lauantai 6. heinäkuuta 2013

Työtä tehdään jotta

Onko työstressiä, työperäistä uupumusta, böönauttia? Onko kauheasti töitä? Ja pomo, työkaverit tai asiakkaat huutaa? Mihinkään ei ehdi ja vapaa-aikanakin työ pyörii mielessä? Sillä lailla oikein hirveen paljon hermostuttaa, että tulee a) kiukuteltua, b) kännättyä ja c) sunnuntai-iltana jo otettua närästyslääkettä ja kuitenkin, kun hoitotoimenpiteistä huolimatta ahdistaa liikaa, tulee d) juksattua työterveyshuoltoa, että on paha flunssa, ripuli tai pistämätön selkäkipu? Kaupan päälle huono omatunto.

Aika monella elämä pyörii työn ympärillä tauotta, ja sen huomaavat muutkin vaikka eivät välittäisi huomata. Työstä on tehty elämää suurempi asia työntekijälle, on pantu painetta suoritusportaalle.

Painetaan töitä sama maku suussa kuin 1900-luvun alussa mutta eri ruoskin ruoskittuna. Ennen nälkä, nyt omistusasunto, Volvo, etelänmatka.

* * *

Jotta asiaan saataisiin mittasuhde, perspektiivi tai suoraan sanoen tolkku, suoritin hiukan kalkulointeja.

Keksitään tarkoitusta varten henkilö, niin kuin meillä täällä partsilla on ollut tapana. On niin mukava puhua ihan konkreettisesta kaverista. Hän olkoon Kerttu, säännöllisissä päivätöissä oleva mies tai nainen. Hän aloittaa työuransa 20-vuotiaana ja siitä lähtien tekee vuosittain töitä:
– 242 päivänä noin 8 tuntia eli
– joka vuosi 1936 tuntia.
Lähde: vero.fi ja esim. matkakulut.

Tämän verottajan kivasti meille valmiiksi laskeman vuosittaisen työpäivämäärän mukaan vastaavasti vapaa-aikaa vuodessa kertyy:
– 123 kokonaan työstä vapaata päivää ja
– 242 osittain työstä vapaata päivää eli
– yhteensä 6824 tuntia vapaata. Hurraa!

Ihminen tietysti nukkua porskuttaa, että hän jaksaa painaa töitä ja vapaa-aikaa. Uneen menee ihannetapauksessa 2920 tuntia vuodessa, joten ihmiselle jää vuosittain 3904 tuntia vapaa-aikaa vietettäväksi hereillä. Hereillä vietetyn vapaa-ajan ja työn suhde on vuositasolla noin 2:1 ja työpäivinäkin vielä 1:1, eli työpäivinäkin Kerttu-kultamme on hereillä ollessaan yhtä paljon vapaalla kuin työssä.

VUODEN AIKANA
työtä = punainen
unta = violetti
vapaa-aikaa = vihreä
Ihan hyvin sitä vapaata siis loppujen lopuksi on, vaikka Kerttu saattaakin valittaa, että on aina töissä. Ohessa on oikein kuva, joka havainnollistaa, että vapaalla on ihminen aika paljonkin lopulta. Kannattaa uskoa sitä*.

Jos taas henkilömme tekee ylitöitä ja siksi ahdistuu, on tilanne vähän hankala. Hankkiiko tällainen ihminen päänsärkynsä lyömällä vasaralla päähän? Joutuuko rahapulaan heittäessään palkkapussinsa järveen? Siltä varalta, että joku ei vielä tiedä, paljastan aika yllättävän seikan: ylitöitä ei ole pakko tehdä. Jos tuntuu siltä, että työnantaja jatkuvasti tarvitsee ylimääräistä työpanosta, töitä on liikaa suhteessa työväkeen. Ratkaisu ei ole – vaikka kuka vakuuttavasti väittäisi – se, että työntekijä raataa kynnet verillä ja aivot höyryten.

* * *

Kerttu aloitti siis työuransa 20-vuotiaana ja koska hän on varsin mallikansalainen, hän jatkaa työskentelyä, kunnes täyttää 65 vuotta. Kaikkiaan töitä tuli paiskittua 45 vuotta. Koska olemme optimisteja ja varsin luottavaisia lääketieteen suhteen, arvelemme, että hänen elinikäodotuksensa on sama kuin vuonna 2000 syntyneen pojan ja tytön elinikäodotuksen keskiarvo eli 77,5 vuotta. Elämästään Kerttu työskentelee 45 vuotta ja työelämän ulkopuolella hän on 32,5 vuotta.

Työelämä joutuu pärjäämään Kertun elinvuosista peräti 32,5 vuotta ilman hänen panostaan, ja se pysyy tolpillaan silti. Hämmentävää mutta totta on, että mallikansalaisemme Kerttu ei suinkaan ole korvaamaton. Jos hänellä on hiukankin järkeä päässään, hän on tästä seikasta pelkästään tyytyväinen – samoin on hänen työnantajansa, mikäli siellä puolella on asiaa tultu pohtineeksi.

