torstai 21. kesäkuuta 2012

Kuin silloin ennen, silloin ennen

Meillähän on tämä muutto. Sen vuoksi mylläsin jopa työpöydän papereita. Niitä on paljon, ja jotkut niistä ovat näköjään aika vanhoja. Jollain tavalla tämä, jonka aion nyt jakaa kanssanne, liikutti minua. Laskeskelin tekstistä, että se on joulukuulta 1995, eli melkein 17 vuoden takaa.

En mitenkään osaa nyt hahmottaa, mihin tarkoitukseen olen tekstin kirjoittanut, 27-vuotiaana, kahden pienen lapsen äitinä. Tekstistä, numeroinnista ja jäsentelystäkin hahmottuu, että olen vastannut kysymyksiin. Kuka kysyi ja miksi? Ei minkäänlaista mielikuvaa. Seuraava litterointi on täsmällinen, lisättyä toisen rivin huomatusta lukuunottamatta; välimerkkejä en ole lisännyt tai pois ottanut, kaikki on niin kuin käsin kirjoitetussa, ja käsialani on silloin edes ollut näköjään yksiselitteinen.

* * *

OHI AMMUTTU
(27-vuotiaana, 17 vuotta sitten)


1. Olen naimisissa. Minulla on kaksi pientä lasta, molemmat tyttöjä. Vanhempi Esikoinen on 2 vuotta ja 9 kk ja nuorempi Kuopus on 1 vuoden ja 5 kk. Lisäksi perheeseemme kuuluu koira, karkeakarvainen saksanseisojanarttu, Oho nimeltään. Asumme Kotikylän Asuma-alueella omakotitalossa, joka toistaiseksi vielä on pankin omistama! Mieheni Puoliso on Naapurikunnan Hommissa töissä. Hän on Naapurikunnasta kotoisin, minä taas en juuri mistään! Olen syntynyt Tampereella ja asunut sen jälkeen monilla paikkakunnilla.
2. Olen (toivoakseni) melko tavallisen näköinen. Minulla on "maantien" väriset puolipitkät hiukset ja vihertävän harmaat silmät. Olen 167 cm pitkä ja hoikka. Pukeudun tavanomaisesti, usein huolimattomasti! Ulkonäköä pitäisi kyllä hoitaa paremmin, mutta aina se ei jaksa kiinnostaa. Useimpina päivinä riittää, että on edes suhteellisen siisti.
3. Luonnekysymys onkin vaikea. Itsellä on usein eri käsitys kuin läheisillä. Taidan olla luonteeltani melko ailahteleva. Olen äkkipikainen, mutta toisaalta "räjähdyksen" jälkeen asia saa minun puolestani olla. Olen huumorintajuinen tietyissä rajoissa. Vanhat kliseet eivät kyllä naurata, enkä edes vaivaudu teeskentelemään jos en näe asiassa mitään huvittavaa. Usein minua naurattaa ns. "musta huumori" eli mitä karmeampi vitsi, sen varmemmin minua naurattaa. Joissain asioissa olen myös pikkutarkka, joskin lasten syntymän jälkeen on ollut pakko antaa periksi monissa sellaisissa asioissa jotka ennen ärsyttivät silmittömästi.
 4. Olen käynyt peruskoulun. Sen jälkeen olin autonasentaja-linjalla ammattikoulussa vajaan vuoden, lopetin koulun ja menin kauppaan töihin. Sitten menin tekstinvalmistaja-linjalle ammattikouluun, sitä kesti kaksi vuotta. Sen jälkeen pääsin töihin Valkeakosken Sanomiin, jossa suoritin oppisopimuksella painopinnanvalmistajan ammatin. Tämä ammatti on tavallaan lisää tekstinvalmistukseen, eli alan vaihtoa ei tullut. Valkeakosken Sanomissa olin 2 vuotta ja sieltä menin Suomen Teippituotteeseen Tampereelle töihin. Siellä olin 3 kk ja sen jälkeen tulin Entiseenpainoon asemoijaksi. Siellä ehdin olla melkein viisi vuotta ja viime kesänä jäin työttömäksi. Nyt olen ATK-peruskurssilla ja maanantaina siirryn asiakaspalvelu ja markkinointi kurssille, eli lukuhaluja riittää!
5. Harrastukset on lasten syntymän jälkeen jääneet todella vähiin. Luen paljon, mutta en osaa sitä oikein ajatella harrastukseksi, se on enemmänkin elinehto. Käsitöitäkin teen, mutta ne kuuluvat mielestäni enemmänkin kodin ja lastenhoitoon. Haluaisin harrastaa enemmän liikuntaa ja kirjoittaminen (mikä tahansa) olisi mielenkiintoista, aloitus vaan on niin hankalaa! Kun lapset kasvavat vähän isommiksi jää varmaankin aikaa harrastaa enemmän.
6. Tulevaisuudelta odotan töitä, töitä ja töitä! Opiskelu tällä hetkellä on kyllä todella mielekästä, toivon, että pääsisin myös käyttämään taitojani työelämässä. Tavallaan tuntuu, että elämä muuten on jotenkin niin mallillaan, ettei osaa paljoa tällä hetkellä odottaa, olla vaan ja seurata kuinka lapset kasvaa ja miehen kanssa vanhetaan!

