torstai 3. tammikuuta 2013

Rittiikkiä

Tarkoitusta varten keksitään henkilö. Henkilö olkoon: Moilanen, H. Moilanen, hän olkoon keskimääräinen, keski-ikäinen tai sitä nuorempi tai vanhempi, keski- tai reunasuomalainen, jotain sukupuolta ja auttavasti tajuissaan. Eräänä päivänä Moilanen havahtuu etäältä kantautuvaan kimakkaan syyttelyyn, jonka sisällöstä hän vähitellen ymmärtää, ettei varmaankaan ole tarpeeksi kriittinen, mediakriittinen.

Kritiikki, kritiikki, missäs mie oo tuon kuullutkaan? Moilanen H. tavoittaa muististaan sen hämmentävän hetken, jolloin kesken kanavasurffauksen kaukosäätimestä simahti patteri juuri siinä kohtaa, kun ruudussa puhuvat päät huusivat toisilleen eipäs-juupas-EIPÄS. Juuri hetkeä ennen, kun Moilanen H. sai patteriluukun kiinni ja kaukosäätimen tanaan, hän kuuli toimittajan luonnehtivan näkökulmia kriittisiksi.

Muiston vavahduttama Moilanen H. päätti, että kyllä meilläkin osataan olla kriittisiä, mediakriittisiä. Toiminnan henkilönä Moilanen H. tarttui haasteeseen pelkoa tuntematta ja tarmolla. Täältä pesee kritiikkiä, jos mistä! Miekin osaan huutaa EIPÄS, ja huudankin, arvioi Moilanen H.

Niinpä henkilömme Moilanen H. antautui huumaaviin, kriittisiin väittelyihin internetin kadunkulmissa, taukotuvissa ja markkinapaikoilla. Aamuisin lintujen vasta aloittaessa livertelyään Moilanen H. oli jo verrytellyt sormensa notkeiksi ja päivysti useammallakin foorumilla työntääkseen maailmaan päivän ensimmäiset kritiikit. Ihana värinä kulki päästä varpaisiin pitkin Moilasen H. kehoa, kun hän pääsi painamaan julkaise-nappia.

* * *

Yx miniäretale:
Meilleku on toi anopii tulosa käymhän, niin mitä mie sille kokkaisin? Onko kellää hyvvää vaikka karjalan paistin ohjetta?
Moilanen H.:
Etkö osaa lukea keittokirjaa? Et varmaankaan, koska suomen kielesikin on noin surkeaa. Meilleku ei ole mitään tunnettua kieltä ja karjalanpaisti kirjoitetaan yhteen. Tappaisit itsesi, luuseri! Vaikka ei sinusta varmaan ole edes siihen.

Onneton:
Tuntuu, että mieheni kanssa olemme etääntymässä toisistamme. Olisiko kellään hyviä vinkkejä, miten saamme suhteemme taas toimimaan?
Moilanen H.:
Tyhmä lehmä, ei ihme että miehesi pettäsua varmasti. Kananttaa erota, koska olet niin idootti että ruikutat intternettistä myötätuntoo. Vedä ittes hirteen, huarra.

Wysiwygiin ihastunut:
Ihana palvelu on Wysiwygissä! Suosittelen lämpimästi! Mukava ja iloinen henkilökunta, muutenkin siisti mesta. Menen toistekin.
Moilanen H.:
Taidat olla johtajan muija kun noin kehut. Ei voi olla hyvä paikka, koska koko kaupunki on paska ja kaikki on paskaa ja Suomi on paska ja politiikot huijaa.

Migrant E.:
Miksi Sumalainen kokee minut uhkaksi? Olen pieni vanhha kiltti naine ja asunu täällä jo pitkän. Olen töissä keittajana ja syön vaan oma leipäni. En kuitenkan vieläkän ole tottunut siihen, että minulle huudellaan katulla. Miltä sinusta Suomalainen tuntuu, jos minäkin alkan huutaa takaisin?
Moilanen H.:
Mistä näitä valehtelevia ulkkareita tänne sikiää? Täällä ei ole mitään rasismia, mutta ottaahan se nyt päähän, että tommoiset ämmät tulee tänne ja vie meidän työpaikat. Sossu maksaa kaiken ja päivät vaan maleksitaan kaduilla, niin onko ihme, että meitä Veteraanien jälkeläisiä ottaa päähän. Kannattaisiko kuule palata sinne ählämmaahan nyt vaan, kun et osaa edes Suomenkieltä!!!!

