perjantai 10. elokuuta 2012

Iroleita

Meillä luovuttiin autosta viime vuoden lopulla. Auto oli oikutellut jo hyvän tovin, ja viimein se teki lopullisen tenän. Korjaus olisi maksanut kaksi kertaa enemmän kuin auto, joten päätös oli helppo. Luiskaan vaan! Kaupungissa kahden aikuisen taloudessa ei autoa tarvitse; hyvin olemme pärjänneet ilmankin. Bussit kulkee ja pyöräily on kivaa. Milloin auto on ollut ihan välttämätön, sen on saanut kivasti lainaksi. Eipä tarvinnut enää tänä vuonna tapella kesärenkaiden ja katsastuksien ja autoverojen ja ikkunanraaputtamisien ja vaikka minkä kanssa. Ai että miten huoleton onkin hevoseton mies!

* * *

Noin, tästä sain oivallisen hevosensillan viimein päästä aiheeseen, joka on uudet idolini, nimittäin amsterdamilaisnaiset.

* * *

Viimesyksyisellä häämatkallamme hortoilimme siellä täällä Euroopassa ja kävimme muun muassa Amsterdamissa. Sympaattinen kukantuoksuinen kaupunki on se kaikkiaankin, mutta erityisen onnistuneet siellä ovat liikennejärjestelyt. Lähtökohta kaikelle liikkumiselle tuntuu nimittäin olevan jalankulku ja pyöräily seikka, joka on täällä ehkä vähän vaikea hahmottaa, kun kaikki uusikin liikenne suunnitellaan auton kiilto silmissä.

Amsterdamissa pyöräteitä on ihan joka paikassa, niille ja niiltä siirtyminen on vaivatonta. Autoliikenne väistää jalankulkijaa ja pyöräilijää automaattisesti. Ehkä hämmentävintä on liikkujien käyttäytyminen liikennevaloissa. Liikenne sujuu rivakasti siihen asti, kun punainen syttyy, jonka jälkeen se pysähtyy. Ei siis hiljennellä, hissutella, venytä ja vanuta vaan STOP. Kun vihreä syttyy, pedaali pohjaan tai pyörimään ja taas mennään eikä meinata.

En tiedä, voiko sanaa sujuva toistella liikaa, kun on Amsterdamin liikenteestä puhe.

Pyörien määrä ja laatu huimaa. On ihan kaikenlaisia menopelejä: hienoja, huonoja, yksi-, kaksi- ja useampipyöräisiä, uusia, vanhoja, kirjavia... Siellä ihan kaikki pyöräilevät, ja pyöräksi näyttää kelpaavan mikä tahansa, missä on no, pyörät.

* * *

Erityisesti minussa herätti ihastusta keski-ikäiset ja -luokkaiset amsterdamilaisnaiset. He kiitävät viileästi jakkupuku päällä, olkalaukku olalla, avokkaat jalassa, kampaus päässä ja kynnet huolellisesti lakattuina tuulen nopeudella polkupyörällä pitkin katuja. Varmaan he menevät töihin, ehkä kouluun, konttoriin, museoon tai markettiin.

Jännittävää! Nämä rouvat sotkevat munamankelilla toimiinsa yhtä suvereenisti kuin heidän suomalainen sukupuoli-, ikä- ja yhteiskuntaluokkasisarensa polkee Ford Mondeolla omiin menoihinsa. Kun täällä pyöräillään, laitetaan liikuntavaatteet päälle ja hikoillaan; siellä liikutaan paikasta A paikkaan B, C, D ja E.

Paitsi että Suomessakin jo selvästi vanhusluokkaan kuuluvat rouvat viilettävät vielä tiukin ilmein leninki päällä bingo- ja kauppareissunsa polkupyörällä. Missä vaiheessa nuorempi polvi lipesi ruodusta? Arvioin, että kamalalla 1990-luvulla, jolloin kaikki muukin meni mönkään.

* * *

Hassua kyllä, minulla ei ole mielikuvaa siitä, näinkö yhtään kuvailemieni amsterdamilaisnaisten tapaisia miehiä. Ehkä siellä liituraitaurokset painelevat salkku heiluen toimiinsa fillarilla, mutta minulla ei ole mielikuvaa siitä. Pahoittelut amsterdamilaismiehille siitä, etten huomioinut heitä!

