maanantai 21. toukokuuta 2012

Nyppiä vähän sieltä täältä

Yleensä tykkään maanantaista. Tiedän, että se on ärsyttävää, sillä maanantaitahan kuuluu inhota. Minusta on jotenkin vaan mukavaa, että on tavallista arkea ja töitä. Semmoista normaalia, istua koneen ääressä, hakata näppistä ja soittaa Dead Kennedysiä. Ehkä maanantaitykkäys on oma alitajuisen hiljainen kostoni ihmiskunnalle: mitäs itse tykkäätte keväästä. Sanoohan sen nyt järkikin, että maailman inhottavin vuodenaika on se. Vähän muka aurinko välillä pilkottaa noin teoriassa, mutta käytännössä tulee vaan sitä vaakaräntää, ja sitä tulee paljon. Polviin asti yleensä tai enemmän. Onneksi kevät on ohi taas tältä vuodelta. Joskin täytyy myöntää, että vuosi vuodelta se näyttää sujuvan helpommin. Ehkä en ole menetetty tapaus. Ehkä opin vielä inhoamaan maanantaita ja tykkäämään keväästä. Ei kannata kuitenkaan pidätellä henkeä sitä odotellessa.

Maanantai ja kevät. Yleensäkin ajat ovat vähän semmoisia, hankalia. En minä nyt esimerkiksi oikein tajua, että mitä hienoa siinä perjantaissa on. Tai lauantaissa! IHANAA KOHTA ON PERJANTAI, ENÄÄ 1 PÄIVÄ! Tai OLISIPA JO LAUANTAI! Niin että mitä sitten? Siinä meni taas kallisarvoisesta elämästä monta päivää yhtä tai kahta päivää odotellessa.

Jos minulta kysytään, aika saisi kulua merkittävästi hitaammin, kuin mitä se nyt kuluu. Minuutissa saisi ihan mielellään olla vaikka tuplasekunnit ja viikossa parikin maanantaita.

Tiistaista tosin ei ole niin väliksi.

* * *

Yleensä ja yleensä tykkään. Nyt on jotenkin nihkeää. Töitä on aika vähän, ja nekin vähät ovat enemmänkin rääpimistä kuin oikein vääntöä. Ulkona olisi hieno ilma, koska siellä on nyt kesä, mutta kun niitä töitä nyt kuitenkin on, vaikka vähän. Graduakin voisi sorkkia vähän, mutta kun niitä töitä nyt kuitenkin on. Että aloita nyt siinä sitten yhtä hommaa ja kohta vaihda toiseen. Emminä rupee semmoiseen. Vähän sitä, vähän tätä.

Kaapissa on tyypillinen ruokavaje viikonlopun jäljiltä. Pitäisi hakea kaupasta jotain syötävää, mutta kun.

* * *

Nahjustuttaa.

* * *

Niin paljon, etten jaksa edes sitä Kennedysiä laittaa soimaan. Siinä vimmassa tuppaa aina menemään ihan hyvät nahjustelut pilalle.

2 kommenttia:

Maketsu kirjoitti...

Jos ei ole arkea ei ole juhlaa. Hah, helvetin fiksua ja omaperäistä. Niin olenkin. Mut hei, nyt on jo To. Huomenna Pe. Mitäs sit? Elämä vilahtaa. Stop. Eletään hetkessä. Carpe diem, beibe!

Ohari kirjoitti...

Kotityöläisen elämä voi olla vähän joskus semmoista, että ei ole arkea eikä sitten juhlaakaan. Tänään olin ihan vilpittömän hämmästynyt siitä, että on torstai, muka. Eli huomenna on sitten tosiaan perjantai? Ei sitten mitään, eletään nyt tämä päivä ensin. Joskus vähän tuntuu siltä, että sen hetken pitäisi tulla ja puraista, että siihen tajuaisi tarttua.