* * *

Iltaisin Moilanen H. huokaa tyytyväisenä vetäytyessään yöpuulle. Taas tuli kansalaisvelvollisuus hoidettua ja päivän hyvät työt tehtyä. Ihanaa on tuo kommentointi! Eikä voida ainakaan sanoa, etteikö Moilanen H. hoitaisi osuuttaan kriittisyydestä, mediakriittisyydestä.

* * *

Esimerkit on tietysti keksitty, mutta meneepä melkein mille tahansa nettifoorumille, ihan vastaavia sieltä löytää etsimättä. En minä tiedä, millaiset ihmiset niitä kirjoittelevat. Millaisia mustia pilviä kantavat päässään ja mistä syystä (ilmeisesti) kuvittelevat olevansa fiksuja jättäessään itse kysymykseen vastaamatta ja käydessään henkilön päälle? Ehkä osun oikeaan siinä, että he haluavat olla kriittisiä – ehkä ammuin taas ohi. Ehkä syitä on useitakin. Melkein kuitenkin tekisi mieleni kehottaa hakkaamaan nyrkkeilysäkkiä, jos ahistaa, sen sijaan että työntää ahistuksensa mukana myös tyhmyytensä maailmaan.

Tälle kirjoitukselle lopullisena sysäyksenä oli Tuulin kirjoitus Kotona Suomessa. Kirjoituksen aihe jo sinänsä on hyvin ikävä, mutta kun kommentteja lukiessani törmäsin valopäähän, jonka mielestä on uskomatonta, että keski-ikäinen kaljalta tuoksahtava mies voi tietää Anne Frankin, teki mieleni käpertyä nurkkaan itkemään. Jos oma maailma onkin rajallinen, ei siitä vielä mitenkään, edes keskinkertainen älyllä, voi vetää johtopäätöstä, että kaikki ympäristössä eläisivät samalla tavalla pää omassa puossaan. Tällaisten asioiden tarkistaminen olisi ihan helppoa ja kannatettavaa ennen kuin kiirehtii huutamaan pää punaisena.

Mutta terävä kritiikki, mediakritiikkihän voi tietysti kärsiä siitä, että tietää, mistä puhuu.

16 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Niitä kutsutaan usein trolleiksi ja ne tekee sitä ihan trollauksen ilosta. Netissä on olemassa paikkoja, joihin trollit kokoontuvat paukuttelemaan henkseleitään hyvin onnistuineista trollauksista.

Okei, myönnän, että tyhmiäkin ihmisiä voi olla, jotka ei edes tiedä mitä on trollaus ja silti tekevät sitä. Tuntuu vaan vaikeammalta käsittää.

Luin myöskin tuon Tuulin kirjoituksen ja juutalaiseksi haukkuminen kuulostaa tosi oudolta näillä leveyspiireillä. En tarkoita, etteikö sitä olisi tapahtunut, mutta mitä juutalaisuus tarkoittaa suomalaiselle? Ei minulle ainakaan yhtään mitään, varsinkaan sellaista, että saisin siihen lisättyä mitään negatiivista kaikua. Tiedän, että Ruben Stiller on juutalainen, ja Anne Frank tietysti, mutta että lähtisin kadulla haukkumaan jotain juutalaiseksi? Tosi absurdi ajatus. (No tietysti siltäkin kannalta, että en yleensäkään hauku ihmisiä tuolla tavoin). Kuulosta vähän samalta kuin sanoisin jollekin vaikka, että saatanan islantilainen!

Ohari kirjoitti...

Niin, trollausta nyt on ollut aina, mutta hämmentävää on se, mistä tarve sellaiseen kumpuaa. Enkä tiedä, millä tavalla tietoisuus trollauksesta saati sen tarkoituksellisuus tekisi siitä vähemmän tyhmää. Ehkä jopa päinvastoin: jos silkkaa pönäkkää omahyväistä typeryyttään tai teiniahdistustaan tai ties mitä omasta navasta kaivetun nöyhdän aiheuttamaa tuskaa siinä nyt sitten yrittääkään purkaa toisiin ja tekee sen vieläpä tarkoituksella sen sijaan, että yrittäisi ratkoa ongelmansa, ei tällaista kansalaista varsinaisesti älyn jättinä voi pitää – ei edes silloin, kun trollaus on puettu mukasivistyneeseen pitsimekkoon tai mukahauskaan pellehaalariin, saati silloin kun se käy vihamielisesti suoraan henkilöön.

