torstai 21. kesäkuuta 2012

Kuin silloin ennen, silloin ennen

Meillähän on tämä muutto. Sen vuoksi mylläsin jopa työpöydän papereita. Niitä on paljon, ja jotkut niistä ovat näköjään aika vanhoja. Jollain tavalla tämä, jonka aion nyt jakaa kanssanne, liikutti minua. Laskeskelin tekstistä, että se on joulukuulta 1995, eli melkein 17 vuoden takaa.

En mitenkään osaa nyt hahmottaa, mihin tarkoitukseen olen tekstin kirjoittanut, 27-vuotiaana, kahden pienen lapsen äitinä. Tekstistä, numeroinnista ja jäsentelystäkin hahmottuu, että olen vastannut kysymyksiin. Kuka kysyi ja miksi? Ei minkäänlaista mielikuvaa. Seuraava litterointi on täsmällinen, lisättyä toisen rivin huomatusta lukuunottamatta; välimerkkejä en ole lisännyt tai pois ottanut, kaikki on niin kuin käsin kirjoitetussa, ja käsialani on silloin edes ollut näköjään yksiselitteinen.

* * *

OHI AMMUTTU
(27-vuotiaana, 17 vuotta sitten)


1. Olen naimisissa. Minulla on kaksi pientä lasta, molemmat tyttöjä. Vanhempi Esikoinen on 2 vuotta ja 9 kk ja nuorempi Kuopus on 1 vuoden ja 5 kk. Lisäksi perheeseemme kuuluu koira, karkeakarvainen saksanseisojanarttu, Oho nimeltään. Asumme Kotikylän Asuma-alueella omakotitalossa, joka toistaiseksi vielä on pankin omistama! Mieheni Puoliso on Naapurikunnan Hommissa töissä. Hän on Naapurikunnasta kotoisin, minä taas en juuri mistään! Olen syntynyt Tampereella ja asunut sen jälkeen monilla paikkakunnilla.
2. Olen (toivoakseni) melko tavallisen näköinen. Minulla on "maantien" väriset puolipitkät hiukset ja vihertävän harmaat silmät. Olen 167 cm pitkä ja hoikka. Pukeudun tavanomaisesti, usein huolimattomasti! Ulkonäköä pitäisi kyllä hoitaa paremmin, mutta aina se ei jaksa kiinnostaa. Useimpina päivinä riittää, että on edes suhteellisen siisti.
3. Luonnekysymys onkin vaikea. Itsellä on usein eri käsitys kuin läheisillä. Taidan olla luonteeltani melko ailahteleva. Olen äkkipikainen, mutta toisaalta "räjähdyksen" jälkeen asia saa minun puolestani olla. Olen huumorintajuinen tietyissä rajoissa. Vanhat kliseet eivät kyllä naurata, enkä edes vaivaudu teeskentelemään jos en näe asiassa mitään huvittavaa. Usein minua naurattaa ns. "musta huumori" eli mitä karmeampi vitsi, sen varmemmin minua naurattaa. Joissain asioissa olen myös pikkutarkka, joskin lasten syntymän jälkeen on ollut pakko antaa periksi monissa sellaisissa asioissa jotka ennen ärsyttivät silmittömästi.
 4. Olen käynyt peruskoulun. Sen jälkeen olin autonasentaja-linjalla ammattikoulussa vajaan vuoden, lopetin koulun ja menin kauppaan töihin. Sitten menin tekstinvalmistaja-linjalle ammattikouluun, sitä kesti kaksi vuotta. Sen jälkeen pääsin töihin Valkeakosken Sanomiin, jossa suoritin oppisopimuksella painopinnanvalmistajan ammatin. Tämä ammatti on tavallaan lisää tekstinvalmistukseen, eli alan vaihtoa ei tullut. Valkeakosken Sanomissa olin 2 vuotta ja sieltä menin Suomen Teippituotteeseen Tampereelle töihin. Siellä olin 3 kk ja sen jälkeen tulin Entiseenpainoon asemoijaksi. Siellä ehdin olla melkein viisi vuotta ja viime kesänä jäin työttömäksi. Nyt olen ATK-peruskurssilla ja maanantaina siirryn asiakaspalvelu ja markkinointi kurssille, eli lukuhaluja riittää!
5. Harrastukset on lasten syntymän jälkeen jääneet todella vähiin. Luen paljon, mutta en osaa sitä oikein ajatella harrastukseksi, se on enemmänkin elinehto. Käsitöitäkin teen, mutta ne kuuluvat mielestäni enemmänkin kodin ja lastenhoitoon. Haluaisin harrastaa enemmän liikuntaa ja kirjoittaminen (mikä tahansa) olisi mielenkiintoista, aloitus vaan on niin hankalaa! Kun lapset kasvavat vähän isommiksi jää varmaankin aikaa harrastaa enemmän.
6. Tulevaisuudelta odotan töitä, töitä ja töitä! Opiskelu tällä hetkellä on kyllä todella mielekästä, toivon, että pääsisin myös käyttämään taitojani työelämässä. Tavallaan tuntuu, että elämä muuten on jotenkin niin mallillaan, ettei osaa paljoa tällä hetkellä odottaa, olla vaan ja seurata kuinka lapset kasvaa ja miehen kanssa vanhetaan!

