torstai 8. elokuuta 2013

Masentunut ameeba

Kaverini oli linkannut otsikon kappaleen Facebookin. Nimi herätti etäisen mielenkiinnon, mutta ei niin paljon, että olisin jaksanut kuunnella saati etsiskellä sanoitusta ja edelleen merkitystä. Vaikka internetissähän on ihan kaikki.

* * *

Olen kummallisen väsähtänyt, se on selvä. En minä lie masentunut tai sellaista, etäisen välinpitämätön vain. Kelluskelen, kun en näköjään uppoa.

* * *

Onko tuo toisaalta ihme. Viime vuodet, vuodesta 2001 asti, ovat olleet lentoa. Mutta kolmannekseeltaan, tai kuka näitä laskee, kenellä ne eivät ole sitä? En minä tässä nyt mitenkään kohtuuttomilla ole ollut. Väsymystä pukkaa varmaan siksi, että yksi jakso voisi olla takana ja toinen alussa, mutta, mutta ja mutta. Leipä ei lopu juuri näihin näppeihin, mutta paljon yli sen ei jää. Eikä tarvitsekaan.

Isompia rahoja en ehkä jaksa juosta kiinni, ja vähän turhautunut olen siihen, mitä pitäisi. Ja mitä haluaisin.

* * *

Pitäisi saada lottovoitto, että voisi elää hiljaista, ekologista mutta mielekästä ja mielenkiintoista elämää. Ryhtyä hipiksi, syödä luomuruokaa, mennä joskus hitaasti matkaten Goalle ja antaa niille rahoja.

Typotan muuten jatkuvasti mielenkiintoisen mielenkiitoiseksi. Korjasin, vaikka olisi se voinut olla niinkin. Kiito ja kiinto tässä yhteydessä kummasti, vaikka vastakkaisina, menevät yhteen.

* * *

Isän muisti hajoaa päivä päivältä pienempiin. Odotellaan, mitä näytepalasta selviää: onko kurkusta löydetty kasvain hyvän- vai niin kuin lääkäri alustavasti arveli pahanlaatuinen. Mietin, pitääkö aina isän kanssa jutellessa tuottaa pettymys. Sinä olet maakunnan terveyskeskuksen vuodeosastolla, et lähibaarissa, et kotona, et töissä, et kaupungilla. Joka kerran se häkellys ja joskus päivästä riippuen järkytys, niinkö? Onko totuudessa mitään järkevää saati inhimillistä? Aika liikuttavaa on se, että isä on edelleen mielestään naimisissa äitini kanssa. Avioliitto kuitenkin kesti 13 vuotta ja avioerosta on 32 vuotta aikaa. Kolme naista käy, kulkee ja pannaan vastuuseen isän puheissa: äiti, vaimo, tytär. Mummu, äiti, minä.

* * *

Hain järjelliselle kurssille, toivottavasti pääsen. Ja toivottavasti se on hyvä kurssi, kun sinne pääsen.

(Kaikkiin hakemiinsa juttuihin pitää suhtautua toteutuneina, kunnes toisin todistetaan. Ettäs tiedätte!)

Olen minä myös CV:tä viilannut ja hakemuksia, ennen lähettämistä, terävöittänyt ja tiivistänyt.

* * *

Olen ehkä väsähtänyt ja tarmoton, mutta olen sitä tavanomaisella tarmolla kuitenkin.

* * *

Miten voi olla, sitä paitsi, niin vaikeaa hakea minut täältä kotoa töihin kertomaan ihmisille, miksi ei voi yhtiön virallisissa tiedotteissa, mainonnassa, nettisivuilla, ulkopuolelle menevissä sähköposteissa eikä mielellään ylipäätään missään, edes sisäisessä viestinnässä, sanoa: Elikkäs justiin HAKIESSAAN KURSSILLE, TOISSAPÄIVÄNÄ OHARI JUURI TYHMÄSTI EHKÄ VAAN OSOTTI, että 7-vuoden opiskelu Yliopistossa saa aikaan lähinä aivo-vaurion.

* * *

Isoissa firmoissa kaikki jätetään mainostoimiston tai -osaston hoidettavaksi. Ne keskittyvät siihen, mikä on jännää, hauskaa ja nättiä. Tuloksena tulee Minun Soneraa ja Minun Sarjatonta.

* * *

Kaikenlaista sitä miettii, kun sille päälle sattuu.

Eikä malta olla sanomatta, että kyllä tästä. Tämä. Voi tulla myös Voi Minun Tavatonta.