keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Kymmenen hyvää

Tiina arveli, että kärsin blogiummetuksesta ja huitaisi haasteella. Internetissä kalvaana vaeltava virallinen tehtävänanto on tässä:

"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin ainakin viidelle bloggaajalle." 

Oikeassa oli Tiina arveluineen, eikä minusta ole haasteita väistelemään. Onneksi en syntynyt 1700-luvun herrasmieheksi. Siinä tämän tästä viuhuisi hanskat ilmassa, sekundantteja rekryttaisiin ja aamu-usvaisissa puistoissa huhdottaisiin pistoolien kanssa. Ohi ammuttua vastustajaa jäisi jäljiltäni hortoilemaan parittomien hanskojensa kanssa.

Ja kas vain, taas harhauduin ties minne. Asiaan. Tai edes sen lähimaastoon.

* * *
  1. Tuosta alun hepelehtimisestä hoksasin oitis, että hyvälle mielelle tulen usein oman mielikuvitukseni vaeltelusta. Ei rajoita rahahuolet, ei maantiede, aika, sukupuoli, yhteiskuntaluokka, henkiset tai ruumiilliset ominaisuudet ihmistä, joka kuljettelee sekalaisia maailmoja päässään. En ehkä ole renessanssinero arkisin virastoaikaan, mutta muulloin olen kuin Terry Pratchettin Leonard of Quirm, skilled artist and certified genius with a mind that wandered so much it came back with souvenirs.
    Aina on pakko vähän lätsäyttääkin, se kuulunee hämäläiseen keenikoktailiin. Ettei nyt vaan kukaan kuvittele siellä, että siinäpä on omahyväisen hauska ihminen. Ei ole. Eikä vilkas mielikuvitus ole pelkästään hyvä asia. Se on saattanut minut moniin hankaluuksiin muun muassa naurattamalla väärissä paikoissa, esittämällä todelta tuntuvia harhakuvitelmia, pelottelemalla, säikyttelemällä, huolestuttamalla. En silti luopuisi siitä.

  2. Kielten omituisuudet tai paremminkin ominaisuudet ilostuttavat. Minusta on hirveen ovelaa, että samantapaisia asioita voidaan ilmaista erilaisissa kielissä samalla tavalla – tai sitten eri tavalla. Lingvistiikka kiehtoo ja ilahduttaa päätä loputtomiin. Tämä on sitä osastoa, joka kavereissa herättää hyväntahtoista Taas se vöyhöttää -vastetta, johon kuuluu ystävällinen joskin lievä hymy, harhaileva katse, levottomat kädet ja heti kun vedän henkeä, ne ruojat ovat valmiina vaihtamaan aihetta ihan miksi tahansa muuksi.

  3. Kasvit! Ihan kaikki kasvit! Rakastan niitä syvästi; ne tekevät elämästä elämisen arvoista. Olen koska tahansa valmis loukkaantumaan voikukan, savikan tai pujon puolesta, jos joku ajattelematon käy niitä rikkaruohoiksi haukkumaan. Minusta ei ole mitään outoa siinä, että inhoaa kissoja, matoja ja muita nilviäisiä, mutta että joku inhoaa lupiinia! Hullu on se.

    Tarkemmin miettien, on yksi kasvi, jota oikeastaan inhoan, aika paljonkin. Se on jättipalsami, eli paukkukukka. Nätti on sekin, mutta haisee hirvittävältä kukkiessaan ja valloittaa joka paikan. Se on vielä pahempi kuin jättiputki, jota en varsinaisesti inhoa, mutta jonka hyvillä mielin soisin vaikka häviävän maailmasta. (Huom. En inhoa kissoja, matoja enkä muita nilviäisiä – ainakaan jos eivät tule iholle – mutta ymmärrän hyvin, että kaikki eivät niistä pidä.)

  4. Käsillä näpertely, enkä tarkoita nyt – jaa, eipäs rajata tätä. Käsillä näpertely, käsityöt, askartelu vink-vinkillä ja ilman sulostuttavat elämääni. Oharin partsi alter egoineen ei kuitenkaan ole profiloitunut neule- tai askartelublogiksi, ja jos niin olisi käynyt, olisi blogissa ryöpsäyksittäin kirjoituksia ja taas toisinaan hiljaiseloa, aivan kuin tässäkin. Joskus teen maanisella vimmalla käsitöitä, lähinnä kudon tai virkkaan, joskus menee kuukausiakin ilman. Käsityöpaasto päättyy aina melkein kivulta tuntuvaan näpertelykaipuuseen. Yön pimeinä hetkinä myllään lankavarastoni läpi ja luon joitain hätäisiä silmukoita. Silloin niistä tulee yleensä sukat tai joku-keskeneräinen-joku.