* * *

Voi sentään.

Ensinnä tietysti, näin kielinylkyttäjänä¹ tekee mieli sanoa, että oikeastaan aika kivaa ja kelpoisaa tekstiä amatsulikalta. Lukeneisuus on ehkä auttanut, koska silloin ei juurikaan ammattikoulussa äidinkieltä opetettu. Silti ihan, no, mmh, kaikkea-on-nähty-jopa-korkeasti-koulutetuilta-ihmisiltä-eli-onhan-tämä-nyt-siihen-nähden-OIKEESTI-hiton-hyvä-teksti, mutta tietysti nyt, kun olen vähän enemmän opiskellut, niin vähän nolottaa. Oikeastaan aika vähän ja nyt mennäänkin siitä yli hupsis.²

Hiukan hämmentää se, että olen sivuuttanut ammattikoulun noin vähällä. Opetus kirjapainoalalla oli ainakin silloin hyvinkin ammattiylpeää ja työhön tähtäävää. Ja minä olin sentään sen ziljoonan stipendin typykkä, josta opettaja, vanha hiton rakastettava jäärä, sanoi, että: "Tuommoisia ei ole täällä ennen ollut, eikä tule olemaan." Meni sanomaan samat vielä ensimmäisessä vakituisessa täyspäiväisessä työpaikassani. Olin siis alani nuori, nouseva stara silloin (jos kehtaisin, panisin tähän hymiön). Hämmentää myös se, että olen sivuuttanut kokonaan sen tosiasian, että olen elättänyt itseni täysin 17-vuotiaasta. Olin opiskeluajan töissä huomattavia määriä paikallisessa sanomalehdessä. Vasta tässä muutossa heitin roskiin hapertuneet, silloiselta työnantajalta joululahjaksi saadut Finlaysonin valmistamat pussilakanat, 2 kpl.

Elämän pitäisi olla aika lyhyt ja tiivis paketti tuohon aikaan, silti kertomuksessa on, etenkin työjaksossa, sitten, sen jälkeen, sitten, ja niin edelleen. Itsestäni tuntuu, että olen ollut pitkiäkin jaksoja töissä, joiden jälkeen minua on soiteltu takaisin lisäpalkkavikityksin, ja sitten tuli jakso, että oli todella pelko pudota koko alan työmarkkinoilta kokonaan. Tästä kirjapainon drastisesta murroksesta on kirjoittanut hienosti JukeBlogin Jari [linkki]. Kun aikalaisena yritin kuvailla työvoimatoimistoon, miten työt on menneet lopullisesti, jos nyt ei pääse opiskelemaan atk:ta, heitä huvitti. "Ei se nyt sentään noin dramaattista ole", sanoivat. Jälkeenpäin on vähän tutkiskeltu, että aika dramaattista oli. Työpaikkoja katosi, ja katosi kokonaisia ammattialoja. Olen roikkunut mukana, mistä olen onnellinen.

Enkä silti alkanut vihata ATK:ta muutenkaan, rakastuin siihen penteleeseen tietenkin. Minä olin tarpeeksi kahjo vuonna 1998 ostakseni osamaksulla Hobby Hallista tietokoneen, jossa oli kaupan päälle internet. Panin sen seinään ja oohahahahahaaaa tässä ollaan. Muun muassa sen vuoksi aloin toteuttaa niitä haaveita, joita kirjoituksessa jo hahmottelen. Opiskelua seurasi, seurasi myös kavereita internetin kautta, kiinnostusta, yllytystä, kannustusta ja vaikka mitä.