* * *


Tarkoitukseni ei ole vähätellä kenenkään kokemaa stressiä vaan nostaa esille, että elämässä on muutakin kuin työ, ja sitä muutakin on aika paljon. On aika kohtuuton tilanne, jos työ jauhaa koko käytettävissä olevan vapaa-ajan kiukunsekaiseksi väsymykseksi. Jos taas vapaa-aikaa jatkuvasti on vähemmän kuin tässä esitetty määrä, asialle kannattaa tehdä jotain.

Ensi kerralla, kun oikein työasiat kaihertaa, voi miettiä näitä lukuja mielessään. Kannattaako työikäisen antaa konkreettisen 22 prosentin siivun, työssäoloajan, vallata koko elämiseen käytettävissä olevan ajan? Vai arvellako sittenkin, että tämä on vain työelämää, ei sen enempää? Parhaimmillaan työ on mukavaa ja antaa sisältöä sekä mielelle että rahapussille. Jos työ ei olekaan kaikkein kivointa, voi varmaan lohduttautua sillä, että ei sitä nyt lopulta niin paljon päivässä saati vuodessa saati koko elämässä ole, että ihan kahjoksi kannattaa sen vuoksi heittäytyä – ja siinä vaiheessa kannattaa muistaa myös, että tämähän on sitä rahantekohommaa vain. Mukavampiakin asioita elämään mahtuu vaikka kuinka.


* * *

Tässä kirjoituksessa ei kuitenkaan ole luettavissa, edes rivien välissä, kehotusta tehdä mitä työtä tahansa, melkeinpä päinvastoin. Tämä koskee niitä ihmisiä, jotka tyypillisesti jauhavat, että "Onhan mulla ihan kiva työ, mutta kun mutta kun sitä on niin paljon ja stressaa ja kauheeta kun ei jaksais", jne. loputtomiin, mutta jos työpaikka vaihtuu, sama valitus jatkuu. Kyse ei olekaan työstä vaan elämänasenteesta: työ nostetaan ajatuksissa ykköseksi, vaikka sen paikka on muualla.

On olemassa paljonkin liian raskaita ja sekä yksilölle että ylipäätään ihmiselle sopimattomia töitä. Sellaisista kannattaa hankkiutua eroon, sanoo sitten oleskeluyhteiskuntateoreetikot mitä hyvänsä. Hehän voivat ilmeisen mieluusti ja mallikelpoisesti tehdä ne työt, joissa on sellainen vika, etteivät ne kenellekään kelpaa.

* * *

Esimerkiksi tällaisista töistä otettakoon – ei ensinkään se kuuluisa ja parjattu siivoaminen, mikä kelpaisi minulle kyllä, jospa vain ammattiosasin – puhelinprostituoidun pesti. Entinen työnantajani suositteli sitä lämpimästi minulle, kun jäin työttömäksi. Jutteluahan se vain on, ja siitä saa hyvät rahat. Hänen ilmeensä oli syvästi järkyttynyt, kun kysyin, miten hän suhtautuisi, jos hänen soittoonsa vastaisi tunnistettavasti tytär tai vaimo. Mutta hyvänen aika! Eivät he tee sellaista – ja ilmassa leijuivat ne lukuisat syyt (yhteiskuntaluokka, sopivuus, kunnon ihmiset, ei meille käy noin).

* * *

Koska meillä Oharin partsilla ajatellaan asioita laajasti, niin varaudummepa myös sivulta sohaisuun siitä, että noin paljon sitä vaan lorvaillaan, ja palkka juoksee. Palkka ei juokse vapaa-ajalta. Loma- ja sairausajan palkka kuuluvat jo sovittuun palkkaan. Palkanmaksajan palkka tosin juoksee loma-ajallakin. Niin että suut suppuun nyt siellä kapitaalin puolella: teitä on kyllä ajateltu tässä. Painavasti. Perkele.

* * *

Erityisen painokkaasti haluan huomauttaa, että esi-isämme ja -äitimme ovat panneet kovan kovaa vastaan, jotta me saamme nauttia nykyisistä kohtuullisista työoloista. Suositan lämpimästi, että sovituista työpäivien pituuksista ja määristä pidetään kiinni! Suositan, että me työväki arvotamme elämämme myös muulla kuin työnteolla, vaikka kivat puolensa on siinäkin. On toinen asia pohtia, miksi joku omistaa ja toinen kartuttaa hänen omaisuuttaan. Maailma muuttuu hitaasti, ja muutosta on hyvä pitää yllä vähintään niin ettei anna valjastaa itseään pelkästään toisten materian tavoitteluun. Hyvä on huomata sekin, että vaikka materiasta saa turvaa, onnea siitä ei irtoa.

* * *

*) Toivoakseni kalkulointini ovat menneet edes lähelle oikein, olenhan humanisti, joka ei tunnetusti osaa laskea. Kaikki luvut ovat tietysti aivan summittaisia, koska mallihenkilömmekin Kerttu on hyvin summittainen ja sumea hahmo. Toissapäivänä olin näkevinäni aurinkoa vasten kelvolliset viiksenalut ihan siinä huolellisen rajauksen yllä.

Ei kommentteja: