torstai 29. kesäkuuta 2017

¯\_(ツ)_/¯

Tuleva entinen anoppi soitti eilen. Puhuttiin pitkään. Ei sorruttu kenenkään solvaamiseen, surtiin vain tilannetta yleisesti ja minä vähän itkeskelin. Siinä puhelun aikana kuitenkin tajusin, miten häikäisevän varmasti olen katsonut ohi ja samalla silitellyt sitä tosiasiaa, että toinen meistä ei vain yksinkertaisesti välitä.

En osaa arvioida, mitä tämä oivallus lopulta tuottaa.

Nyt tuntuu, että helpotus tulee ennen aikojaan. Kokemuksesta silti tiedän, että yhtä hyvin suru voi syvetä ja ahdistus pahentua. Mielessä voi alkaa pyöriä se levy, joka ihan viattomasti vain ihmettelee, mikä ihme on itsessä vikana, etteÄH

Toisaalta ilmassa on sellaistakin henkeä, että paskat. Kun kerran piittaamattomuus vallitsee, asiathan ovat nyt hyvin sekä siellä että täällä: valinnat on tehty – moneen kertaan – ja niiden kanssa eletään.

Näillä mennään eikä taakse katsota, sillä siellä on vain sitä samaa, mitä sinne jäi.

Välinpitämättömyyden voi valita! Ja niin edelleen!

* * *

Tajuan, että kuulostan tahtomattani aika uhmakkaalta, ja se huvittaa minua. Jos käyttelisin teksteissäni hymiöitä, laittaisin niitä tähän rivin.

Tai ehkä sellaisia, joissa kohotellaan olkia, mitä ne ovat, olkioita? FranklymydearIdontgiveadamnioita?

* * *

Viime yön nukuin aika hyvin.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Ei otsikkoa

Parisuhteen voi lopettaa aika helposti. Voi täyttää avioerokaavakkeita, voi muuttaa erilleen, voi jakaa tavarat ja sopia raha-asiat. Se on työlästä mutta tehtävissä. Rakkaudesta luopuminen sen sijaan on helvetin vaikeaa eikä kai aina onnistu vaikka järki sanoisi mitä. Paitsi ehkä ajan kanssa.

* * *

Eron hyvät puolet ovat konkreettisia. Ne voi listata ja niihin voi palata, kun epäilyttää. Eron huonot puolet taas – ne ovat sumeita, hämärärajaisia, pakenevat mutta hyökkäävät takaisin rajusti, varoittamatta ahdistuksen kanssa. Keho antaa periksi vaikka olisi missä: kurkkua kuristaa niin että henki salpautuu, vedet nousevat silmiin ja itkun torjuminen sattuu lujaa päähän. Tekee mieli painua kyykkyyn, heijata itseä ja ulista ääneen. Kaupan käytävällä voi kaivaa nenäliinan, teeskennellä nuhaa ja toivoa, ettei kukaan tuttu juuri nyt tule puhumaan mitään. Sitten lähtisi käsistä eikä sellainen käy. Kotona menee kyykkyyn, heijaa itseä mutta ei ulise. Ei ihminen yleensä ulise vaikka mieli tekisi, se on niin teatraalista. Kun kohtaus on ohi, menee ostamaan pesukoneen tai vie roskat, äkkiä ennen kuin seuraava tulee.

Puoliso ei enää ole toi, sitä on väistettävä ja kohdattaessa sille on oltava tyly, että saa tehtyä sen mikä on tehtävä. Etäältä voi olla myötätuntoinenkin, mutta eihän siitä mitään hyötyä ole. Eikä parempaan pysty, kun itseäkin on säälittävä.

* * *

Ensimmäisenä yönä toisessa asunnossa palelin. Vedin päälleni kirjaimellisesti kaikki mukaan tulleet vaatteet: topin, T-paidan, pitkähihaisen paidan, pellavajakun, pyjamahousut, pellavahousut, kahdet sukat. Peiton päälle heitin viltin ja viltin päälle vielä kylpypyyhkeen. Kaiken sen kankaan sisällä palelin lisää.

Sumeat ja hämärärajaiset ajatukset viluttivat ja valvottivat. Aamu alkoi puoliltaöin.

* * *

Kannan tavaraa ulos ja sisään Ikean kasseissa. Sitä on tietenkin liikaa, aina on kaikkea liikaa. Osa karisee matkalle.

Hajuvesipullossa on jäljellä tuskin havaittava tippa. Sitä en voi heittää menemään vielä, sen mukana menisi

en vain voi vielä siitä luopua.

Onneksi ei ole pakko.

* * *

Sitä aikaa on vielä.