  5. Typografia luikerteli elämääni 1980-luvun lopulla, kun opiskelin ammattikoulussa kirjapainojuttuja. Jo silloin päähäni pämähti, varmasti erinomaisen open ansiosta, että julkaisun ulkoasulla on valtava merkitys sille, miten asia menee perille. Myöhemmin olenkin saanut raivareita erityisesti typografisesti huonoista koulukirjoista juuri tästä syystä. Typografia onnistuneena lykkää päästä ilmoille helposti pari vähintään kuvaannollista onnenkyyneltä ja kehnonakin kiehtoo. Miten maailmassa kukaan päätyy tuollaiseen ratkaisuun, kun järkevästi ja kauniistikin asian voisi tehdä?

  6. Yritän havaita kuvioita. Toistuvuus variaatioineen kiinnostaa valtavasti. Tapetit, kankaat, lumikiteet, tavat; kun kuvio löytyy, päässä heilahtaa ihanasti. Saatan myös itse rakennella kuvioita. Tämä on vähän hankala selittää, jätänkin siis enempiä mylläilemättä. Ehkä siellä toisella puolella internetiä joku toinen kuvioihin hurahtanut kuitenkin ymmärtää.

  7. Värit, oi! Värien kanssa yhteen niputan valot eli yhteensä kimallukset. Okei, olen harakka, se on selvää. Tuijotan loputtomiin valaistuja värikkäitä lasijuttuja, olkoonpa ne mitä tahansa. Tai värittömiä. Eikä tarvitse olla välttämättä lasia, jääkin käy. Ikkunasta heijastuvan valon tanssi seinällä lumoaa minut kuin huilupoppi intialaisen kobran, vaikka ei kimaltaisikaan. Varjot kuuluvat näihin tietysti myös.

  8. Ehkä edellisistä kahdesta tuli mieleen, että ne olisi voinut yhdistää tämän kohdan kanssa. Minulle ne ovat kuitenkin sekä eri asia keskenään että eri asia taiteen kanssa, vaikka joku voi tietysti nähdä toki toisinkin. Musiikki, kuvataide, kirjallisuus, elokuvat, kaikki. Maailman ja sen asukkaiden moninainen kuvaaminen onnistuu olemaan pöyristyttävän hienoa joskus. Tässä kohden sopii ehkä ihan vähän saarnata: mihinkään taiteen muotoon ei kannata suhtautua niin, että se ei sovi minulle enkä tajua siitä mitään. Ihmisille ne kaikki on tehty! Eikä kaikkea tarvitse tajuta nauttiakseen (ajatellaan nyt vaikka Led Zeppeliniä, syömistä tai seksiä). Minisaarnani osuu omaan nilkaan etenkin nyt, kun viimein olen alkanut varovaisen ihastuneesti tutustua oopperaan, jota olen aina pitänyt hirvittävänä, omituisena ja elitistisenä huutona mutta jonka suhteen on nyt sitten varmaankin muutettava mielipidettä. Onneksi takkini on aina ollut hövelisti kääntyvää sorttia.

  9. Rakastan tuelta karttoja. Olen pötköttänyt tunteja sängyllä lukien lähialueiden maastokarttoja ja isompia karttakirjoja, olen viettänyt tunteja netissä seilaten ympäri maailman googlen kyydissä. Vaikka olisin mitä mieltä hyvänsä googlesta – ja olenhan toki tässä isännän tiloissa korrekti – täytyy mainita, että hyvään käyttöön ne kaverit ovat satelliittinsa valjastaneet. Google Mapsia, Earthia ja Skymapsia hienompia sovelluksia saa hakea. En oikein osaa selittää, mikä kartoissa kiehtoo. Varmaan jokin samantapainen kuin kuvioissa: ne esittävät jotain, mihin en ihan pääse kiinni, käsiksi tai osaksi. Enkä aina tiedä, haluankokaan.

  10. Tarkoituksella jätin viimeiseksi ihmiset. Olen suorastaan inhottavan epäsosiaalinen toisinaan; vaikka yleisesti ottaen siis tykkään ihmisistä, haluan aika usein pysytellä niistä kaukana. Kuitenkin, kukaan ei kasva ihmiseksi yksin ja yksinäisyys, silloin kun sitä ei ole itse valinnut, on kamalaa. Olen kuullut, että vankeusrangaistuksessa eristys on pahinta, mitä vanki voi kokea. Melkein yhtä hyvin voisi olla kuollut. Tämän mielikuvitteleminen voi olla vaikeaa, ellei osaa erottaa vapaaehtoista ja pakotettua yksinäisyyttä. Jos joutuu tahtomattaan yksin. Yksin ajelehtimassa avaruudessa tai yksin autiolla saarella on täysin eri asia kuin eristäytyä olemaan omassa miellyttävässä seurassaan. Facebookissa huomaan liki päivittäin, miten onnellinen olen, kun minulla on täräyttävän ihania kavereita. Niiden kanssa hölpöttelen niitä näitä, levottomia, asiallisia asioita, kaikenlaista. Juuri nyt erityisesti mielessä ovat eräs -t-merkkinen nainen, jonka kanssa juuri vietin intiimin parituntisen jutellen ja etenkin toinen toistamme kehuen, omat tyttäret, joista hämmennyksekseni on kasvanut kauhean fiksuja ja kauniita – ja lopulta aina, aina tietenkin Toi. Rakkaan puolisoni kanssa ajaudumme toisinaan riitoihin, joiden aikana kommunikoimme hädin tuskin jäätävällä kohteliaisuudella, mutta silloinkin hänen vierestään herääminen on luksus ja silloinkin odotan häntä naama lasissa töistä kotiin puoli seitsemän. Ja hän tulee puoli seitsemän, koska on luvannut, vaikka olisimme toisillemme nyrpeät. Se taitaa olla rakkautta.
* * *

