lauantai 14. helmikuuta 2015

Lovee, darlings

Hyvää päivää! Suomalaisille hyvää ystävänpäivää, hyviä toverihetkiä ja onnellista kaveruutta! Muille maille ja kansallisuuksille romantillista rakkaudenpäivää!

Kaikille kaikkea kivaa kansainvälisesti! Huutomerkkejä myös!

* * *

Tässä vaiheessa perinteisesti pitäisi huokailla, että kaikkea kanssa. Ystävänpäivää ja diipadaapaa! MINEN RUPEE!

Tänä vuonna en kuitenkaan ilokseni ole huomannut yhtään marinaa siitä, miten Suomeenkin väkisin työnnetään kaikkia kamalia kaupallisia juhlapäiviä ja niitä sitten naama norsunpinpillä on ihan pakko viettää.

Olisivatko niin tavikset kuin mediakin hoksanneet, että ei tarvitse viettää, jos ei taho?  Olisiko mennyt perille, että vaikka viettäisi, ei tarvitse viettää niin kuin muut viettävät, kaupallisesti tai muuten siten kuin ei taho?

* * *

Minusta juhlia ei ole yhtään liikaa. Voi juhlia kaikkia ihan merkityksettömiä hömppiä tai – kuten edellä todettiin – olla juhlimatta. Ei tarvitse aina vetää lippua salkoon ja pönöttää. Ei tarvitse ostaa törkeän kalliita tai törkeän halpoja tai törkeän vääriä lahjoja, ei tarvitse siivota, koristella, kokata, vouhottaa eikä varsinkaan stressata.

Voi juhlia hillitysti vaikka lähettämällä ystävänpäivänä kaverille ilahduttavan tekstarin. Voi sanoa pyhäinpäivänä tai halloveeninä, että PÖÖ. (Halloveeni muuten onkin erityisen kauhean  kiva, koska Suomen pitkä ja synkkä syksy suorastaan huutaa jotain kauhean hauskaa ja hölmöä pelleilyä valaisemaan murheen laaksossa vaellusta. Samalla voi toki hartaasti muistella edesmenneitä. Ilo ei sulje surua pois.)

Voi järjestää isot kalaasit, kestitä koko suvun ja kaveripiirin, pieninä juhlapäivinä. Voi olla huomioimatta kokonaan ihan isonkin juhlapäivän, jos ei huvita.

Voi juhlia ihan niin kuin itse haluaa.

* * *

Hetken kestää elämä ja sekin synkkä ja ikävä.

* * *

Minusta aina kannattaa juhlia, kun vain voi. Erityisen paljon kannattaa juhlia kansainvälisesti – ja kansainvälisesti kannattaa juhlia nimenomaan rakkautta ja ystävyyttä.

Sanoohan sen järkikin. Minun järkeni. Käytä sinä omaasi.

* * *

Juhlatunnelmissa nyt myös lempparisarjani YLEN Kätevä emäntä, jolle lämmin suositus. Katsottavissa ONNEKSI, ONNEKSI myös ulkomailla.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Kotimaa kun taakse jäi

Kun suomalainen paiskataan Suomi-neidon kylmistä helmoista lämpimään maailmaan, se alkaa oitis kaivata pakkasta ja vaakaräntää, oikeaa kahvia, ruisleipää, salmiakkia ja toisia suomalaisia. Tämä on kaikkien tietämä fakta.

Tunnen itseni nyt vähän luopioksi. Ettei sittenkin olisi sukuuni livahtanut joku ulkomaalainen, tai sitten karjalaiset sukujuureni selittävät seuraavat kaipauksen kohteet:

  1. Läkerol Dents sweetmint -xylitolpastillit
  2. Lipton Intense Mint -tee
  3. Tuore chili
  4. Sini-tuotteen tiskiharja (tai vastaava).
* * *

Jotta en ihan kelvottomalta kansalaiselta vaikuttaisi, otan ensin kantaa ehdottomasti kaivattaviin asioihin:

Pakkasta (check) on saatu ja vaakaräntää korvaavaa jäätävää sadetta (check). Täällä saa kelvollista kahvia (check). Ruisleipää ikävöin etäisesti vielä tässä vaiheessa. Rakkauteni siihen ei ole ehkä ihan pakahduttavinta sorttia, koska se aiheuttaa usein närästystä. (Check siis sillekin.) Salmiakkia olin varannut mukaan viisi pussia (check), jotka tosin on jo syöty. Viimeiset menivät jouluna. Minulla on mukana maailman ihanin suomalainen (check).