* * *

Voi sentään.

Ensinnä tietysti, näin kielinylkyttäjänä¹ tekee mieli sanoa, että oikeastaan aika kivaa ja kelpoisaa tekstiä amatsulikalta. Lukeneisuus on ehkä auttanut, koska silloin ei juurikaan ammattikoulussa äidinkieltä opetettu. Silti ihan, no, mmh, kaikkea-on-nähty-jopa-korkeasti-koulutetuilta-ihmisiltä-eli-onhan-tämä-nyt-siihen-nähden-OIKEESTI-hiton-hyvä-teksti, mutta tietysti nyt, kun olen vähän enemmän opiskellut, niin vähän nolottaa. Oikeastaan aika vähän ja nyt mennäänkin siitä yli hupsis.²

Hiukan hämmentää se, että olen sivuuttanut ammattikoulun noin vähällä. Opetus kirjapainoalalla oli ainakin silloin hyvinkin ammattiylpeää ja työhön tähtäävää. Ja minä olin sentään sen ziljoonan stipendin typykkä, josta opettaja, vanha hiton rakastettava jäärä, sanoi, että: "Tuommoisia ei ole täällä ennen ollut, eikä tule olemaan." Meni sanomaan samat vielä ensimmäisessä vakituisessa täyspäiväisessä työpaikassani. Olin siis alani nuori, nouseva stara silloin (jos kehtaisin, panisin tähän hymiön). Hämmentää myös se, että olen sivuuttanut kokonaan sen tosiasian, että olen elättänyt itseni täysin 17-vuotiaasta. Olin opiskeluajan töissä huomattavia määriä paikallisessa sanomalehdessä. Vasta tässä muutossa heitin roskiin hapertuneet, silloiselta työnantajalta joululahjaksi saadut Finlaysonin valmistamat pussilakanat, 2 kpl.

Elämän pitäisi olla aika lyhyt ja tiivis paketti tuohon aikaan, silti kertomuksessa on, etenkin työjaksossa, sitten, sen jälkeen, sitten, ja niin edelleen. Itsestäni tuntuu, että olen ollut pitkiäkin jaksoja töissä, joiden jälkeen minua on soiteltu takaisin lisäpalkkavikityksin, ja sitten tuli jakso, että oli todella pelko pudota koko alan työmarkkinoilta kokonaan. Tästä kirjapainon drastisesta murroksesta on kirjoittanut hienosti JukeBlogin Jari [linkki]. Kun aikalaisena yritin kuvailla työvoimatoimistoon, miten työt on menneet lopullisesti, jos nyt ei pääse opiskelemaan atk:ta, heitä huvitti. "Ei se nyt sentään noin dramaattista ole", sanoivat. Jälkeenpäin on vähän tutkiskeltu, että aika dramaattista oli. Työpaikkoja katosi, ja katosi kokonaisia ammattialoja. Olen roikkunut mukana, mistä olen onnellinen.