Bubbling under: Kellottaminen, mittailu, nuuhkiminen, Facebook (ihana keksintö, en ikuna siitä luopuisi), politiikka (se että ihmiset välittävät), kirahvit (ripset, sininen kieli), pingviinit (ei voi olla tarpeen selittää tätä!), juustot, punaviini (no okei, ylipäätään syöminen ja juominen) ja internet. Tosin internet on vähän kuin Flora. Mitä me tehtiin ennen internetiä? Liikunta on hienoa ja saan kiksejä, mutta haluaisin sen vielä paljon, paljon enemmän ilahduttavaksi kuin pakoksi. Puhelimen moninaiset appsit roikkuivat niin lähellä varsinaista listaa, että ihmiset olivat pudota. NO EI! Vitsailin! Mutta ehkä typografian olisi – ei sitäkään. Ei noista olisi voinut luopua edes ihanien appsien vuoksi, vaikka pakko on myöntää, että appseja käytän päivittäin, kun taas – no, olkoon nyt. Kymmenen tuntui aluksi paljolta, nyt se tuntuu vähältä.

Taidan olla aika helppo ja siksi onnellinen ihminen.
(Tätä arvioita ei allekirjoituteta Tolla, hänellä voi olla, hämmentävää kyllä, aika erilainen näkemys. Miehet!) (Miehet, nyt kun ne tuli mainittua, puuttuu tosiaan listalta. Prkl. En kyllä nyt enää käy säätämään, ajattelen vaan toista sukupuolta hellyydellä, punoittakoon heidän korvansa kollektiivisesti täten siis.) (No niin. Nyt siellä Kansainvälinen Miestenliitto raapustaa minulle noottia. "Eivätkö miehet NYYH ole ihmisiä?!1" Rauhoittukaa nyt, hyvät herrat. MÄÄ VITSAILIN!)

* * *

Tässä kohden on ehkä asiallista pahoitella, että enpä näköjään vaan mitenkään osaa luetella asioita, jotka pelkästään ilahduttavat. Ihanimmissa asioissani on varjoja ja kääntöpuolia. On varmaan sekä hämäläinen luonteenlaatu että silkkaa tylsää realismia huomioida molemmat puolet. Minä tulen onnelliseksi niin, vähän aina varoiksi sittenkin varautuen, mutta olkoon kukin toki tykönään onnellinen mieluustikin vain kultareunat nähden.

Hyvän mielen juttuja haluaisin kuulla: Dorianilta, Tuulilta, Celialta, Elmalta, Zepalta, Jenniltä, Mealta, Sirokolta ja eräältä, joka on ehkä varovasti harkinnut uudelleenbloggaamista. Jospa -tämä innostaisi? Viisi piti, mutta laskeeko näitä koskaan kukaan ikinä? Millaisia sakkoja seuraa, jos heittäytyy hillittömäksi? Tuli mieleen muitakin, mutta sitten päätin lopettaa listaamisen, koska joku roti. Mutta jos kellä siellä tulee hinku kirjoitella tästä, olkaa ystävälliset ja ottakaa tästä aivan vapaasti ilmainen haaste vastaan! Jos niin teette, kauhean kiva olisi, jos jättäisitte jäljen siitä tuonne kommenttilootaan.

Hyvien asioiden listaaminen ei koskaan voi olla huono juttu.

* * *

Olen ihan varma, että kun olen painanut julkaise-nappia, muistan kaikkein, kaikkein, kaikkein tärkeimmän. Jeesus? John Lennon? Annie Lennox? Annie Mestariampuja? Shooter? Shoot her? Johnny Depp? Kalasoppa?

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oot sää kyä kans yks <3

Varovasti harkitsen :-)

-t

Zepa kirjoitti...

Moi, ihana oli taas sun juttusi!

