torstai 1. toukokuuta 2014

Sotatorvet kaikkialla soittaa

Olin parikymppinen, kun selitin isälle, miten maailma pitäisi mielestäni järjestää.
Kyllä oot niin saatana samanlainen kommunisti kuin pappas.
Nauroin aika tavalla, koska minusta oli koomista ajatella, että kommunismi kulkisi geeneissä (kommunistipappani, isän appiukko, kuoli niin varhain, ettei ehtinyt vaikuttaa muutoin kuin geenien kautta). Isä synkkeni, kun kysyin, mistä lie hänen sisarensa kommunismigeeninsä saanut. Oli selvää, ettei kommunismi ollut mikään hyvä ominaisuus hänen mielestään.

* * *

Silti. Lapsuuteni oli niin epäpoliittinen kuin olla ja voi. Meillä ei puhuttu politiikkaa eikä kumpikaan vanhemmistani suostunut edes äänestämään. Minä sitten kai kasvoin jotenkin oudolla tavalla kieroon, ehkä poliittisessa varjossa niin kuin kitulias taimi.

Vasemmistolaisia ajatuksia olen mielessäni hellinyt pienestä asti. Eihän siitä mihinkään pääse. Siihen ei ole kukaan patistanut eikä edes houkutellut. Pikemminkin on paheksuttu punikkeja, milloin olen asiasta mitään kuullut. Silti vain, sitkeästi kohti kurjuutta – tai typeryyttä, riippuen siitä kuka katsoo – olen tavoitellut.

* * *

Ja täällä ollaan, samojen ajatusten kanssa edelleen, hei vaan!

Tänäkin vappuna kuuntelen puolison kanssa työväenlauluja, enkä voi olla ihmettelemättä, että vielä joku jaksaa vasemmistolaisuuteen uskoa sen retoriikan jälkeen, mitä 70-luvulla on kansa kansan niskaan kaatanut. Samaan paatoksen määrään ja volyymiin päässevät vain jehovan todistajat. Arvatenkin heidän piireissään kuitenkin kärvennytään helvetin lieskoissa, kun taas täällä meillä päällä kylvetään tuskassa ja hurmehessa.

70-luvulla ei kuitenkaan enää kukaan täällä nääntynyt nälkään eikä huhtonut torrakka kourassa lahtaria vastaan. Helvetin lieskoissa varmaan kärvennyttiin, niin kuin nytkin.

* * *

Jos vasemmistoa ja vasemmistolaista ajattelua aiotaan edelleen pitää yllä¹, jotain tars tehdä. En nyt tarkoita uusia taistelulauluja. Retoriikkaakin on siistitty (syystäkin) kovasti. Olen vuosia miettinyt, että vasemmiston pitäisi yhdistää rivinsä. Tosiasia kuitenkin on, että ne asiat, joita punaisella puolella pidetään tärkeinä, ovat niin tulenarkoja vieläkin, että sävyerotkin ovat suurempia kuin suuret.

Mitä tehdä? En tiedä.

* * *

Olen aina mieltänyt vapun paitsi työväen ja solidaarisuuden myös inhimillisyyden ja ennen kaikkea rauhan juhlaksi². Ne ovatkin mielestäni tärkeimmät vasemmiston arvot. Ovathan ne kovin maailmaasyleilevät tietysti, ja hitusen hämärärajaisetkin. Sen verran rajaa voi vetää kuitenkin, että kaikenlainen sotiminen saa riittää. Sotaretoriikka ja -kuvasto riittää myös.

Historiaa ei tarvitse unohtaa. Sen voi muistaa, mutta siinä ei tarvitse rypeä. Poskea ei tarvitse kääntää, jatkuvasti ainakaan. Sen kiepsahtelun voi jättää jehovien todistajain huomaan edelleen.

Olisi siis tilauksessa hyvä kompus solidarisuutta, inhimillisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Tarvittaisiin ihan sitä samaa settiä kuin ennenkin, mutta ilman lahtari- tai taistelukuvastoa. Kiitos!