* * *

Päätin Amsterdamissa, että otan paikallisilta rouvilta mallia. Kypärää käytän, vaikka kampaus, koska olen surkea nössö, mutta muuten valitsen vaatteet tapahtuman enkä liikuntavälineen mukaan.

Eli käytännössä ne ovat samat farkut kuin aina, mutta noin periaatteessa voisi olla vaikka iltapuku. Periaatteessa olen siis tyylikäs ja vähäeleinen pyöräilijä, vaikka ehkä käytännössä hengästynyt, punakka ja hikinen lähiötäti. Periaate ratkaisee kuitenkin näissä hommissa, ettäs tiedätte.

5 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Vanha kulttuuri, sujuvuus ja joustavuus <--> nuori kulttuuri, minäminäminä

Tiina kirjoitti...

Voisin kuvitella, että Amsterdamissa ei edes tarvitse pitää kypärää päässä pyöräillessä, koska siellä joka toinen autoilija ei ole murhanhimoinen pyöräilijöiden vihaaja, joka janoaa niiden verta. Toisin kuin meillä täällä.

Polga kirjoitti...

Niin ja tuskin Damista löytyy myöskään niitä "hullupyöräilijöitä", jotka himoitsevat tavispyöräilijöiden verta! Näitäkin on nimittäin tavattu varsinkin Tsadissa; nopeutta on kuin autolla, katse maassa, ei soiteta kelloja, ajetaan jonkin suorituksen perässä. Vaikka sitten olisi menossa töihin tms. Pelottavia nämä tämmöiset pyöräilijät.

Itse olen harkinnut aikuisten kolmipyöräistä, kun naapurin vammakollakin on. Se voisi olla päheä ilmestys :)

Helen kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Mä vähän huijaan käydäkseni amsterdamilaisesta: niinä päivinä kun pitää olla ihmismäinen töissä, käytän sähköpyörää.

Mun työmatka on niin mäkinen, että tulee hiki, joten siksi ei-sähköpyörä-päivinä joudun vähän pukeutumaan pyörämatkoille. Urheilua se ei silti työpäivinä ole vaan TYÖMATKALIIKUNTAA. Urheilu ja lenkit on sitten erikseen.

Ohari kirjoitti...

Zepa, kyllä tuossa varmaan vinha perä on. Tai ainakin vanhemman kulttuurin lapset ovat jotenkin luontevampia, ja jos ne sattumoisin ovatkin tylyjä, ovat ne sitä niin ihanan itsestäänselvästi, ettei siitäkään ymmärrä edes loukkaantua (kyllä, olen käynyt pari kertaa Pariisissa ja viihdyin todella hyvin).

Tiina, näinpä. Tosin muitakin pyöräkolareita sattuu kuin autojen kanssa tapahtuvia, mutta silti, joo-o. Hirveen monet siellä kyllä fillaroivat ilman pääpottaa, mistä ihailun- ja pelonsekainen kateus.

Polga, täytyy kyllä sanoa, että aika hitonmoista vauhtia ne hurauttivat noin ylipäätään, siis kaikki, niin että turistijalankulkija oli aina vähän tiellä ja säikähteli kellon pirinää ja ohi suhahtelevia sankaritarpyöräilijättäriä. Veikkaan, että amsterdamilainen saattaisi Suomessa olla aika ahdistunut paitsi ylipäätään kehnosti tuetusta pyöräilyliikenteestä myös sen hitaudesta ja tahmeudesta.

Helen, kiitos! Menin ihan muikeeks :-) Sinä olet mun tukkaidoli, ja kun ajattelen sua pyöräilemässä sähkö- tai sähköttömällä pyörällä tukka päässä töihin, idoloidun vielä enemmän. Tuo mäkisyys on muuten semmoinen juttu, joka täällä Tampereella on myös aina mielessä. Reitit tulee usein valittua sen mukaan, ettei tarvitse ihan törkeitä kukkuloita kiipeillä. Amsterdam on tosiaan aika tasaisella maalla, että heillä on siellä kyllä paremmat edellytykset hurauttaa työmatkat jakkupuvussa kuin meillä täällä jääkausien runtelemissa tunturiolosuhteissa. Pyöräilemme silti, hyvä me!