(Ennen oli kaikki hienommin ja paremmin. Trollitkin olivat laadukkaampia ja keskittyivät enemmäkin asiaan kuin kirjoittajan persoonaan. Tyhmiä ne olivat silti.)

Aika monelle juutalaisuudessa on ikävä kaiku ja, juuri niin kuin tämä Anne Frankiksi nimittelijä asian esittikin, osalle kaiku ehkä voi tulla Lähi-idän tapahtumista. Samalla tavalla solvataan esimerkiksi kreikkalaisia. Minusta tuntuu, että tällaisia surkeita kansallisia tapahtumia (Lähi-itä, Kreikka) on hirvittävän kätevä käyttää omasta pimeästä päästä pursuavan henkilökohtaisen rasismin käsikassarana, mutta ehkä se on toisen keskustelun paikka.

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Sen vähän, mitä olen lukenut keskustelupalstoja, niin olen ollut hämmästynyt trollauksesta. Se on merkillinen ilmiö, jossa toisen trollaus yllyttää toisia samanlaisia keksimään entistä ilkeämpiä heittoja. Ilmiö on vähän niin kuin battle, Kumpi vs. Kampi. En jaksa lukea sellaisia juttuja, ne ovat turhia.

Juutalaisuus on myös minulle ensisijaisesti melko neutraali asia. En keksi parhaallakaan mielikuvituksella, että miten juutalainen voisi olla haukkumasana?? Haukkujan arvomaailmassa voi olla korjaamisen varaa.

Celia kirjoitti...

Arvelen, että huutelemisessa ei ole kysymys varsinaisesti siitä, miksi huudellaan vaan siitä, että yleensä tulee joutuneeksi yllättävän ja aggressiivisen verbaalisen hyökkäyksen kohteeksi. Siinä huutelija häpäisee kohteensa tekemällä hänet naurunalaiseksi. En hyväksy huutelemista. En yleensäkään hyväksy huonoa käytöstä.

Ikävä kyllä on olemassa huonotapaisia suomalaisia, joille tuottaa suurta hupia huudella muille kadulla ja muissa julkisissa tiloissa - mm. minulla on siitä omakohtaisia havaintoja. Tyttöjä ja naisia huoritellaan, miehiä homotellaan. Ihmisiä voidaan nimitellä läskiksi, vajakiksi, mutakuonoksi jne.

Ymmärrän täysin huutelun kohteeksi joutuneen Tuulin reaktion: että häntä hävettää kertoa kokemastaan. Myös muilla huutelun kohteeksi joutuneilla on ollut samanlaisia tuntemuksia. Kertoessaan kokemuksestaan kertoja alistaa itsensä ja tuntemuksensa muiden arvioitavaksi. Aina löytyy epäuskoisia, jotka väittävät, ettei moinen huonotapaisuus voi mitenkään olla mahdollista - "ei nyt ainakaan meillä Suomessa. Mehän ollaan niin kamalan kilttejä ja kohteliaita toisiamme kohtaan."

Ikävintä on kuitenkin syyllistäminen. Aina jostakin löytyy joku, joka jälkeenpäin väittää, että huutelun kohteeksi joutunut on itse aiheuttanut tilanteen jollakin tavalla.

En siis ihmettele sitäkään, että Tuulin kirjoituksen perässä kommentoineista esiintyi anonyymeina kertoessaan omista ikävistä kokemuksistaan.

Arvelen myös, että aika moni nettitrolli on samaa henkistä huonetta ja sukua kadullahuutelijaporukalle.

Ohari kirjoitti...

Trollauksesta ei tietenkään pitäisi provosoitua, eikä niin muualla kuin netissä varmaan juuri tapahdukaan. Jos joku tulee samalla tavalla aukomaan päätään vaikkapa kaupassa, veikkaan, että suurin osa meistä vaikenee hämmentyneenä. Jaa mää vai? Netissä sen sijaan on niin kovin helppo kirjoittaa miettimättä takaisin ITTE OOT TYHMÄ. Ja niin ollaan täyden rähinän äärellä, jostain ilmeisen käsittämättömästä syystä.

En nyt oikein osaa tuota neutraaliusjuttua hahmottaa, että mitä tarkoitatte, sekä Tiina että Otja. Mikä sitten olisi ei-neutraali ominaisuus, siis että haukkuminen olisi jotenkin oikeutettua, luonnollista tai edes ymmärrettävää?

Ohari kirjoitti...