Enkä silti alkanut vihata ATK:ta muutenkaan, rakastuin siihen penteleeseen tietenkin. Minä olin tarpeeksi kahjo vuonna 1998 ostakseni osamaksulla Hobby Hallista tietokoneen, jossa oli kaupan päälle internet. Panin sen seinään ja oohahahahahaaaa tässä ollaan. Muun muassa sen vuoksi aloin toteuttaa niitä haaveita, joita kirjoituksessa jo hahmottelen. Opiskelua seurasi, seurasi myös kavereita internetin kautta, kiinnostusta, yllytystä, kannustusta ja vaikka mitä.

Esimerkiksi kirjoitelen aina joskus Oharin partsia, ja se on kai kirjoittamista (mitä tahansa).

* * *

Seuraava laatikosta käsiin osunut paperi oli nimeltään Sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Emme vanhenneet miehen kanssa. Tämä on keinuttanut laivaa kovastikin, mutta se on sitten taas toisen pohdinnan aihe, jossittelu ja kaikki muu siihen liittyvä. Nyt on pakko sanoa, tuota tekstiä vasten: sääli. Minä taisin olla valtavan onnellinen.

Voi sentään.

* * *

Tästä tuli kauhean pitkä postaus jo ilmankin. Silti, kun löysin paperinipun levyjen sanoituksista (älkää kysykö, älkää), ja viimeisenä oli tämä ja koska vähän niin kuin osui, niin menköön kasan päälle:

Foo Fighters:



* * *


¹) Niin, minullahan on kielikonsultointiopinnot takana, saanen siis tituleerata itseäni kielikonsultiksi. Jotkut kavereista tykkäävät sanoa kieli-insultiksi, eivätkä he luultavasti ole kauhean kaukana arviostaan, koska mm. arvostan sitä, että ruma sana sanotaan niinku se on. Pilkunnntutkijaksi minulla on kai aika löysä ote mitä tulee vaikkapa yhdyssanoihin tai pilkkuihin ihan muodon vuoksi. Nippeleitä ja nappeleita tärkeämpänä pidän jäsentyneisyyttä ja siitä seuraavaa ymmärrettävyyttä tekstissä. Ja huom! Tämän blogin kieleen ei kannata vedota, jos hankala tilanne tulee. Tää om mur rest. Niinku loma taijotai.

²) No ei nyt sentään niin helposti. Ne "hipsut" pois joka ikisen koneesta. Heti! Hus. Anomusten ja selitysten jälkeen käytätte heitä, myös viittomalla. Opetelkaa kirjoittamaan ja puhumaan ilman hipsuja. NIITÄ EI KÄYTETÄ. Kuten mikä tahansa pinkki on uusi musta, on myös EI HIPSUJA -sääntö uusi JA-SANAN JÄLKEEN EI PILKKUA -säännölle. (Eli joskus harvoin voi käyttää, jos ihan varmaksi tietää mitä tekee. MUUTEN EI HIPSUJA TAI OHARI TULEE JA PUREE PÄÄN IRTI!!!!11) (EIKÄ MONIA HUUTOMERKKEJÄ! IKINÄ!!! YMMÄRRÄTTEKÖ?) Huutomerkkejä kannattaa kanssa säästellä muutenkin. Vaikka ne on kyllä nättejä. Kattokaa nyt tätäkin tässä! (mutta ei monta peräkkäin, yksi vain, joskus)

ETTEKÄ SITTEN KÄPSITÄ.

Ettekä käytä Comic Sansia.

torstai 14. kesäkuuta 2012

HurrRaa!

