perjantai 18. toukokuuta 2012

Jäi Mombasaaan

Mitä ajattelisitte, jos koiraa ulkoiluttaessanne kohtaisitte naisen, joka ulkoiluttaa simpukoita polkupyörän etukorissa ja virnistelee mielipuolisen onnellisena? Tuntisitteko yhteenkuuluvuutta? Tässä me lemmikinomistajat ulkoilemme, satoi tai paistoi. Säikähtäisittekö ehkä? Pelko pois, Rosemaryt, jos näin on käynyt, olette todennäköisesti nähnyt minut ja uudet, joskin lyhytikäisiksi jäävät, lemmikkini.

* * *

Melko jalattomaksi elukaksi simpukka on vähän työläs metsästettävä. Pitää polkea sateessa ja tuulessa ainakin kahteen kauppaliikkeeseen, ennen kuin tärppää. Mutta kun niin käy, on se kaiken vaivan arvoista. Siinä onnellisena ihminen voi sulkea silmänsä jopa siltä, että ehkä ne ovatkin israelilaisia lapsityövoimalla troolattuja nilviäisiä, joita kukaan eetillinen hahmo ei keitä saati syö. (Eivät ne ole, sanon ennen kuin siellä kukaan ehtii ahdistua aivan.) Nyt ne pötköttelevät tuolla jääkaapissa jäävuoteella ja varmaan supattelevat toisilleen simpukkajuttuja.

Vähän kun tässä niitä lisää inhimillistän, jää reppanat syömättä. Eikä jää! Ei armoa simpukoille meillä.

* * *

Ostin myös kolme litraa valkoviiniä. Sitä menee kokkauksessa niin paljon. Vähän voimme siitä hörppiäkin toisaalta. Illalla kylään tulee maailman kivoin Jarkko oikein pääkaupungista, ja sehän on juurikin hyvä syy ensin juottaa uudet lemmikit hirvittäviin juovuksiin ja sitten keitellä kerman ja sipulin kanssa, asetella lautaselle nätisti ja vedellä ns. kitusiin kuleksimasta, sen vähän mitä ne nyt kuleksivat.

* * *

Hirvittävä pamaus kuului juuri; katosta rappaukset putoilivat. Dieettini se vain suivaantuneena poistui paikalta, ja joutaa mennäkin. Huomenna on uusi päivä!

2 kommenttia:

Helen kirjoitti...

ERITTÄIN HYVÄ POINTTI tuo että miksi pitää odottaa päivien äkkiä kuluvan sinne perjantaille! Tuli oikein ahaa-elämys. Kaikki päivät voi olla kivoja, vaikka maanantai-ahistuksesta ajoittain kärsinkin.

Ohari kirjoitti...

Katsos vaan, taitaapi Helen kommenttisi olla luiskahtannu väärään lokeroon :-) Mutta juu, näin justiin. Nuorilla on päiviä vaikka muille jakaa, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä nuukampi on päivistään. Silloin alkaa maanantaitkin tuntua varsin kelvollisilta, kun tajuaa, ettei niitä nyt loppujen lopuksi määrättämömiä määriä meillä kenelläkään ole. (Auts. Jotenkin tuo kuulostaa nyt synkältä, vaikka ei ole tarkoitus.)