sunnuntai 19. elokuuta 2012

Merkkiuskoton

Piirtäkää ruksi seinään: kävin shoppailemassa. Aina toisinaan täytyy näköjään käydä turhautumassa, että muistaa, mistä siinä hommassa on kyse.

Tarinalla on muuten onnellinen loppu, sanottakoon se heti, mutta sitä ennen saatte sietää narinaa. Tai sitten vaan pomppaatte suoraan viimeiseen kappaleeseen; paha se on tältä puolen ruutua käydä määräilemään.

Asiaan.

* * *

Olin vailla paria mukavaa kesäpaitaa. Minulla oli noin suunnilleen mielessä, millaisia ne voisivat olla: ei pussittava selkä- eikä vatsapuoli, ei hulvaton herrajjestamallinen mutta kuitenkin reilu kaula-aukko, hihat, väriä ja ehkä jotain nättiä kirjontaa. Puuvillaa mutta ei trikoota (rakkaat terveiset Mikko Alatalolle). Tällaisia paitoja on, olen nähnyt niitä ihmisillä.

Suurin toivein marssin siis kauppaan, ja ajattelin, että koska on alennusmyyntien loppuvaihe, sieltä saattaa ja saa tarttua mukaan alaosiakin, housut tai hame.

Olen käynyt kaupassa ennenkin. Joskus epäilen tätä tietoa itse, koska siinä määrin hämmästyn joka kerran, kun pamahdan tekstiiliosastolle sanotaan nyt vaikka suurehkossa tamperelaistavaratalossa.

Eihän siellä myydä paitoja, hameita tai housuja! Siellä myydään Espiritiä, Vogliaa ja Nansoa.

* * *

Koska minua ei kiinnosta EI KIINNOSTA mikä logo vaatteeni niskalapussa on, tälläkin kertaa vähäisen pälyilyn jälkeen poistin itseni kauppaliikkeestä. Pitäkää tekstiilinne, shoppaan mieluummin vaikka UFFilla, jossa vaatteet on järjestetty järjellisesti: tyypin, värin ja koon mukaan. Jos tarvitsee tummansinisen hameen kokoa 38, sellaisen löytää ahdistumatta UFFilta, jos siellä sellainen sattuu olemaan.

Tavaratalostakin löytää toki, kun kysyy myyjältä. Moniko kysyy, paitsi äärimmäisessä hädässä? Minä ainakin tykkään itse katsella tangot ja hipelöidä kuosit, rajata hinta- ja tuotelapusta vilkaisten, otanko edes sovitukseen. Liian kallis polyesteri ei tule kyseeseen palkkapäivänäkään. Niin paljon en katselusta ja hipelöinnistä tässä yhteydessä kuitenkaan tykkää, että jaksaisin koko hehtaarihallin käydä läpi.

* * *

Merkkilajittelu on ehkä juonillinen tapa saada kansalainen hiippailemaan koko osasto läpi ja siinä samalla keräilemään kassalle vietäväksi sellaistakin, mitä ei oikeastaan tullut edes ostamaan.

Konsti toimii aika huonosti, jos asiakas kääntyy kannoillaan heti alkumetreillä. Olenkohan minä ainoa, jolla palaa tästä syystä käämit kaupassa säännöllisesti? Menevätkö muut sillä ajatuksella kauppaan, että kas, olenpa ihanasti varoissani ja nyt menen kyllä sen kunniaksi ostamaan muutamat burberryt?

Tavarataloilla ja suurilla ketjuilla on mahdollisuus pitää tyrkyllä komeita valikoimia. Minusta on vähän sääli, että niiden esilletuontitapa tyrmää, ainakin minut, niin täysin, että hienojen valikoimien houkutus jää aina häviölle matsatessaan turhaumaheparin kanssa.