Kas, Celia ehti tuohon väliin kommentoimaan, ja onpa erittäin hyvin analysoitu tuo huutelu. Ehkä nettitrollauskin on juuri tätä huutelutyyppiä: halutaan olla toiselle ilkeitä. Mutta miksi? Kyllä aika usein tuntuu siltä, alkuperäiseen kirjoitukseeni viitaten, että älykkyys ja kriittisyys yhdistetään sen isompia miettimättä tylyyteen tai suoranaiseen ilkeyteen ja käyttäydytään sen mukaan, kun halutaan korostaa omaa fiksuutta.

Tottakai meistä jokainen on joskus pahalla päällä ja esimerkiksi tiuskii kotiväelleen. Mutta että lähtee huutelemaan täysin vieraille ihmisille sen paremmin netissä kuin kadullakaan – aika omituista käytöstä minusta.

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Sitä vaan tarkoitin omasta puolestani, että rinnastan juutalaisen samalle viivalle kuin vaikkapa ev.luterilaisen. "Senkin luterilainen!" Ei ole minulle haukkumasana ihan semmoisenaan siis. Mutta ehkä tilanne ja muut ympäristötekijät huomioiden, myös uskontokunnan edustajan nimittely ko. perusteella voi olla haukkumista.

Tiina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tiina kirjoitti...

Tarkoitin samaa kuin Oma tila ja ajatuksia tuossa yllä.
Siis lukiko tuossa kommentissani jossain, että joku muu ominaisuus oikeuttaisi haukkumaan tai tekisi haukkumisesta ymmärrettävää?

En myöskään sanonut, että trollit olisivat jotenkin erityisen älykkäitä. Ajatus oli lähinnä se, että nämä trollit eivät välttämättä oikeasti edes edusta sitä mielipidettä mitä netissä toitottavat, kunhan provosoivat ihmisiä.

Jotenkin arvasin, että ajatukseni on taas täysin mahdoton käsittää oikein.

Ohari kirjoitti...

Tiina, ei lukenut että mikään ominaisuus oikeuttaisi haukkumaan, vaan minä muotoilin kysymykseni huonosti, mistä pahoittelut. Laitoinkin ensin lainausmerkit sekä "oikeutetun" että "ymmärrettävän" että "luonnollisen" ympärille, mutta otin ne pois, koska pidin itsestään selvänä ja luotin tässä yhteydessä, ettei kukaan ajattele niin, että haukkumiseen missään olosuhteissa olisi "lupa" (noin, nyt minä ne laitoin siihen, varmuuden vuoksi). Tarkoitin kysyä: millainen haukkuminen ei kuulostaisi oudolta tai tuntuisi absurdilta tai mikä haukkuma olisi sellainen, jossa olisi negatiivinen kaiku tai ei olisi neutraali? Enkä tarkoittanut väittää sinun sanoneen, että trollit olisivat erityisen älykkäitä, ajattelin tätä lausetta "– –tyhmiäkin ihmisiä voi olla, jotka ei edes tiedä mitä on trollaus ja silti tekevät sitä" jatkaessani ajatusta edelleen. Olen tosi pahoillani, että käsitin ajatuksesi (taas) väärin ja etenkin olen pahoillani, jos sellainen on jatkuvaa. Toivottavasti edes vähän lohduttaa se, ettei se ainakaan ole tarkoituksellista.

Otja, jotenkin kyllä tosiaan näkisin minäkin niin, että "senkin luterilainen" saati "saatanan lutku" (öh, vrt. alkujuttuun) vieraalle ihmiselle esimerkiksi bussissa sähähdettynä on haukkumista, vaikka se muissa yhteyksissä olisi neutraali ilmaus. Tosin kyseessä ollut "jutku" on kai aika harvoin neutraali, lähinnä ehkä kielitieteellisissä sanastoa koskevissa yhteyksissä :-)

Tiina kirjoitti...

En viitannut juuri sinuun tuolla "taas" vaan mulle vaan käy lähes poikkeuksetta noin, kun yritän ilmaista itseäni netissä. Tai siis jos osallistun johonkin keskusteluun. Jotenkin pidän itseäni hyviksenä ja kauhean usein vastapuoli saakin jotain negatiivisia viboja luettua rivieni välistä, vaikka en sitä tietoisesti sitä ole sinne pannut.
It's not you, it's me. Pitäisi opetella ilmaisemaan itseäni selkeämmin tai olemaan hiljaa.