Esimerkiksi kirjoitelen aina joskus Oharin partsia, ja se on kai kirjoittamista (mitä tahansa).

* * *

Seuraava laatikosta käsiin osunut paperi oli nimeltään Sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Emme vanhenneet miehen kanssa. Tämä on keinuttanut laivaa kovastikin, mutta se on sitten taas toisen pohdinnan aihe, jossittelu ja kaikki muu siihen liittyvä. Nyt on pakko sanoa, tuota tekstiä vasten: sääli. Minä taisin olla valtavan onnellinen.

Voi sentään.

* * *

Tästä tuli kauhean pitkä postaus jo ilmankin. Silti, kun löysin paperinipun levyjen sanoituksista (älkää kysykö, älkää), ja viimeisenä oli tämä ja koska vähän niin kuin osui, niin menköön kasan päälle:

Foo Fighters:



* * *


¹) Niin, minullahan on kielikonsultointiopinnot takana, saanen siis tituleerata itseäni kielikonsultiksi. Jotkut kavereista tykkäävät sanoa kieli-insultiksi, eivätkä he luultavasti ole kauhean kaukana arviostaan, koska mm. arvostan sitä, että ruma sana sanotaan niinku se on. Pilkunnntutkijaksi minulla on kai aika löysä ote mitä tulee vaikkapa yhdyssanoihin tai pilkkuihin ihan muodon vuoksi. Nippeleitä ja nappeleita tärkeämpänä pidän jäsentyneisyyttä ja siitä seuraavaa ymmärrettävyyttä tekstissä. Ja huom! Tämän blogin kieleen ei kannata vedota, jos hankala tilanne tulee. Tää om mur rest. Niinku loma taijotai.

²) No ei nyt sentään niin helposti. Ne "hipsut" pois joka ikisen koneesta. Heti! Hus. Anomusten ja selitysten jälkeen käytätte heitä, myös viittomalla. Opetelkaa kirjoittamaan ja puhumaan ilman hipsuja. NIITÄ EI KÄYTETÄ. Kuten mikä tahansa pinkki on uusi musta, on myös EI HIPSUJA -sääntö uusi JA-SANAN JÄLKEEN EI PILKKUA -säännölle. (Eli joskus harvoin voi käyttää, jos ihan varmaksi tietää mitä tekee. MUUTEN EI HIPSUJA TAI OHARI TULEE JA PUREE PÄÄN IRTI!!!!11) (EIKÄ MONIA HUUTOMERKKEJÄ! IKINÄ!!! YMMÄRRÄTTEKÖ?) Huutomerkkejä kannattaa kanssa säästellä muutenkin. Vaikka ne on kyllä nättejä. Kattokaa nyt tätäkin tässä! (mutta ei monta peräkkäin, yksi vain, joskus)

ETTEKÄ SITTEN KÄPSITÄ.

Ettekä käytä Comic Sansia.

10 kommenttia:

/mek kirjoitti...

"Olen huumorintajuinen tietyissä rajoissa. Vanhat kliseet eivät kyllä naurata"

Ja sen jälkeen tyttö joutui huuhaaseen eikä mikään ollut entisellään...

Polga kirjoitti...

Ihana löytö. Mutta loppuosasta sen verran, että kaksi viimeistä on sellaista, joita työpaikkalehden toimituskunta (!) ei ota tunnustaakseen. Ei sitten millään. Lehden päätoimittaja halusi 1. kokouksessa, että fonttina on Comic Sans. Sitä vastaan sain sentään jotenkin vielä tapeltua huomautettuani, että Varaston Virallinen Fontti on Times New Roman. CAPSITUSTA on välillä vieläkin. Kun yritän murista vastaan, saan kummeksuvia katseita. *huokaus*

Mutta se on vain työpaikkalehti vain eräässä Varastossa; mikä loistava nähtävyys ulkopuoliselle lukijalle.

Zepa kirjoitti...

Ihana, IHANA päivitys. Oot sä kyllä jaksanut hypätä paikasta toiseen ja hankkia pääomaa. Vau.

Anonyymi kirjoitti...

