perjantai 17. elokuuta 2012

Pidetään ikävää

On ihan tavallista ja hyväksyttävää valittaa television uusinnoista. Se on vähän kuin valittaisi tästä kesästä tai maanantaiaamuista yleensä: kaikki ovat samaa mieltä. Sieltähän ne ovat ja mistä tässä oikein maksetaan.

* * *

Kun kirjoitan tätä, taustalla elämöi Ally McBeal. Herrajjesta. Kimitystä, hölötystä, oikein kälätysysärimeininkiä. Jakkupukujen ja kampauksien ryöppy. Nyt juuri ne ovat porukalla unisex-vessassa (ihan pyörryttää ajatuskin) eikä kukaan koskaan muista, että siellä eriöissä kaikki kuulevat ihan kaiken. Voi ei.

Sitä hiusten hulmuttelua, kompastelua, jännittävää erikoisuutta, kuten puheongelmia, aistiharhoja... Oh. Nyt marssii ruutuun Portia deRossi (vaimikäsenytoli).

Jos tämä paketti tarjoiltaisiin tuoreena meille nyt, pitäisimme sitä luultavasti kömpelönä. Jutut ehkä ovatkin vielä käyviä, mutta tuo ulospano. Huh. Olimmeko 1990-luvulla tosiaan noin hiton tekonäppäriä ja mukaomituisenhauskoja?

Puistattaa.

* * *

Muistelen pitäneeni Allysta silloin joskus, ainakin hetken.

* * *

Se hyvä puoli näköjään uusinnoilla on, että ne asettavat meidät jollekin aikaperspektiiville. Kun katsoo uusintaa telkkarista, on vähän kuin selaisi valokuva-albumia: tuollaisia olimme tuolloin, nyt olemme näin. Jotkut asiat muuttuvat, jotkut pysyvät. Tärkeitä ovat tietysti pysyvät, mutta ehkä joitain muuttuneitakin voisi joskus muistaa. Kivoja lauluja, vitsejä, tapaa olla.

* * *

Väitän, olkoonpa kuinka yltiöpositiivista hyvänsä, että toistuvissa maanantaissakin on jotain hyvää. Alkava viikko, arki ja rutiinit, joita ilman lepo ei olisi lepoa. Kylminä kesinä tulee kaivattua lämmintä, aurinkoista kesää, ja kun se yleensä heti seuraavana vuonna tulee, otetaan se suurella ilolla vastaan.

Ihminen ei kuulemma kestä jatkuvaa onnea. Pitää olla vastoinkäymisiä tai vähintään tylsää joskus, että jaksaa tanssia ruusuilla.

* * *

Niin että kiitos vaan uusinnoista, maanantaista, kylmästä kesästä ja Hannu Karposta. Talkkunasta ja viilistä kiitämme myös, tillilihalle hymyämme lempeästi.*

* * *

Ja jos jokin asia tuntuu aina vaan sitkeästi tuntien mataessa, päivien kuluessa, vuosien vieriessä osuvalta, tuoreelta ja omalta, helmeltä kämmenellä, meillä on käsissämme klassikko. Sellaisen hioutuminen vaatii aikaa ja ... aikaa. Monta toistoa tylsässä ympäristössä. Ei olisi helmiäkään ilman loputonta harmaata hiekkaa.

* * *

Tämä pyörä on keksitty monta kertaa. Silti, minusta se kannattaa keksiä kerta väliajoin uudelleen. Uusintana itsellekin.

* * *

*) Kukin kiittää tykönään tietysti sitä, mihin uskoo. Minä kiitän: aurinkoa, maapalloa, ilmakehää, hiilen kiertokulkua, ihmiskuntaa, kulttuuria, äitiä, isää, koko perhettä, ystäviä, tukijoukkoja, tuottajaa... ups. Lähtikö taas käsistä?

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Haha, katselin juuri samaa ohjelmaa suurin piirtein samoin ajatuksin. Ne kampaukset ja ennen kaikkea ne vaatteet... herrajjestas! :D

On siinä ihan jotain hauskojakin hahmoja, kuten Fish ja Cage, mutta esimerkiksi se niiiiin ihana Billy oli musta jo 90-luvulla vastenmielinen tapaus enkä koskaan ymmärtänyt miten KAKSI naista oli ihan rakastuneita siihen.

Okei, Ally McBeal herättää mussa näköjään enemmän ajatuksia kuin osasin arvatakaan...

Ohari kirjoitti...

Jotenkin hämmentävää. En edes muistanut koko Billyä enkä sitä leukaperänaista, mikä sen nimi nyt onkaan. Enkä Allyn kämppistä, enkä noo sitä enkä tätä. Okei. Myönnän. Ainoat mitkä muistan Allystä on: tanssiva vauva, Barry White, änkyttävä kikkarapää, vaalea sihteeri jonka nimi oli varmaan Elaine ja joka kekkasi NAAMARINTSIKAT HÖLKKÄÄJILLE, ja jossain vaiheessa siinä sarjassa oli Robert Dowwhazzhisname Jr., joka oli tietysti jo silloin lovely, lovely, mutta joka ehkä silloin juurikin näyttäytyi mulle erityisesti. Eli tästä sarjasta klassikoiksi jäi varsin sekava mutta kieltämättä aika briljantti joukko. Enkä aio katsoa sarjaa useammin! Ihan tuskaa oli tämäkin vähä. Joku raja nostalgialla ja tylsyydelläkin :-)