* * *

Marisen nyt samalla myös siitä, että liian usein ylipäätään tavarataloon päästäkseen on kahlattava us-ko-mat-to-man paksun, yököttävän hajuvesipilven läpi. Hyi! Mikä järki on laittaa hajustamo heti ulko-oven eteen?

Kun taistelee hirvittävän lemun läpi itsensä sekasotkuun, tietää taas pahassa maailmassa käyneensä, eikä ihan hetkeen tavarataloon hairahdu. (Onneksi ne pysyvät pystyssä hienosti ilman panostani, niin eipä tarvitse tätä isommin harmitella.)

* * *

Tällä kertaa tavaratalossa otsaani iskeytynyt turhauma alkoi yllättävän nopeasti osoittaa kutistumisen ja rypistymisen merkkejä, niinpä uhkarohkeasti poikkesin vielä pienehköön vaate- ja sisustusliikkeeseen. Se olikin kiva! Tavarat toki ovat sielläkin hujan hajan, mutta koska lattiapinta-ala on kohtuullinen, aika hyvin sieltä osuu silmään kaikenlaista nättiä ja kivaa. Kotiin palatessani minulla oli kassissa: mekko, villatakki, tunika, hame, kaksi tuikkukippoa ja maksetuista ostoksista kuitti, jossa luki 41,10 €.

Ei ollut paria kivaa kesäpaitaa, mutta olipa kuitenkin tyytyväinen olo. Kerrankin shoppausreissun jälkeen kuljettelin mukanani muutakin kuin keskivahvaa raivaria.

(En ala nyt miettiä mainintaa enempää sitä, että houkkuunnuin ostamaan kaikkea muuta kuin mitä piti, vaikka ihan tässä samaisessa tekstissä arvostelen tavaratalon ilmiselvää pyrkimystä juuri tähän. Mitä ärsyttivät minut, ryökäleet.)

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Et ole ainoa! Tämä satunnainen lukija komppaa ainakin ihan joka marmatusta.

Heti kun joku tolkun valikoimia laareissaan pitävä vaatekauppa päättää lajitella naistenvaatevalikoimansa Dressmanin tyyliin - "kas, tässä housut, tuolla hameet, paidat löydät vasemmalta, olkaa hyvä" - lupaan pyhästi kilauttaa rättiostoseuroni vastaisuudessa mukisematta kyseisen liikeyrityksen tilille!

Ohari kirjoitti...

Ah, ihanaa saada vastakaikua! Ja tosiaan, Dressman on kyllä hienosti järjestetty kauppa. Pitää ehkä vinkata niille, että perustakaa nyt hitto soikoon samalla idealla Dresswoman, täällä olisi ainakin kaksi varteenotettavaa asiakasta heti.

Ehkä naisten shoppailuun mielellään liitetään semmoinen mielikuva, että naiset pareittain tai peräti laumoina tykkäävät oikein tosissaan haahuilla kaupoissa tuntitolkulla. Ja voihan se joidenkin yksilöiden kohdalla pitääkin paikkansa. Itsellä kuitenkin näyttää tuttavapiiri muodostuvan etupäässä yksilöistä, joiden mielestä shoppaus on yleensä ikävä velvollisuus eikä mikään hillitön nautinto. Kaveri, milloin semmoisen on saanut uhkailtua ja kiristettyä mukaansa, ei suinkaan ole jakamassa shoppausnautintoa vaan työntämässä selästä, estämässä hillitön pako ja tolkuttamassa, että kuule ne häät alkaa kahden tunnin päästä, sun on ihan pakko nyt ostaa uusi mekko sen pieneksi käyneen tilalle. Ihan pakko! Et karkaa, nyt sitten!

Helen kirjoitti...

