maanantai 21. toukokuuta 2012

Nyppiä vähän sieltä täältä

Yleensä tykkään maanantaista. Tiedän, että se on ärsyttävää, sillä maanantaitahan kuuluu inhota. Minusta on jotenkin vaan mukavaa, että on tavallista arkea ja töitä. Semmoista normaalia, istua koneen ääressä, hakata näppistä ja soittaa Dead Kennedysiä. Ehkä maanantaitykkäys on oma alitajuisen hiljainen kostoni ihmiskunnalle: mitäs itse tykkäätte keväästä. Sanoohan sen nyt järkikin, että maailman inhottavin vuodenaika on se. Vähän muka aurinko välillä pilkottaa noin teoriassa, mutta käytännössä tulee vaan sitä vaakaräntää, ja sitä tulee paljon. Polviin asti yleensä tai enemmän. Onneksi kevät on ohi taas tältä vuodelta. Joskin täytyy myöntää, että vuosi vuodelta se näyttää sujuvan helpommin. Ehkä en ole menetetty tapaus. Ehkä opin vielä inhoamaan maanantaita ja tykkäämään keväästä. Ei kannata kuitenkaan pidätellä henkeä sitä odotellessa.

Maanantai ja kevät. Yleensäkin ajat ovat vähän semmoisia, hankalia. En minä nyt esimerkiksi oikein tajua, että mitä hienoa siinä perjantaissa on. Tai lauantaissa! IHANAA KOHTA ON PERJANTAI, ENÄÄ 1 PÄIVÄ! Tai OLISIPA JO LAUANTAI! Niin että mitä sitten? Siinä meni taas kallisarvoisesta elämästä monta päivää yhtä tai kahta päivää odotellessa.

Jos minulta kysytään, aika saisi kulua merkittävästi hitaammin, kuin mitä se nyt kuluu. Minuutissa saisi ihan mielellään olla vaikka tuplasekunnit ja viikossa parikin maanantaita.

Tiistaista tosin ei ole niin väliksi.

* * *

Yleensä ja yleensä tykkään. Nyt on jotenkin nihkeää. Töitä on aika vähän, ja nekin vähät ovat enemmänkin rääpimistä kuin oikein vääntöä. Ulkona olisi hieno ilma, koska siellä on nyt kesä, mutta kun niitä töitä nyt kuitenkin on, vaikka vähän. Graduakin voisi sorkkia vähän, mutta kun niitä töitä nyt kuitenkin on. Että aloita nyt siinä sitten yhtä hommaa ja kohta vaihda toiseen. Emminä rupee semmoiseen. Vähän sitä, vähän tätä.

Kaapissa on tyypillinen ruokavaje viikonlopun jäljiltä. Pitäisi hakea kaupasta jotain syötävää, mutta kun.

* * *

Nahjustuttaa.

* * *

Niin paljon, etten jaksa edes sitä Kennedysiä laittaa soimaan. Siinä vimmassa tuppaa aina menemään ihan hyvät nahjustelut pilalle.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Jäi Mombasaaan

Mitä ajattelisitte, jos koiraa ulkoiluttaessanne kohtaisitte naisen, joka ulkoiluttaa simpukoita polkupyörän etukorissa ja virnistelee mielipuolisen onnellisena? Tuntisitteko yhteenkuuluvuutta? Tässä me lemmikinomistajat ulkoilemme, satoi tai paistoi. Säikähtäisittekö ehkä? Pelko pois, Rosemaryt, jos näin on käynyt, olette todennäköisesti nähnyt minut ja uudet, joskin lyhytikäisiksi jäävät, lemmikkini.

* * *

Melko jalattomaksi elukaksi simpukka on vähän työläs metsästettävä. Pitää polkea sateessa ja tuulessa ainakin kahteen kauppaliikkeeseen, ennen kuin tärppää. Mutta kun niin käy, on se kaiken vaivan arvoista. Siinä onnellisena ihminen voi sulkea silmänsä jopa siltä, että ehkä ne ovatkin israelilaisia lapsityövoimalla troolattuja nilviäisiä, joita kukaan eetillinen hahmo ei keitä saati syö. (Eivät ne ole, sanon ennen kuin siellä kukaan ehtii ahdistua aivan.) Nyt ne pötköttelevät tuolla jääkaapissa jäävuoteella ja varmaan supattelevat toisilleen simpukkajuttuja.

