keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Ei otsikkoa

Parisuhteen voi lopettaa aika helposti. Voi täyttää avioerokaavakkeita, voi muuttaa erilleen, voi jakaa tavarat ja sopia raha-asiat. Se on työlästä mutta tehtävissä. Rakkaudesta luopuminen sen sijaan on helvetin vaikeaa eikä kai aina onnistu vaikka järki sanoisi mitä. Paitsi ehkä ajan kanssa.

* * *

Eron hyvät puolet ovat konkreettisia. Ne voi listata ja niihin voi palata, kun epäilyttää. Eron huonot puolet taas – ne ovat sumeita, hämärärajaisia, pakenevat mutta hyökkäävät takaisin rajusti, varoittamatta ahdistuksen kanssa. Keho antaa periksi vaikka olisi missä: kurkkua kuristaa niin että henki salpautuu, vedet nousevat silmiin ja itkun torjuminen sattuu lujaa päähän. Tekee mieli painua kyykkyyn, heijata itseä ja ulista ääneen. Kaupan käytävällä voi kaivaa nenäliinan, teeskennellä nuhaa ja toivoa, ettei kukaan tuttu juuri nyt tule puhumaan mitään. Sitten lähtisi käsistä eikä sellainen käy. Kotona menee kyykkyyn, heijaa itseä mutta ei ulise. Ei ihminen yleensä ulise vaikka mieli tekisi, se on niin teatraalista. Kun kohtaus on ohi, menee ostamaan pesukoneen tai vie roskat, äkkiä ennen kuin seuraava tulee.

Puoliso ei enää ole toi, sitä on väistettävä ja kohdattaessa sille on oltava tyly, että saa tehtyä sen mikä on tehtävä. Etäältä voi olla myötätuntoinenkin, mutta eihän siitä mitään hyötyä ole. Eikä parempaan pysty, kun itseäkin on säälittävä.

* * *

Ensimmäisenä yönä toisessa asunnossa palelin. Vedin päälleni kirjaimellisesti kaikki mukaan tulleet vaatteet: topin, T-paidan, pitkähihaisen paidan, pellavajakun, pyjamahousut, pellavahousut, kahdet sukat. Peiton päälle heitin viltin ja viltin päälle vielä kylpypyyhkeen. Kaiken sen kankaan sisällä palelin lisää.

Sumeat ja hämärärajaiset ajatukset viluttivat ja valvottivat. Aamu alkoi puoliltaöin.

* * *

Kannan tavaraa ulos ja sisään Ikean kasseissa. Sitä on tietenkin liikaa, aina on kaikkea liikaa. Osa karisee matkalle.

Hajuvesipullossa on jäljellä tuskin havaittava tippa. Sitä en voi heittää menemään vielä, sen mukana menisi

en vain voi vielä siitä luopua.

Onneksi ei ole pakko.

* * *

Sitä aikaa on vielä.

2 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Olen edelleen ihan tyrmistynyt, että en nähnyt merkkikäkään tästä.
Otan osaa... :-(

Ohari kirjoitti...

Noo, älähän nyt, ei kannata tyrmistellä. Tuskin kukaan on niin meedio, että parin tunnin kyläilyn aikana pystyy muodostamaan oikeastaan minkäänlaista näkemystä toisten parisuhteesta, paitsi tietenkin jos ihan puukkohippasilla ollaan. Eikä siitä mitään iloakaan olisi: ihmiset tekevät ne valinnat, jotka tekevät, joka tapauksessa. Kiitos osanotosta <3