En oikeasti puntaroi sanavalintojani kovinkaan pitkään vaan paukutan menemään ja painan "julkaise kommentti", joten ei kannata kauhean tarkkaan takertua semmoisiin sanoihin kuin vaikkapa tyhmä. Tässä tapauksessa tyhmällä viittasin siihen oikeasti ennakkoluuloiseen ihmiseen eikä siihen joka trollaa tahallaan. Tyhmä se trollikin toki on, mutta mahdollisesti eri tavalla.

Vielä tuohon alkuperäiseen asiaan. Jos nyt emme suvaitsevaisuudessamme leiki tekopyhiä, niin onhan olemassa sanoja, joita automaattisesti pidetään haukkumasanoina, kuten vaikka neekeri, läski tai rillipää. Juutalainen ei kuulu tuohon joukkoon. Ehkä olen jotenkin ulkona kuvioista, mutta minun korvaani kuulostaa edelleen todella oudolta, että suomalainen haluaisi loukata toista haukkumalla juutalaiseksi. En vaan saa otetta siitä miksi se olisi paha asia. Varmasti se herrasmies siellä bussissa voisi selittää tämän asian minulle oikein rautalangasta vääntäen. Ja tämä tuntumani ei siis tarkoita millään tavalla vähätellä Tuulin kokemaa. Tai että joku muu haukkumasana sitten olisi ihan jees.

Ohari kirjoitti...

Ei ole ihan kyllä minunkaan ilmaisuni just kohdillaan, koska en kyllä mitään negatiivisia viboja tekstistäsi saanut. Harmi jos tuli sellainen käsitys. Tyhmää käyttelin varmaan minäkin molemmassa merkityksessä. Oikeastaan haluaisin mieluumminkin ajatella, että jos nyt joku ei aivan terävimmästä päästä olekaan mutta käyttäytyy kivasti tai vähintään asiallisesti, ei hän edes kuulu omaan henkilökohtaiseen tyhmä-kategoriaani. Itse tykönäni ehkä pidän tyhmyytenä enemmänkin just sitä, että vaikka olisi runsaastikin kykyä älytä ympäröivää maailmaa, ei sitä kuitenkaan tee koska x (= syy jota aina joskus räknään). Niin, ei ehkä ole kauheasti logiikkaa tässä.

Tavoitin eilen tuommoisia sanoja miettiessäni myös tuon läskin ja muistaakseni rillipäänkin, mutta kun joka toinen on ylipainoinen ja joka toinen käyttää silmälaseja (sovin muuten molempaan kategoriaan), niin aika kova duuni on käydä meidät kaikki sättimään julkisesti. Tapahtuukohan sellaista? Jos, niin ehkä sitten juuri vaikkapa läski = ylipainoinen voisi olla analogiassa jutku = juutalainen. "Senkin ylipainoinen" olisi ehkä outo samoin kuin "Senkin juutalainen" – mutta minun päässäni tämä outous tulee sanavalinnasta eikä semanttisesta sisällöstä. Mikä ei tarkoita sitä, etteikö muille voisi olla sisältö(kin) outo, sanottakoon nyt tämä ääneen tässä varmuuden vuoksi :-)

Neekerin olin jotenkin onnistunut onnellisesti sivuuttamaan, ja nytkin siitä tulee lähinnä sellainen olo, että ei kai kukaan oikeasti enää sano niin. Varmaan siis sanoo, mutta itselle tulee sellainen "herrajjesta kylläpä on varsin tuoretta herjaa haha" -olo, ja jotenkin myötähäpeä. Mutta onhan näitä tosiaan tätä tyyppiä enemmänkin, kun oikein miettii. Mokkakikkeliä, karvakättä ja mutiaista kuulee joskus – kansallisuusulkonäköön eli käytännössä kai aina ihonväriin viittaavia. Sääli kohdistuu mielessä enemmän tällaisten huutelijaan kuin kohteeseen, koska ne nyt vaan ovat jotenkin niin surkean noloja. Tämä ei silti varmasti tosiaan lohduta haukkumisen kohteeksi joutunutta. Tai no, tiedänhän minä sen. Nuorena neitinä jouduin kuuntelemaan vajaan vuoden verran lähes tauotonta huorittelua. Selvää oli jo silloin, että vika ei ole minussa vaan huorittelijoiden päässä, säälittäviä teiniepävarmuuttaan purkavia finninaamaisia poikia kun olivat. Pahasta mielestä toipuminen kesti silti hämmentävän kauan. (Huora muuten kuuluu myös tällaiseen sanastoon. Sen käytön sisältö on kaikkineen aika omituinen. Huorittelun anatomiasta on kirjoittanut Milla Jurva, joskin on sanottava nyt, että kaikenlainen huorittelu ei sovi hänen raameihinsa; on huorittelua, joka ei liity seksuaalikäyttäytymiseen mitenkään. Nyt lähtee käsistä... koukkaus takaisin!)

