torstai 28. lokakuuta 2010

Täysikuuluu

Mitäs mulle, minulle rakkahin, oikein kuuluu? Katsotaanpa pitkästä aikaa.

Olin kesällä työharjoittelussa, se oli kivaa, sain tehdä vähän ekstraakin, josta sain jopa oikein rahapalkkaa, mutta josta tuskin seuraa sen enempää. Kiva kesäsuhde ja siinä se. Miksei muuten kukaan koskaan varoita ottamasta kesätyöpaikkaa? Siihen jopa kannustetaan, ja onko se moraalista, kysyn vaan.

* * *

Eipä tässä nyt oikein muuta kuulu. Paitsi aloin sivuaineena lukea tietojenkäsittelyä. Osaan tehdä java-ohjelman, joka arvuuttelee käyttäjältä lukuja ja toisen, joka osaa laskea merkkijonosta vokaalit. Luulen, että noilla ei vielä pääse ydinvoimalaa koodaamaan, mutta toisaalta tavoitteeni onkin oppia sen verran, että tajuan, mitä nörteiltä voi vaatia (nyt näyttää siltä, että ihan mitä vaan).

Gradun valmistelun harkinnan aloittelun suunnittelun pohdinta on kovassa vauhdissa. Jouluun mennessä pitäisi olla tutkimussuunnitelma valmiina ja keväällä pitäisi aloittaa itse homma. Voi morjens.

* * *

Tänään lipastolle mennessäni huomasin, että 40–50-vuotiaat miehet tunnistaa hyvin siitä, että niillä on musta nahkatakki, joka on olkapäistä leveä eikä helmassa resoria, mustat farkut, tukevat mustat kengät ja lyhyeksi leikattu hilpeästi harmaantuva tukka. Ne seisovat kadunkulmissa, puhuvat puhelimiinsa ja nostelevat ohikulkeville naisille kulmiaan puolitotisina keskeneräisen lauseen häiriintymättä. Ne vannovat bluesin ja viskin nimeen, koska se on kuulia (ja onhan se).

Tajusin myös, että ne ovat ikätovereitani, nuo ikääntyvät, raaminsa löytäneet miekkoset. Niitä on syntynyt niistä jätkistä, joiden kanssa käytiin välitunnilla tupakilla, jonka luonnollisena seurauksena istuttiin jälki-istunnossa.

Mitä sitten? En oikein tiedä, miksi tuo ajatus vaivaa. Ehkä pitäisi hankkia jakkupuku tai edes suorat housut ja kampaus. Käyttää silmälaseja ja paitapuseroita.

Tätä täytyy vielä miettiä.