No niin. Käpsittämisen kieltämisen ymmärrän, ja ehkä tuon huutomerkkikiellonkin (ainakin siis moninkertaiset) - ja ovatko hipsut lainausmerkkejä? Jos ovat, senkin ymmärrän ja olen samaa mieltä. Mutta nyt tähän kysymykseen joka minua on vaivannut pitkään, ja jonka takia olen tuntenut salaista häpeääkin kun en ole keneltäkään kehdannut kysyä (ja nytkin vain anonyymisti): miksi Comic Sansia pitää vihata? Et ole siis ainoa, olen nähnyt muidenkin fiksujen ihmisten siitä huomauttavan. Mitä olen missannut? Ei se minustakaan ole mikään ihana fontti mutta joskus, hyvin kauan sitten ennen kuin sain tietää että se on jotenkin mustalla listalla, käytin sitä itsekin - mutta siis ihan vaan joskus harvoin, hyvin harvoin, enkä sittemmin en ole siihen enää koskenut, toivottavasti uskot tämän nyt. Onko se... ehkä jotenkin moukkamaista? Lupaan joka tapauksessa, ihan siitä huolimatta mikä vastaus on, että en sitä enää koskaan käytä.
T. nimim. Epätietoinen pyytää selvitystä asiantuntijalta

Ohari kirjoitti...

/mek, se mitä aion nyt sanoa, jääköön meidän väliseksemme: huuhaaseen päätyminen oli varmaan yksi kimmoke alkaa säätää elämää siihen suuntaan, jossa se nyt on. Oliko se hyvä asia? Oliko huono? Jaa-a. Säälittävää nyt ainakin, se on selvä. Rappio ja koulukoti on nähty, ja kaikkihan me tiedämme, mitä tulee seuraavaksi. Hyy.
Polga, omaa historiaa varmaan kantsii säilöä ja joskus siihen palata, vaikka vähän poskia punastuttaisi. Myötäelän työpaikkakirjoittelun tuskassasi. Miksi ihmiset eivät tajua selvää suomea? Mikä siinä nyt on niin vaikeaa? PERHANA KUMMINKIN.
Zepa, kiits muru. Niisks. Sinä se oot ollut kovasti kannustelevainen kaveri, ja juurikin mylläsin eräänkin valokuvan Oharin partsilta, jossa on iloisia naikkosia, sinä ja minä ja parit muut. Jonskahan minulla on aina vaan pöydällä ja käytössä.
Hyvä nimimerkki Epätietoinen pyytää selvitystä asiantuntijalta, oikeastaanhan se Comic Sans on vain fontti. Hiton ruma ja tekotuttavallinen fontti, mutta silti yhtä kaikki vain kehno esitys kirjainmerkeiksi. Sen vihaaminen on, luullakseni, enemmänkin sijaistoimintaa kuin mitään muuta. Kun vihaa tuelta Comic Sansia, ei ehdi pahantekoon. Joskus tuntuu, että kaikki harvinaisen typerät ja mukaviksut tekstit on kirjoitettu Comic Sansilla, mutta se on enemmänkin harha: Comic Sans vain korostaa tekstin pöljyyttä. Olen minä nähnyt sillä asiallisiakin tekstejä kirjoitetun, eikä se itse asiaa pahenna. Paljon. Toisaalta kukaan, ei kukaan, kirjoita niin varmasti hyvää tekstiä, että kannattaa riskeerata se Comic Sansilla. Hieno päätös sinulta luopua siitä kokonaan. Ohari arvostaa. (Ah, tuleepa mahtavan itsetietoisen asiantuntevan pompöösi olo, kun puhuu itsestään nimellä ja kolmannessa persoonassa.)

Helen kirjoitti...

Huikea tarina! Kiva kun jaoit ja pohdit.

Lilith kirjoitti...

http://www.mcsweeneys.net/articles/im-comic-sans-asshole

Ohari kirjoitti...

Helen, kiitos.
Lilith, hoho, toi on niin sympaattinen teksti, että mielessä pyörähti, että pitääkö tässä nyt kertakaikkiaan ehkä jättää se fonttiriepu rauhaan... ehkei sentään :-)

Anonyymi kirjoitti...

"Mää rakasan sua ohari" t: katapultti !!!!!!!!!!!!

Ohari kirjoitti...

KATA, NIIMMÄÄKI "TOSI" ""TOSITOSI"" PALJON SUA!!!!!!!!!1!!!