Suomessa antisemitismi ei kai tosiaan ole ollut varsinaisesti mikään pahin ongelma, mutta uusnatsit ympäri maailman tuskin ovat juutalaisia unohtaneet vieläkään vihalistaltaan, ja ehkä tämä herra kuului heihin.

Tiina kirjoitti...

Tapahtuu. Tai no en nyt varsinaisesti sanaa läski muista kuulleeni, mutta esim. kerran yksi herrasmies kysyi bussiin tultuaan (miten nää muuten aina tapahtuu bussissa?), että "miten sä oot syönyt itsesi noin lihavaksi?"

No joo, tässä nyt on varmaan puolin ja toisin se sanattoman ilmaisun puute, joka aiheutti väärinkäsityksiä. Naamatusten oltaisiin varmaan oltu heti samalla aaltopituudella. :)
Mä olen huomannut, että mä kirjoittaessani kuulostan aina jotenkin vihaisemmalta kuin oikeasti olen, mutta kun hymiöiden tunkeminen joka väliinkin on jotenkin niin tylsää...

Tuuli kirjoitti...

Kieltämättä yksi syy siihen, että hämmästyin sanattomaksi tilanteessa, oli juuri pöljäkkeen valitseman haukkumatermistön kummallisuus. Siis jutku? Olen paljon tottuneempi 'vitun manneen'.

Muuten halusin vain kiittää siitä, että tutustutit minut ilmaukseen 'pää omassa puossaan'. Tsiih. Onko tuo puo ihan hämäläinen ilmaus? Muistan, että Pohjantähdessä 'pappi mennä hampparoittee kädet puon päällä'.

Celia kirjoitti...

Tuuli, ihan oikein teit, kun et vastannut sille humalikolle. Ne vain eivät ansaitse saada minkäänlaista huomiota.


Ohari, kyselit, miksi trolli huutelee. En minä vain tiedä, eikä oikeastaan kauheasti kiinnostakaan tietää. Jotkut vaan ovat huonotapaisia. Tässäkin virkkeessä "Arvelen, että huutelemisessa ei ole kysymys varsinaisesti siitä, miksi huudellaan vaan siitä, että yleensä tulee joutuneeksi yllättävän ja aggressiivisen verbaalisen hyökkäyksen kohteeksi." miksi on mikä-pronominin translatiivi. Ts. on ihan sama, mitä haukkumanimiä käytetään, sillä solvaamisen kohteeksi on aina ikävä joutua.

Ohari kirjoitti...

Tiina, olen huomannut saman, siis että kuulostaa tekstissä vihaiselta vaikka ei olisi, vähän jokaisen eli myös itseni kohdalla. Toivottavasti tämä ei johdu siitä, että olemme jo niin hymiöiden kyllästämiä, että jos niitä ei ole, niin hapannaamaa tulee oletuksena tilalle. Minuakin ärsyttää ylenpalttinen hymiöiden viljely ja aika usein kohtuullinenkin :-) (muahaha) Olen myös varma, että livekeskustelussa ei tällaisia väärinkäsityksiä esim. juurikin meidän välillemme pääse syntymään. Että jos jotain riitaa ikinä onkin, kun istuksimme tuolla noin, TULEE SE AIHEESTA, SAATANA.

Tuuli, puo on kai jotain pohjoissatakuntaa tai eteläpohjanmaata, tarkoittaa siis persettä – jos joku siellä miettii. Entinen anoppini oli niiltä huudeilta ja sanoi aina puo, mutta olen kyllä kuullut sitä hämeessäkin harvakseen käytettävän. Ihan omasta päästä generoitui tuo lausahdus, ja sen nolon syyn vuoksi, että puo näyttää tekstissä nätimmältä kuin perse. Olen tällainen sievistelevä hupsu.

Celia, näin minäkin arvelen, siis että haukkumanimellä sinänsä ei ole merkitystä: se rykäistään kyllä jostain, jos päässä siltä tuntuu, että on päästävä jotakuta sättimään. Hämmennykseni kohde onkin enemmän se, miksi päässä tuntuu siltä? Mitä iloa tai hyötyä toisten solvaamisella saavuttaa? Yksi perinteinen vastaushan on, että sättijä tuntee itsensä paremmaksi kuin sätitty ja se hellii ihanasti itsetuntoa. Ehkä sitten niin.