tiistai 18. elokuuta 2009

Parvekepohdinta

Ei sillä, että edes harkitsisin tupakoinnin lopettamista, tulin ihan muuten vaan ajatelleeksi, että mitä ihminen tekee parvekkeella, jos ei tupakoi. Siellä voi harjoittaa pienimuotoista maataloustoimintaa toki, mutta mitä iloa on kehäkukista, jos niitä ei kukaan katsele – jos siis ei tupakoi ja käy parvekkeella siksi? Jos ei tupakoi eikä käy parvekkeella siksi, voi kehäkukkain kastelunkin kanssa olla vähän miten sattuu (arvioin näin, koska joskus on vaikka tupakoi). Tunnelmallisia kynttilöitä ja lyhtyjä voi poltella pimenevässä illassa, mutta jos ei samalla polttele kessua, mitä iloa on tunnelmavalaistuksesta?

Ihan siltä varalta, että jonain päivänä viimein tulisin järk hurahtaisin tupakoimattomuuteen, kysynkin nyt teiltä rakkaat tupakoimattomat parvekeenhaltijalukijani: miten hyödynnätte sitä erikoista tilaa, joka on ulkona mutta jota ei voi kaivella? Joogaatteko ehkä siellä? Harrastatteko kerrostalokyttäämistä? Askartelette? Nautitte pihan lapsien kirkunasta ja muista ihastuttavista luonnonäänistä, kuten hulluksi tulleista pääskysistä (joista lähtevästä metakasta johtuen parvekkeella Aku Ankkaa monimutkaisempaan lukemiseen keskittyminen on täysin mahdotonta)?

Meillä on niin iso parveke, että voisin harkita sen vuokraamista esimerkiksi paikalliselle golf- tai jalkapalloseuralle, mutta sitten sinne pitäisi rakentaa tikkaat. En nimittäin kestä ajatusta läpi olohuoneen marssivista ruutuhousuisista ja pastellipaitaisista kolopalloilijoista saati hikisistä sinnetännepompahtelijoista. Kantaisivat kuraa sisälle. Räkisivät ympäriinsä. Lisäksi ne riiviöt ehkä kuitenkin unohtaisivat pelin tuoksinassa varoa tomaatteja ja ruusupapuja. Tulisi luultavasti monenlaista riitaa ventovieraitten ihmisten kanssa tikkaista huolimatta. Maataloustoiminta pitäisi jättää tyystin sikseen. Pitäisi opetella verhojen käyttöä, koska ne kuitenkin lurkkisivat, millaisissa kotiasuissa viuhahtelemme milloinkin. Aina pitäisi olla meikkiä, tukka hyvin ja vaatteet päällä. Menee ihan liian hankalaksi.

* * *

Jos minä nyt yhtäkkiä satun saamaan raitistumiskohtauksen ja jätän tupakan, mitä ihmettä minä teen tuolla keittiötä suuremmalla ulkotilalla, jossa mieluusti hortonomioin mutta joka pelkästään puutarhana tuntuu olevan jotenkin vähän liian yksinäinen? Ideoita?

tiistai 11. elokuuta 2009

Paska juttu

Luonto on ihmeellinen ja hyvin kätevä, mutta joskus sitä on vähän autettava, esimerkiksi kitkemällä, lannoittamalla ja jalostustoiminnalla.

Kekkasin eilen vahingossa, miten kotoisista elintarvikkeista saa jalostettua vaikka mitä. Tarjoan teille reseptin:
Otetaan runsaasti pekonia ja useita kananmunia, paistetaan paksussa rasvassa, lisätään vähän suolaa suolan päälle. Kaadetaan lasiin tuoremehua. Voidellaan leipä, jota nuuhkaistaan epäluuloisesti, ja lisätään päälle muutamia siivuja juustoa, jota myös nuuhkaistaan epäluuloisesti.

Syödään koko satsi hyvällä ruokahalulla ja hihitellään samalla kelloa vilkuillen (18.32) kesälesken lounaalle. Kun kokki on poissa, vedetään suupielet rasvassa laardia ja mannaa ja korkeintaan tuhahdellaan rehuille, jos sitäkään. Jälkkäriksi kiskaistaan jättikuppi yötä mustempaa kahvia, jota jatketaan maidolla (jota nuuhkaistaan jne.), ja syödään jokin lähikaupasta hankittu helvetin ätläkkä suklaapatukka.

Taputellaan pötsiä hellästi ja kuljetetaan se sohvalle. Odotellaan hetki, jonka jälkeen kieriskellään, ähkitään ja hikoillaan eikä keskitytä ollenkaan televisioon. Lakataan pötsin hellä taputtelu tuskaantuneena. Viimeistään tässä vaiheessa lopetetaan hihittely. Mennään vessaan. Hämmästellään tulosta.

Tällä kertaa tästä tuli varpusparvi. Kyllä luonto on ihmeellinen!