Vähän kun tässä niitä lisää inhimillistän, jää reppanat syömättä. Eikä jää! Ei armoa simpukoille meillä.

* * *

Ostin myös kolme litraa valkoviiniä. Sitä menee kokkauksessa niin paljon. Vähän voimme siitä hörppiäkin toisaalta. Illalla kylään tulee maailman kivoin Jarkko oikein pääkaupungista, ja sehän on juurikin hyvä syy ensin juottaa uudet lemmikit hirvittäviin juovuksiin ja sitten keitellä kerman ja sipulin kanssa, asetella lautaselle nätisti ja vedellä ns. kitusiin kuleksimasta, sen vähän mitä ne nyt kuleksivat.

* * *

Hirvittävä pamaus kuului juuri; katosta rappaukset putoilivat. Dieettini se vain suivaantuneena poistui paikalta, ja joutaa mennäkin. Huomenna on uusi päivä!

tiistai 15. toukokuuta 2012

Kahden päivän asu nyt yhdellä bloggauksella

Oharin fäshönkornerista taas, päivää. Tuolla intternetissä yllytettiin kuvailemaan blogissa, mitä on tänään yllä. Eipä siinä mitään, olinkin vähän aihetta jo vailla, kuvaillaan siis toki.

Ja-ah, jos hoidetaan nämä näsäviisastelut ensin alta pois: katto on yllä, katon yllä on naapurin lattia, jonka yllä on kanta-astuja. Hyvää jumpsista tömpsistä vaan teillekin! Kattojen, lattioiden, kanta-astujien ja kattojen yllä on taivas, joka on tänään pukeutunut pumpulipilviin ja rääkyviin lintuihin. (Linnuista, ks. alempaa.)

Nuin. Ja sitten asiaan.

* * *

Kanta-astujasta tuli mieleeni, että jos on kantakirja-esimerkiksi-sonni, niin onko se kanta-astuja? Käsittääkseni ei, koska sillä on sorkka eikä kantaa. Jännittäviä ovat nämä astutushommat sikäli.

* * *

Tänään pukeuduin kukkamekkoon, jonka pohja on musta ja jossa on violetin-vaaleanpunaisia vihreällä koristeltuja kukkia. Sen materiaali on ohutta puuvillaa. Miehustassa (Eli tissien kohdalla! Miten tissien kohta voi olla miehusta? Miten niin se ei ole naisusta?) on kumpparirypytys ja selässä kulkee nyöri ristiin rastiin. Mekkoon saa näin hiukan kurvia niin halutessaan. Minä olen halunnut. En sitten vaan huomannut höllätä kurveja* ajoissa, ja siksi selässä on repeämä, jonka olen toki parsinut. Hihoissa, jotka ovat sitä typerää 3/4-mittaa, on myös kumpparikiristys. Siitä jää tylsät jäljet käsivarsiin.

Mekon päälle olen kiskaissut kukkien punaväriä toistavan villatakin, joka oikeastaan on violetti, mutta sopii silti värinsä puolesta oikein hyvin. Sain sen kuopukselta joululahjaksi vain vähän käytettynä (ja pestynä). Se on kiva, mutta ehkä vähän tiukka, eli täytyy pitää napit auki. Jalassa on edelleen samaa violettia toistavat legginsit, joista Toi huomautti: "Herrajjesta että sun kinttus on karmeen väriset!"

Jalassa on myös mustat sukat ja mustat alushousut. Tissiliivitkin on tietysti, ne ovat huonon väriset, eikä niistä sen enempää.

Tänään olen värien puolesta varsin tyylikäs – paitsi niiden tissiliivien tietysti, onneksi ne eivät näy – mutta vaatekappaleiden mallissa on hiukan toivomisen varaa. Mekko on kuitenkin mukava istumatyöläiselle, ja koska askartelen kotona eikä kissa ole kovin esteettisesti suuntautunut, kukaan ei oikeastaan välitä. Meillä on aina casual-arki, ja väliin pyhäkin.

* * *

Tämä on kahden päivän asu sen vuoksi, että samat rytkyt oli yllä eilenkin. Näissä töissä ei varsinaisesti hikoile, muuten kuin ehkä sisäisesti. Huomenna sitten jotain muuta huippumuotia. Ehkä verkkarit! Itseäkin vähän jännittää nyt. Tämä muotibloggaaminen onkin oikeastaan aika kivaa. (Ja kiinnostaa kiviäkin.)