* * *

Hyvää, oikeudenmukaista, iloista ja rauhallista vappua kaikille yhteis- ja uskontokunnille, yhteiskunta-ja ikäluokille sekä sukupuolille! Siitä huolimatta ovatko he sen ansainneet vai eivät. Pusuja! Ilmapalloja!

* * *

Herkkä aihe, kun alahuomautusta pukkaa:

¹) Kyllä pitäisi. Vaihtoehto on aika kamala.
²) Ja kevään, tietysti! Jos oikein hyvin käy, se narttu paiskaa räntää tänäkin vuonna niskaamme, koska se on kevään tärkein funktio. Hyvälle työlle meillä aina pipaa nostetaan kyllä.

4 kommenttia:

S. kirjoitti...

Hyvä tilaus! Tosin paketti oikeudenmukaisuutta, inhimillisyyttä, rauhaa ja solidaarisuutta esiintyy varmasti oikeistonkin puheissa(?) No, sota on ainakin kaikkien mielestä paha paitsi tietenkin oikeutettu sota, joka on kaikkien mielestä hyvä. Mietin miten vasemmistolainen oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, rauha ja solidaarisuus eroavat oikeistolaisista sellaisista. Vai supistuuko ero lopulta vain tulo- ja omaisuusjakauman vasemmistolaisittain kautta oikeistolaisittain optimaaliseen muotoon - loppu, details?

Ohari kirjoitti...

Varmasti oikeisto puhuu ainakin oikeudenmukaisuudesta, inhimillisyydestä (?) ja rauhasta. Solidaarisuus on heidän puheissaan ehkä sordiinolla, kun se saattaa haiskahtaa ikävästi vähän sosialismilta. En tiedä, arvelen näin. Niin kuin sanoinkin, käsitteet ovat kovin hämärärajaisia ja siksi sopivat sekä että suuhun ja puheisiin sinne tänne. Käytännössä on varmasti eroa. Siinä kun esimerkiksi oikeudenmukaisuus vasemmalla tarkoittaa sitä, että yhteistä pallolla olevaa materiaa jaetaan tasaisemmin, oikealla se tarkoittaakin sitä, että se jolla on omistusoikeus, saa pitää. Vasemmiston rauha taataan takomalla miekat auroiksi, oikealla se järjestetään liittymällä Natoon. Inhimillisyys oikealla on sitä, että halutessaan voi osallistua vaikkapa Lastensairaala-keräykseen ja tukea söpöjä vauvoja; vasemmalla se tarkoittaa sitä, että niin pummin kuin mummun on päästävä veroilla ylläpidettävän kunnallisen terveydenhoidon autettavaksi ja sassiin. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Tiedän kyllä, että oikealla mielellään tämä kiistetään, mutta ajettavasta poliitiikasta kuitenkin näkyy, miten asia todella on. Verot alas, tulot ylös ja kaikki maksavat omat menonsa. Heidän mielestään se on reilua, minun mielestäni ei.

Olet siis oikeassa, ero supistuu viime kädessä tulo- ja omaisuusjakauman optimaaliseen muotoon. Oikealla optimi on se, että omistetaan; vasemmalla optimi on se, että jaetaan.

Näin minä sen näen.

Tiina kirjoitti...

Tuli tästä mieleen, kun Stubb julisti eilen televisiossa puheenjohtajakampanjansa alkaneeksi. Yksi Stubbin tavoitteista olisi, että hallituksessa alettaisiin tehdä kokoomuslaisempaa politiikkaa. En tiedä miksi se kylmäsi selkäpiitäni jotenkin karmivalla tavalla. (No tiedänpäs, mutta ei siitä sen enempää).

Ohari kirjoitti...

Musta on aika jännä ilmiö se, että ihmiset äänestää oikestoa ja sitten ne on aivan äimänä siitä, että oikeisto tekee oikeistolaista politiikkaa. Yllärinä näyttää tulevan aika monelle, että se kiva, siisti ja hurjasti hymyilevä mies onkin valmis yksityistämään kaiken ja viemään köyhiltä mummuilta tekarit suusta. Samalla logiikalla vasemmisto muuttaa koko rakkaan isänmaamme Neuvostoliitoksi ja ei perkele semmoiseen voida ruveta, vaikka siitä nyt hyvinvointia saattaisikin seurata.