Hihkunnalle herkimmät negaatiot siellä ruudun toisella puolella katsokoot syrjään, nurkkaan tai kattoon, nyt seuraa hehkutusta ja huutomerkkejä oikein tuelta:

Ihanaa, kun on kesä! Nyt on! Ulkona tuoksui – tai haisi hyvältä, kuten meillä Tampereella ruukataan sanoo – sireenit ja koiranputket ja vaikka mitkä! Lupiinit kukkivat jo komeasti! No niin, onhan niistä melkoinen riesa, mutta hienoja ovat silti, ihania suorastaan. Suvituuli puhalteli nätisti, pyörä kulki hienosti ja mekko hulmusi tuulessa, kun hyvällä tuulella ja kauhean virkeänä porhalsin lääkäriin aamulla.

Lääkäri oli kiva! Ihanaa olla aikuinen, kun lääkärit uskovat selvää puhetta! Sain nätisti pyytämällä pikkuvaivoihini ne reseptit, jotka tarvitsen. Lisäksi sain mukavuutta taholleni ja kehoituksen tulla uudestaan, jos mitä ikinä riesaa pukkaa. Lääkäri oli noin ikäiseni mies ja arvelen, että olisiko hän vähän yrittänyt jopa flirtata. Sillä lailla medikaalisesti, nätisti ja tunkeilematta. Tai sitten hän oli vaan mukavuuskiva! (Okei, se on todennäköisempi selitys.) Molempi parempi! Huutomerkki!

Takaisin tullessani ajoin ohi juuri tänä aamuna avatun lähi-Lidlin. Se on ollut remontissa viikkotolkulla, ja ilmeisen paljon sen aukeamista on odotettu, sillä parkkipaikka oli ääriään myöten täynnä. Kaupasta valui ulos tyytyväisen näköistä porukkaa, ja sisään lappoi kansaa lisää ja lisää. Menenpä minäkin tänään saksalaiseen kauppaliikkeeseen ja ostan mehulimpparia! Vaahtobanaaneita! Aah!

Haluan vielä mainita, että paluumatkalla vastaani käveli Frank Sinatran näköinen valkotukkainen mies hampaat irvessä.

* * *

HurrRaa!

Viittaan tietenkin Putouksen Leena Hefner omaa sukua Herppeenluoma -hahmoon. Siinäpä hurmaava ja ponteva naisihminen. Samaistun häneen oikein mielelläni. Ja ja ja ja erityisesti tänään jotenkin niin kovin luontevasti.

HURRRAA!

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Huhuu, se on liha joka puhuu

Minulla on identiteettikriisi. Olen alkanut seurata jalkapalloa.

Olen aloittanut tämän kirjoituksen viisi tuhatta kertaa, kun en ole osannut oikein mitenkään pukea sanoiksi, että näin on käynyt. Nyt se on sanottu. Urheilua on tullut katsottua. Mutta minulla on hyvä syy!

* * *

Puolisoni ei juurikaan seuraa urheilua eikä meillä eletä urheilulähetysten mukaan, mutta jalkapallosta Toi tykkää. Siinäkin tykkäämisessä on kuitenkin järki Ton päässä ja jos mitä tärkeää ilmaantuu, jalkapallo jää toiseksi.

Toistaiseksi ei ole tarvinnut neuvotella siitä, mikä on tärkeää.

Tolla on vanha kaveriporukka, joka lyö vetoa pienistä summista arvokisojen aikaan. Ajattelin tänä vuonna, että koska Toi tykkää katsoa jalkapalloa, ja minusta se on varsin kohtuullista tykkäämistä, jota haluan tukea, ja koska tavallaan on ihan mukava notkuskella siinä ohessa (kaljaa! popkornia!), ja koska on ollut tapana, että kaveriporukan vaimot ja lapsetkin saavat osallistua vedonlyöntiin, niin minäkin sitten otin osaa, ihan kannatuksen vuoksi. Ja vähän jännityksen.

Selityshengästys. Eli nyt olen siis sekä sortunut katsomaan jalkapalloa että lyönyt siitä vetoa. Tai toisinpäin.

* * *

Enhän minä itse pelistä paljon tajua, ja aika usein käy niin, että huomaan ajatelleeni omiani sujuvasti minuuttitolkulla, vaikka ukkelit juoksevat kentällä minkä kintuistaan pääsevät ja niitä pitäisi tuijottaa keskittyneesti. Lopputuloksen nyt näkee internetistä tai (köh) puhelimeen lataamastani EURO2012-sovelluksesta.