* * *

*) Mekon tai itseni, kuinka kukin tykkää ymmärtää. Toinen meistä on hiukan liikaa toiseen, joka on vähän liian vähän, siihen toiseen.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Vielä lukee se raukka, ja vielä, ja vielä

Perjantaina on tällä tietoa viimeinen tentti. Viimeinen tentti siis a) ennen pro gradun kypsyyskoetta ja b) jos en saa päähäni vielä ja vielä ja vielä ja vielä opiskella jotain lisää.*

Arvioin, että ainakin kolmen sortin reaktioita siellä ruudun toisella puolella syntyi tuosta. Tällä puolella ruutua ainakin niin kävi.

1. Eikö se nyt vieläkään ole valmistunut? Mitä?! ENKÖ MINÄ TOSIAAN VIELÄKÄÄN OLE VALMISTUNUT?! En näköjään. Ihan kauheeta. No, syventävät opinnot on tätä viimeistä tenttiä (ja kypsyyskoetta) vaille valmiit; opintopisteiden pitäisi muuten riittää Grande Finaleen. Maistereille ei anneta mitään kivoja hattuja, joten kovin motivoivaa sellaiseksi valmistuminen ei ole. Maistereita putkahtelee sitä paitsi muutenkin plop-plop-plop enemmän kuin jalkasieniä kevätsateessa, joten [tähän synkkää jurotusta tovi].

2. Graduko siellä sitten on valmiina tai likimain valmiina? No ei ole. Vähän olen sitä reunasta rispannut, siinä se. Kevät on mennyt syventäviä tenttiessä ja töitä tehdessä ja keksiessä kaikenlaisia selityksiä sille, miksi gradu vaan retkottaa tajuttomana kaikista elvytysyrityksistä huolimatta. (Okei, taas lasken lööperiä. En ole edes yrittänyt elvyttää sitä. Olkoon nyt tajuttomana hetkosen vielä, ettei käy tuossa nillittämään, kun pitäisi lukea ja muutakin tässä on vähän.)

3. EI KAI SE HULLU NYT ENÄÄ ALA MITÄÄN OPISKELLA?! No en kai mää hullu nyt enää ala mitään opiskella? Eikö tämä nyt jo riitä, hyvänen aika? Vuonna 2001, kun kummipoikani syntyi, aloitin etälukion. Lukion jälkeen oli vajaa vuosi välissä – vajaa siksi, että pääsykokeisiin lukeminenkin lasketaan opiskeluksi – ja sitä vekoa sitten on pänttäämistä taas piisannut. Eli tekeekö se nyt sitten syksyllä 11 vuotta? Kyllä tekee. Luulisi, että tuolla lukemisella ihminen olisi tähtitieteiden, sisäelinten ja kansainvälisen vapaavaihtotalouskaupan tohtori. Ei ole. Eikä ole vielä edes maisteri. Syytän yhteiskuntaa, Nestléä ja auringonpilkkuja tästä. Kaikki on maailmassa ihan rempallaan, keskity tässä nyt sitten opiskeluun! Mutta kummilapsesta on kasvanut komea poika. Se jalkapalloilee ja urheilee muutenkin ja on kiva.

* * *

Heikosti, mutta että jotain ees, minä en sentään jyskytä arkun kanteen vaan tässä nyt sitten kirjoitan hätsynpikaa kuulumisia ja yritän samalla sysiä itseäni tenttitekstien pariin. ISK:sta pitäisi jaksaa kursorisesti kahlata parisataa sivua (no en varmaan jaksa, sävellän, tärkein on kuitenkin jo luettu) ja yhdestä gradusta (ihmiset tekevät sellaisia toistensa kiusaksi! minua ei voida ainakaan tästä syytellä) lueksia toiset parisataa. Jo tehtyjä muistiinpanoja olisi varmaan hyvä kerrata, ettei sitten taas tentissä tarvitse saada katumuksensekaista hermoromahdusta.

* * *

Että ihan tätä tavallista kuuluu vaan taas tänne. Toivoakseni jossain vaiheessa alkaa kuulua myös epätavallista, mikä tarkoittaisi sitä, että opinnot viimeinkin raahautuisivat kohti synkkää loppuaan.

* * *

*) Kartsein skenaario on sellainen, että olen laskenut opintopisteet jotenkin erityisen sekavasti väärin ja tutkinnosta puuttuu vielä pari approa, eli tällä tahdilla opiskelevalta noin vuosi. Raah! Niin ei saa käydä tai muuten joku kärsii. Eli minä.