Perinteiset kaihot on (check) eikä niistä enempää.

* * *

Sitten näihin yllärikaihoihin!

1. En tiennyt ennen matkaa, että olen kehittänyt näin vakavan riippuvuuden xylitolpastilleja kohtaan. Kauppojen kassoilla pälyilen purkkahyllyä. Siellä on vaikka mitä minttua, eukalypsusta ja muuta raikastinta, mutta ei xylitolia. Onko hiukan järjetöntä raikastaa suunsa sokerilla tai sokerin korvikkeella, joka ei ole xylitolia, häh? On.

Ensi kerralla tiedän varautua ja pakata mukaan maxirasian/viikko.

2. Lipton Intense Mint -teetä saa kaupungista! Tämä selvisi tämän kirjoituksen alkuperäisen aloituspäivän (7.1.) ja sen jälkeen, kun olin tilannut Esikoiselta kaksi pakettia postitse. Enpä silloin vielä käsittänyt, että samalla vaivalla olisin tilannut tiskiharjan, johon palaan edempänä. Lipton Intense Mint -teetä myydään, ja nyt tarkkana kaikki Budapestissä majailevat ja nimenomaiseen artikkeliin syvästi kiintyneet henkilöt, ainakin MOM-Parkin Sparissa. Missään muualla sitä ei ole näkynyt, vaikka Lipton Hungary minulle ystävällisesti kertoikin, että Tescoista ja Spareista saattaa löytyä. Ei ole saattanut, mutta jos nuo kaksi pakettia nyt kevään mittaan loppuvat, tiedänpä mistä ostaa lisää.

3. Tuoretta chiliä ei muuten sitten paprikamaassa myydä, vaikka urpompi saattaisi niin kuvitella. Syytä on paha lähteä arvioimaan. Unkarilainen ruoka ei ole kovin tulista, joten sille ei ehkä ole täällä kysyntää. Paprikaa on, sitä on syöty kilotolkulla, ja onhan se todella hyvää. Kiitosta saa myös unkarilainen tuorekurkku, joka pesee vetisen kotimaisen 8–0. Chiliä saa kuivattuna mausteena ja sillä pärjätään.

4. Täällä tiskataan ilmeisesti yleensä sienellä. Unkarittarilla on varmaan kapeat ranteet ja kapeat kämmenet, mutta kun minä olen hämäläis-karjalaista lapiosukua, ei näillä kourilla paljon viinilaseja kuurata (ja niitä pitää kuurata usein). Onhan se hidastakin tämmöisen hätäisen ihmisen hinkutella sienellä, kun voisi huitaista ripeästi harjalla. Keksinpä päivänä muutamana, että skandinaavit yleensä tiskailevat varmaan samalla tavalla – ja siitä ajatuksesta sitten hätsynpikaa paikalliseen Ikeaan, jossa olikin skandinaavisia tiskiharjoja kaupan.

Onkohan niillä ruotsalaisilla lopulta kaikki kotona? Miksi Sini-tuote ei ole alkanut yhteistyöhön Ikean kanssa, ja päinvastoin? Ei ole parempaa tiskiharjaa – vaikka aika hyviä kilpailevia joka ikisessä suomalaisessa pikkukaupassakin myydään – eikä oikeastaan paljon muutakaan siivoustuotetta.

* * *

Tätä viimeistä kohtaa lukiessa muuten joku saattaa saada semmoisen kuvan, että onpas siinä sitten siisti ja jämpti ihminen, siivousvälineistäkin noin kohkaa. Anteeksi jokulle, en ole. Mitä hankalammat välineet, sitä laiskempi ja ärtyneempi Ohari.

Muuten menee ihan jee! Onhan minttuteetä ja muutenkin kotoisa olo.