Kun seurataan urheilua, seurataan sitten huolella. Tai no, ainakin ollaan kiinnostuneita, miten pelissä kävi.

* * *

Lisäksi seuraan Fred the Ferretin ennustuksia Facebookissa. Olen myös tehnyt LO:n laskentataulukon siitä, miten pelien pitäisi kulkea, että minulle ropisisi hirvittävästi pisteitä ja voittaisin vedonlyönnin. Jos Venäjä ei enää kisko pisteitä ja toisaalta Puola ryhd

* * *

Tavallaan tämä on kyllä aika huolestuttavaa. Minun täytyy ehkä pitää varani, etten ala kiinnostua vielä itse pelistäkin, tai sitten ollaan liemessä. Alan huligaaniksi ja panen ihan ranttaliksi näiden jalkapallohommien kanssa.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kevyt ja raikas kuin lehmän henkäys

Maailmassa meni varmaan liian hyvin meijeriteollisuuden pahojen miesten mielestä, ja siksi ne löivät ilkeät päänsä yhteen ja kehittivät kevytjuuston.

Kevytjuusto, oi kevytjuusto. Mitäköhän sinusta keksaisisin positiivista sanottavaa? Mahdollisesti kelpaat akvaarion lasien tiivisteeksi tai syylärisementiksi. Tai ehkä huonekalujen alle, pehmustetassuiksi. Onkohan kukaan koskaan älynnyt kokeilla lyijykynäjälkien kummausta kevytjuustolla?

Etten olisi liian jyrkkä kannanotoissani, en sano, että kevytjuustosta ei ole mihinkään. Sanon vain, että kevytjuustosta ei ole juustoksi. 

Se ei maistu juustolta, ei haise juustolta eikä tunnu juustolta. Se ei siis ole juustoa.

* * *

Edessäni tönöttää vielä noin 150 grammaa kymmenprosenttista Eldorado-merkkistä salaattijuustoa kuutioituna, purkissa. 50 grammaa järsin urheasti pitkin hampain ja huomautin itselleni, että ei tämä nyt niin kauheaa ole. Kyllä se kuule on, oli vastaus. (Juttelen aika usein itselleni. Joskus jopa vastailen.) Siinä on suolaa niin paljon, että arvatenkin sydän- ja verisuonitautien liitossa haukotaan henkeä pelkästä ajatuksesta. Jos kykenisin syömään koko loppumäärän, en jäätyisi varmaan ikinä. Houkutteleva ajatus. Toisaalta vielä houkuttelevampi ajatus on muovata juustokuutioista pahaa meijerimiestä imitoiva nukke ja työntää siihen hammastikkuja.

* * *
Niin että miksi minä sitten ostin tuota paholaisen juustoa, kun se nyt kerran on niin surkea esitys elintarvikkeeksi? Kiitos kysymästä. VAHINGOSSA! Eihän se rasvaprosentti lue purkinkyljessä kuin kissankorkuisena, eikä edes eri värillä kuin muu teksti. Sen pitäisi olla kamelinkorkuista tekstiä, kirkuvan punaisella keltaista taustaa vasten ja mielellään vielä vilkkua. 10 %

* * *

Kaupassa pitäisi olla erityinen hylly kevytjuustoille. Ai siellä on jo? No siellä pitäisi olla erityinen takahuone kevytjuustoille. Jos sieltäkin vielä harhautuu ihminen nappaamaan nihkeisiin näppeihinsä kevytjuuston, kassan pitäisi varoittaa, kassakoneen pitäisi varoittaa ja pankin pitäisi välittömästi ostotapahtuman jälkeen kuolettaa pankkikortti ja julistaa henkilö oikeustoim

Tai ehkä pitäisi vaan itse olla vähän tarkempi. Ainakaan vuoteen en taas tämän tuohtumuksen jälkeen vahingossakaan tartu kevytjuustoon. Tämä on lupaus.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Muutosta elämään

Kävimme allekirjoittamassa vuokrasopimuksen keskiviikkona ja kuukauden päästä muutamme. Tuohon lähelle, uuteen taloon, ylimpään eli kahdeksanteen kerrokseen. Oma sauna. Lasitettu parveke. Uusi hella! Kukaan ei ole ryönännyt eikä rapsutellut nurkkia rikki. Lattia on neitseellinen! Sieltä korkealta on näköaloja, ja asunto on kovin valoisa.