Olen NIIN samaa mieltä, ollut jo vuosia. Jos mä haluan vaikkapa Esprit-merkkisen puseron (olen vaikkapa lehdessä nähnyt ja vaikuttunut) osaan varmasti mennä kauppaan jossa niitä nimenomaan myydään. Tavarataloon taas mennään hakemaan sitä puseron yleensä. Joskus vanhoina hyvinä aikoina tavarataloissa oli housu- ja mekko-osastot, varmasti! Nykyisinkin esim. Stockalla on vaan suunnilleen talvitakit kaikki merkit sekaisin, muuten on vaan sitä shop-in-shop, jota inhoan. Siksi käynkin melkein vain Indiskassa nykyisin... vaikkei sieltä löydä kuin niitä trikoo-ryntteitä.

Ohari kirjoitti...

Mietin, että miksi se merkki ikinä olisi jotenkin [ööh] merkityksellinen, mutta tosiaan. Joskushan sitä on tullut itsekin etsiskeltyä mainoksen perusteella mekkoa, silloin merkki auttaa kohdentamaan. Rintaliivit ostan yleensä samaa merkkiä, koska niistä löytyy vähäisellä sovitteluvaivalla sopivat. Totta on sekin, että joskus (huom! joskus) merkkituotteet ovat vähän laadukkaampia, tai ainakin lopulta oppii karttamaan huonoja.

Eli en minä nyt ihan täysin ja kokonaan tyrmää merkkejä tai merkkiuskollisuutta, mutta joku roti.

Ja voisi kyllä tosiaan kuvitella, että jos hakee tavaratalosta sitä puseroa yleensä, tykkää katsella kaikki puserot; jos hakee jotain ihan tiettyä (esim. mainoksen perusteella), sitten jo mieluusti kysyy myyjältäkin.

Helen, emmekö nouse barrikadeille? Maailmahan ei näköjään suinkaan ole valmis. Tavallaan tämä merkkien ja logojen esiinnosto kyllä kuvaa hyvin juuri sitä osaa länsimaisesta menosta, joka ärsyttää: täytetään haaveita ja mielikuvia, käytetään ja kulutetaan merkkejä ei tyydytetä tarpeita eikä käytetä tuotteita. Käytetään Espiritiä, ei paitaa. Pöh.

Enkä suinkaan kuvittele olevani siitä vapaa, sanon tämän nyt oitis siltä varalta, että siellä joku esim. tykkää ryhtyä kritisoimaan :-)

minimalisminilo kirjoitti...

Täällä yksi, joka myös inhoaa nykyistä tapaa sijoittaa vaatteet kauppoihin merkkien perusteella. Se saa minullakin pulssin kohoamaan, eikä suinkaan innostuksesta. Jos ostoksilla käymisestä nousee tuskan hiki muutenkin, niin vielä hankalammaksi menee, jos yhtä vaatekappaletta saa etsiä miljoonasta erillisestä osastosta kaupan sisällä.

Omalta kohdaltani olen ratkaissut asian niin, että ostan vain kun on aivan pakko, ja suosin tiettyjä pienempiä kauppoja ja tiettyjä merkkejä, joiden tiedän kropalleni varmimmin sopivan. Rajaan siis valikoiman valmiiksi jo pienemmäksi, jotta vältyn kokeilemasta järkyttävää määrää vaatteita.

Kovin lyhyeksi jää siis minunkin visiittini näissä nykyisissä shop in shop -tavarataloissa.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti samaa mieltä Ja jos barrikadeille lähdette, tulen mukaan:)

Daisy kirjoitti...

Niiin totta. Hienoa, että on muitakin samanmielisiä. Ostan vain tarpeeseen ja sekin on tuskallista.
En ymmärrä sitä yhtälöä, että isossa tavaratalossa kaikki on sikin sokin, eikä myyjiä ollenkaan.

Ohari kirjoitti...

Minimalismi, Ano ja Daisy, kiitos kommenteista, joihin vasta nyt havahdun. Jotenkin on nyt kuulkaa hyvät ihmiset ja kanssashoppaajat lohdullista kuulla, että en ole hermostumiseni kanssa yksin :-)