdollisia verhonripustusvehjevariaatioita. Seassa lapsia pell nauloja, ruuveja ynnä muita virvokkeita. Jonain päivänä vielä lajittelen pienrautaosaston kuntoon, mutta se päivä ei ole tänään.

* * *

Kaaoksesta huolimatta koti alkaa olla siinä kunnossa, että sen kaunistaminen on käynyt mielessä. Verhot roikkuvat ikkunoissa (ja silti verhonipsuja on vielä noin neljässätoista purkissa!) ja pöydällä on jopa pöytäliina! (Niin, ihmettelen itsekin, kuka olen ja mitä olen tehnyt Oharille.) Parveketta tiiraillessani pohdin, että jotain somistetta sinnekin pitäisi saada atomeiksi puretun pirttipöydän, tupakkapöydän virkaa tekevän vanhan mikroaaltouunin, tikkaiden ja polkupyörän lisäksi.

Eilisellä maaseutukierroksella serkkulikan kanssa hoksasimme tähän polttavaan ongelmaan ratkaisun. Katsokaapa tätä kylttiä: siinähän lukee, että kesä ja kukkia. Ha! Kukkapurkkeja on taloudessa arviolta 347, joten kukkien ja purkkien parittaminen etenkin näin kesällä voisi olla hyvin hyvä ajatus. Vaan sitten katseemme kiinnittyi taustalla häämöttävään siniseen kylttiin. Mäyriä! Jospa sisustaisinkin tänä kesänä parvekkeen mäyrillä! Mahtava ajatus! Eikun mäyräjahtiin. Yhden saimmekin lähistöltä kiinni, vaan tämä terhakka yksilö ei kuitenkaan koskaan parvekkeellemme päätynyt, vaan se rituaaliteurastettiin ja nautittiin tummuvassa Lempäälän yössä serkkujen kanssa yhteistä kantaäitiämme kaihoisasti muistellen.

* * *

Ehkä minä sitten kuitenkin haen niitä kukkia parvekkeelle jonain päivänä tässä ihan lähiaikoina. Nyt lähden askartelemaan kylpyhuoneen ikkunaan verhoa. Siitä tulee ihana! Sen pohjamateriaali on valkoista tylliä ja siihen tulee kristallihelmiä. Kun valo tulee siitä läpi, se kimaltelee hirmu somasti.

(Nyt sitten! Pelottaa itseänikin tämä tämmöinen sisustamiskohtaus. Kauankohan tätä jatkuu? Tulenko entiselleni enää koskaan? Mitä jos kylppärinverho kokee saman kauhean kohtalon kuin sisustusmäyrä ja tulee syödyksi? Jatkuu ensi numerossa, ehkä.)