Nyt, täällä vanhassa kodissa, kun taivas meni pilveen, keskellä päivää täytyy joka huoneessa olla valot päällä. Yöllä, kun pitäisi olla pimeää, parvekkeen kohdalla oleva kellanvihreä jumalattoman kokoinen ufovalo valaisee koko huoneiston kosmisella yrjönvärisellä valolla. Kohta ei enää! Ah, Eldorado!

Kuukausi vielä. Neljä viikkoa, kun ollaan tarkkoja.

* * *

Tulenko minä tässä hulluksi? Ihan varmaan. Pitelemistä on Tossakin. Eilen shoppasimme siivousvälineitä ja -aineita vimmalla. Arvioimme, mikä aine on tosi, tosi tehokasta ja olimme harvinaisen yhtä mieltä siitä, että ainoastaan Sini-tuotteilla siivous sujuu. Aamulla uusi lattianpesin odotti keskellä keittiönpöytää, ja saa odotella siinä vielä huomiseen, jolloin alkaa tarmokas hinkutus tässä vanhassa huushollissa.

Kaverini sanoi, että muuttosiivous on ihan helppoa ja nopeaa: kun kaikki tavarat on viety, on tilaa siivota rivakasti. Minä sanon, että se on yksi helvetti. Semmoinenkin tervanjuonti on edessä, koska uudessa kodissa odottaisi laatikoita järjesteltäväksi (kiva homma), mutta vanhassa kodissa pitää vaan jynssätä lattiakaivoja (tyhmä homma). Kaverini on muuttanut ehkä kerran elämässään, no korkeintaan viisi ja nekin naisavusteisesti*, minä olen muuttanut yli kaksikymmentä kertaa – eli minä tiedän ja kaveri ei tiedä kuinka nämä muuttoasiat oikein ovat.

Olenkin päättänyt, että tällä kertaa a) siivoamme ajoissa ja b) siivoamme yhdessä. Minä en ala  marttyroimaan yksin muuton jälkeen moppien kera. Ei käy. Sädekehä ei sovi silmieni väriin.

Tavoite on seuraava: kun kaikki paikat on huolellisesti siivottu ennen muuttoa, muuton jälkeen voimme käydä vain pikaisesti moppaamassa lattiat ja saamme häipyä Eldoradoon. Avata ehkä kuoharipullon ja käydä räknäilemään, mihinkähän kaappiin laitetaan nämä kristalliset liköörilasit, joita käytetään noin kolme kertaa vuodessa, entä tämä mummun perintövaasi ja onko ihan pakko säilyttää kaikki nuo tikkakisatuopit.

* * *

Olen kaivellut itsestäni sisäisen natsin ulkopuolelle, kirjoittanut listan tehtävistä töistä, tulostuttanut ja luettanut sen Tolla ja laittanut yliviivattavaksi jääkaapin oveen. Tällä kertaa muuttosiivous sujuu kuin tanssi, tai MUUTEN.

* * *

Keksin otsikon vuonna Oasis tai Blur naapurin yrityksen muuttokuorma-autojen kylkeen sloganiksi. Aika heikko esitys, vaikka itse sanonkin.

* * *

*) naisavusteinen muutto = miehet karvaisine rintoineen kantavat kirjahyllyt ja pesukoneet, jonka jälkeen ne rojahtavat jonnekin juomaan kaljaa; naiset juoksevat pussien, kassien ja rättien kanssa edestakaisin yötämyösin ja hankaavat rystyset verillä uusia ja vanhoja koteja kuriin ja järjestykseen