Mie en tätä jaksa tehdä kun kaikki ketkä on tään tehneet, on jo moneen kertaan maininneet mun ilahduttajat. No ihan vähän vaan:
- kissat
- kirjat
- elokuvat
- hyvä seura
- yksinolo

Jaha, joko tulppas? No
-oma koti.

Eiks nää 6 nyt riitä? Ei sentään hempeiksi ruveta.

Tiina kirjoitti...

Mulla on vähän samat ajatukset linnuista kuin sulla kasveista. Siis en koskaan pysty käsittämään sitä, miten joku voi inhota lintuja! Siis kategorisesti kaikkia lintuja!
Toki lokki voi olla pelottavampi kuin lupiini, ja paskoo päällekin, mutta että joku inhoaa lintuja. Käsittämätöntä!

Kiitos erinomaisella paneutumisella suoritetusta vastauksesta haasteeseen!

Ohari kirjoitti...

-t, sitä odotellessa :-)

Zepa, määkin olen jättänyt kaikki listausjutut lukematta, koska vaikka tietysti voi olla – ja ihan varmasti onkin – samoja juttuja, ne väkisinkin kampeavat ajatuksia samoihin suuntiin. Kertakaikkiaan mainio on tuo sun kuusikko, ja varsin riittävä.

Tiina, mää kuitenkin lopulta myönnän inhoavani jättipalsamia ja suhtautuvani nurjasti jättiputkeen, lupiiniakaan en rakasta kauheasti. Lintujahan minä kyllä inhoan, mutta kun en laske niihin kuuluviksi pingviinejä enkä kolibreja, ei ole kauheasti ongelmia siinäkään suhteessa. Veikkaan, että myös aika monella muulla yhden asian inhoajilla on aukkoja inhossaan, ja toisaalta tykkääjillä kaikensyleilevässä tykkäämisessään. Kategorioiden rajat ovat aikas häilyväiset kuitenkin :-) (Juuri muuten sattuu olemaan nenän edessä Linguistic Categorization -kirja tästä aiheesta. Mainio opus.)

Tiina kirjoitti...

Ai, sä olit vieläpä lintuinhoaja! Enpäs muistanutkaan. :D

Tuuli kirjoitti...

Oo, kiitos haasteesta! Vastailen kyllä.

Ohari kirjoitti...

Hei, olen Ohari ja olen lintuinhoaja. Tässä perustelen perusteellista perusteellisemmin, miksi olen.

Tuuli, jee!

sirokko kirjoitti...

No vau! Enemmän kuin kultareunaista analyysia, kadehdittavan paljon hyvää mieltä jaossa. Kakspuolinäköiselle muuten tosi vaikea olla näkemättä niitä mustiakin reunoja-- mutta thanks, yritän hankkia pinkihköt lasit lähitulevaisuudessa.

-rh kirjoitti...

Noi ovat hyviä asioita.
lienee olemassa universaalisesti hyvä.

kukkis kirjoitti...

-t! Hän elää!

kukkis kirjoitti...

Hups, mä muuten myös vastasin tähän.

Ohari kirjoitti...

Tuulille ja Sirokolle kiits vastailusta, tosi hyviä juttuja on heillä. Kukkiksella myös ihanat tarinat; en sua, papy, haastanut, koska Tiina jo haastoi. -rh, kiva että tykkäsit. Universaalisesti hyvä... hm, hm. Varmaan monikin asia voi olla (perustarpeiden tyydyttäminen jne.) :-)

Tässä meemissä on ollut kivaa se, että on tullut itsekseen mietittyä, mistä oikeastaan tykkää niin erityisesti, että tulee ihan ääneen maininneeksi ja se, että toisten hyviä juttuja lukiessa huomaa paljon sellaistakin, mitä ehkä ei ole tullut aiemmin ajatelleeksi.

Celia kirjoitti...

Kiitos haasteesta. Noteerasin sen jo ihan tuoreeltaan, mutta sain vastattua vasta tänään. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei ollenkaan, vai miten se meni. :)

Ja ihana huomata, että -t olet hengissä ja toivottavasti myös hyvinvoivana. Jäin kaipaamaan blogiasi, kun se hiljeni kauan sitten. Oi niitä aikoja. :) (En muista, joko olin ehtyt vaihtaa itseni Celiaksi vai bloggasinko sittenkin vähän toisella nimellä ja nimimerkillä. Vuodatuksessa kuitenkin olin silloin.)

Maurelita kirjoitti...

Ihana, luen jälkijunassa ja tulee ihan vanhat kunnon blogistanin ajat mieleen... *haikeena*

Ohari kirjoitti...

Jälkijunassa tullaan täälläkin, mutta parempi jne. Terkut siis Celialle ja Maurelitalle lähettää täältä jostain blogikatveeseen itsensä ajanut Ohari. Taas on jäänyt kirjoittelu vähemmälle, mutta ehkä se tästä taas :-)